Käyttäjä:Wikiville
Wikipedia
Unkarin Tasavallan Suurlähetystö, Helsinki
Unkarin tapahtumat 1956
Stalinin kuolemaa 5. maaliskuuta 1953 seurasi kautta koko sosialistisen leirin tiukimman komentokurin osittainen höllentyminen. Puolijumalaksi nostettu Mátyás Rákosi joutui nyt väistymään pääministerin paikalta ja tekemään tilaa Imre Nagylle. Rákosi säilytti kuitenkin asemansa Unkarin Työtätekevien Puolueen ensimmäisenä sihteerinä ollen siten edelleen maan tosiasiallinen johtaja. Imre Nagyn hallitus alkoi kuitenkin selvittää tapahtuneita väärinkäytöksiä, jolloin huomattava osa poliittisista vangeista armahdettiin kesäkuussa 1953.
Neuvostoliitossa orastanut "suojasää" heijastui myös Unkariin, jossa joukko älymystön edustajia perusti ns. Kossuthin klubin keskustelufoorumiksi, joka tähtäsi mm. sosialismin uudistamiseen vapaampaan suuntaan ja sananvapauden lisäämiseen.
Paineet alkoivat kuitenkin kasautua keväällä 1955. Puolueen Keskuskomitea päätyi arvioon, jonka mukaan "kasvava oikeistovaara" esti puolueen politiikan menestyksellisen toteuttamisen. Kokous tuomitsi pääministeri Imre Nagyn "oikeisto-opportunistisen" suuntauksen pääedustajaksi. Parlamentti myönsi eron Imre Nagylle pääministerin tehtävistä 18. huhtikuuta nimittäen tämän tilalle András Hegedüsin. Pääsihteeri Mátyás Rákosi yritti nyt palauttaa yksinvaltaisen asemansa.
Historialliseksi käänteeksi muodostui Moskovassa helmikuussa 1956 pidetty NKP:n 20. edustajakokous, joka tuomitsi Stalinin rikokset ja painotti kahden vastakkaisen maailmanleirin rauhanomaisen rinnakkainelon mahdollisuutta. Tärkeä oli myös "yhden tien" dogmin hylkääminen - eli käytännössä anteeksianto titolaisuudelle.
Stalinin rikosten tuomitseminen johti pian Neuvostoliiton ja Jugoslavian suhteiden paranemiseen. Josip Titon tavatessa Nikita Hrushtshevin Jaltalla lokakuun alussa 1956 hänelle luvattiin neuvostojoukkojen osittaista vetämistä Unkarista ja Romaniasta. Jugoslavian eristäminen ja titolaisuuden vastainen kampanja selitettiin virheeksi ja karkeimpia terroriin syyllistyneitä puoluejohtajia ja turvallisuuspalvelun miehiä ryhdyttiin syrjäyttämään.
Pääsihteeri Rákosi ilmoitti julkisesti 27. maaliskuuta 1956 Hevesin läänissä pitämässään puheessa ensimmäisen kerran, että László Rajkin ja kumppaneiden oikeudenkäynti perustui provokaatioon. Unkarin sosialidemokraattien johtaja ja entinen presidentti Árpád Szakasits vapautettiin ja rehabilitoitiin 29.3. Unkarin ja Itävallan väliselta rajalta alettiin purkaa miinakenttää ja sähköaitaa 10. toukokuuta.
Joukko huomattavia ÁVH:n upseereita pidätettiin 5. lokakuuta. syytettynä "sosialistisen laillisuuden loukkauksista". Seuraavana päivänä suoritettiin László Rajkin ja hänen teloitettujen kumppaneidensa juhlallinen uudelleen hautaaminen. Tilaisuudesta, samoin kuin muiden laittomasti teloitettujen uudelleen hautauksista (13. ja 20.10.), muodostui näyttäviä rákosilaisen hallinnon vastaisia demonstraatioita. Entinen puolustus- ja turvallisuusministeri Mihály Farkas pidätettiin 12.10.
Tyytymättöminä aloitettujen uudistusten hitauteen erosi lokakuun 1956 aikana yli 3000 opiskelijaa kommunistisesta opiskelijajärjestöstä. Tilalle perustettiin riippumaton opiskelijajärjestö, joka sai vahvan jalansijan mm. Budapestin Teknillisen Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelijaliike radikalisoitui nopeasti vaatien mm. pakollisten venäjänkielen luentojen lopettamista, stalinististen opettajien ja tutkijoiden asettamista syytteeseen ja Mihály Farkasin tuomitsemista julkisessa oikeudenkäynnissä. 20.10. vaatimukset esitettiin opiskelijoiden joukkokokouksessa Budapestin Teknillisessä Yliopistossa. Opiskelijat ilmoittivat ryhtyvänsä avoimeen katumielenosoitukseen, mikäli heidän vaatimuksiaan ei täytettäisi kahden viikon sisällä.
Opiskelijoiden ilmoitettua järjestävänsä katumielenosoituksen solidaarisuuden osoituksena Puolan työläisiä kohtaan sisäministeriö ensin kielsi sen järjestämisen. Hallitus kuitenkin perui kiellon varsin pian, ja työt pysähtyivät myös Budapestin virastoissa ja tehtaissa ja työläiset liittyivät kulkueisiin. Pääministeri Hegedüs jätti hallituksensa eronpyynnön iltapäivällä. Hänen tilalleen kutsuttiin Imre Nagy, jonka Hegedüs oli Rákosin suosiollisella avustuksella edellisenä kesänä syrjäyttänyt.
Puolueen ensimmäinen sihteeri Ernõ Gerõ piti mielenosoituspäivän iltana - 23.10.1956 - kuuluisan puheensa, jossa hän tuomitsi uudistuksia vaatineet mielenosoittajat "fasisteiksi ja huligaaneiksi" kehottaen kansalaisia viipymättä menemään rauhassa koteihinsa. Seurauksena oli kansalaisten patoutuneen tyytymättömyyden ja vihan entistä avoimempi purkautuminen. Samana iltana osa mielenosoittajista suuntasi kulkunsa Ammattiliittojen talon edustalle, jossa innostunut väkijoukko kaatoi jalustaltaan valtavan Stalinin patsaan. Pian tämän jälkeen seurasi ensimmäinen väkivaltainen yhteenotto sisäministeriön turvallisuusjoukkojen kanssa mielenosoittajien yritettyä tunkeutua Unkarin radiotaloon Bródy Sándor -kadulla.
Ensimmäisten aseellisten yhteenottojen puhjettua hallitus ja puolue päättivät turvautua venäläisten apuun. Budapestin lähivaruskunnista komennettiin panssariosastoja valvomaan järjestystä pääkaupungin kaduilla. Panssarivaunut olivat helppoja maalitauluja parvekkeilta ja ikkunoista heitetyille polttopulloille. Ensimmäiset tappiot kärsittyään venäläiset vetäytyivät leveämmille puistokaduille ampuen samalla rakennuksiin, joissa olettivat sala-ampujien piileksivän. Tykkitulen suuntaaminen asuinrakennuksiin sai aikaan erittäin pahaa tuhoa ja vaati runsaasti siviiliuhreja.
Imre Nagyn hallitus astui virkaansa 25.10. Pääministeri pysytteli enimmäkseen työhuoneessaan parlamenttitalossa, jossa hän otti vastaan jatkuvalla syötöllä ulkovaltojen edustajia, lehtimiehiä, viranomaisia ja eri puolueiden ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Mitään selkeää ohjelmaa ei tuossa tilanteessa ollut; Nagy pyrki lähinnä pelastamaan sen mikä pelastettavissa oli. Hallituksen päättämättömyys johtui paljolti siitä tosiasiasta, ettei ollut ketään, joka olisi pannut päätökset toimeen. Kun hallitus päätti riisua siviilit aseista, jakoi Budapestin poliisilaitos samaan aikaan aseita vallankumouksellisille. Valta alkoi siirtyä enenevässä määrin ruohonjuuritasolle suoraan erilaisille asukaskomiteoille, työmaaneuvostoille ja keskenään ristiriitaisia tavoitteita ajaville aseellisille ryhmille. Suurlähettiläs Juri Andropovin totesi Unkarin puoluejohdon kyvyttömäksi hallita tilannetta ja viestitti asiasta Kremliin, josta pian saapuikin Budapestiin korkean tason puoluevaltuuskunta.
25. lokakuuta kokoontui Budapestin parlamenttiaukiolle mielenosoitus vaatien mm. vapaita vaaleja ja neuvostojoukkojen poistumista. Paikalle komennetut armeijan osastot yhtyivät mielenosoitukseen. Parlamenttitalon vastapäisten Maatalousministeriön ja Teollisuusministeriön katoille asettuneet turvallisuuspoliisi ÁVH:n ja rajavartiojoukkojen miehet avasivat kuitenkin varoittamatta tulen. Venäläisten panssarimiesten liittyminen mielenosoittajiin sai kenties tilanteen vaikuttamaan uhkaavalta. Tulikäskyn antajana oli todennäköisesti viime kädessä Ernõ Gerõ. Tuloksena oli pari sataa kuollutta ja useita satoja haavoittuneita.
Hallitus määräsi aluksi unkarilaisia armeijan yksiköitä tukahduttamaan aseellista kansannousua, mutta ne vaihtoivat varsin pian puolta ja julistautuivat joko puolueettomiksi tai suuntasivat aseensa venäläisiä ja ÁVH:n yksiköitä vastaan. Vastarinnan keskukseksi tuli pian Budapestin Kiliánin varuskunta komentajansa eversti Pál Maléterin johdolla. Taistelut varuskunnan ympäristössä olivat erityisen katkeria ja niissä käytettiin myös raskasta kalustoa. Hallituksen päätöksestä puolustusministeri Károly Janza määräsi tulitauon 28. lokakuuta. Saman päivän iltana pitämässään radiopuheessa pääministeri Imre Nagy asettui ensi kerran julkisesti tukemaan kansannousua ja ilmoitti, että venäläiset joukot vedetään pois Budapestista ja että neuvotteluja käydään niiden vetämiseksi koko Unkarin alueelta. Samalla hän ilmoitti ÁVH:n lakkauttamisesta. Toisistaan erillään taistelleet aseelliset ryhmät (Széna-tér, Corvin-köz, Baross-tér, Práter utca, Tüzoltó utca) alkoivat nyt muodostua "vallankumoukselliseksi kansalliskaartiksi".
Kootakseen hämmentyneet ja väsyneet rivinsä venäläiset antoivat 30.10. pääministeri Nagylle lupauksen vetäytyä Budapestista enemmän verenvuodatuksen välttämiseksi. Samalla luvattiin poistaa joukot asteettain koko Unkarin alueelta. Samana päivänä aseelliset ryhmät päättivät vallata Unkarin Työväenpuolueen (MDP) Budapestin puoluetalon. Talon omistuksesta kehkeytyi raivokas tulitaistelu, joka päättyi rakennusta suojanneiden puoluevirkailijoiden ja turvallisuuspalvelumiesten antautumiseen ja teurastukseen välittömästi heidän poistuttuaan rakennuksesta.
Unkarin Työtätekevien Puolue lakkautettiin virallisesti 31.10. ja sen tilalle perustettiin Unkarin Sosialistinen Työväenpuolue, jonka johtoon valittiin mm. sekä Imre Nagy että János Kádár. Puolueen tuli olla demokraattinen ja anti-stalinistinen sekä toimia vapaan monipuoluejärjestelmän puitteissa.
Budapestista Keski-Unkariin siirtynyt János Kádár antoi 4.11. ns. Szolnokin julistuksen, jossa hän ilmoitti "Vallankumouksellisen Työläisten ja Talonpoikien Hallituksen" perustamisesta. Hallitusohjelma vetosi järjestyksen palauttamiseksi kääntyen samalla Neuvostoarmeijan esikunnan puoleen avun saamiseksi "taantumuksen mustien voimien murskaamisessa" sekä rauhan ja järjestyksen palauttamiseksi maahan.
Pääministeri Imre Nagyn tajutessa, ettei venäläisillä ollut aikomustakaan noudattaa antamaansa lupausta joukkojensa vetämisestä, ja että joukkoja itse asiassa siirrettiin kaiken aikaa lisää Unkarin alueelle, hän päätti viimeisenä epätoivoisena tekonaan julistaa Unkarin puolueettomaksi Itävallan mallin mukaisesti, irrottaa maan Varsovan liitosta ja vedota YK:n apuun. Venäläisten siirryttyä - vetäytymislupaustensa vastaisesti - vain uuteen ryhmitykseen pääkaupungin ympärille puolustusministeri Pál Maléter suostui esitettyyn neuvottelutarjoukseen. Se osoittautui kuitenkin ansaksi, ja Maléter vangittiin välittömästi Budapestin ulkopuolelle ehdittyään.
Neuvostopanssareiden vyöryivät uudelleen Budapestiin varhain aamulla 4.11, ja katutaistelut loppuivat varsin nopeasti. Muodollisen oikeuden interventioon Unkarissa oli antanut János Kádárin hallituksen perustaminen ja tunnustaminen. Pääministeri Imre Nagy ja osa hänen hallituksensa ministereistä pakeni Jugoslavian suurlähetystöön, joka oli tarjonnut heille poliittisen turvapaikan. Maaseudulla, mm. Miskolcin ja Salgótarjánin ympäristössä yksittäisiä vastarintapesäkkeitä oli aina marraskuun lopulle asti.
János Kádárin hallitus julisti ottavansa omakseen 23. lokakuuta puhjenneen kansannousun "jalot tavoitteet", mutta kumosi samalla kansannousun aikana julistetun monipuoluejärjestelmän ja maan puolueettomuuden.
Jugoslavian suurlähetystössä oleskellut Imre Nagy ei tiennyt presidentti Titon tavanneen Hrushtshevin Brionin saarella 2.11. ja antaneen tukensa János Kádárin hallitukselle ja neuvostointerventiolle. Tito piti 11.11. puheen, jossa hän luonnehti Unkarin tapahtumia selkeäksi vastavallankumoukseksi. Neuvotteluyritysten osoittauduttua toivottomiksi Nagy päätti lähteä suurlähetystöstä 22.11. Nagy seurueineen siirrettiin venäläisten käskystä välittömästi Budapestin lähellä sijaitsevalle sotilaslentokentälle, mistä matka jatkui Romaniaan. Unkarin sisäministeriön alainen yksikkö pidätti seurueen Romaniassa 10.4.1957 ja toimitti pidätetyt kotimaahan.
Oikeudenkäynti Imre Nagya vastaan alkoi 6. helmikuuta 1958. János Kádár vetäytyi syrjemmälle oikeudenkäyntien ajaksi luovuttamalla pääministerin tehtävät Ferenc Münnichille 28. tammikuuta 1958. Hän piti edelleen sekä asemansa Unkarin Sosialistisen Työväenpuolueen I. sihteerinä että paikkansa hallituksessa.
Imre Nagy, Pál Maléter, Sándor Szilágyi ja Miklós Gimes tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 16. kesäkuuta 1958. Ferenc Donáth tuomittiin vankeuteen 12 vuodeksi, Zoltán Tildy 6 vuodeksi, Sándor Kopácsi eliniäksi, Ferenc Jánosi 8 vuodeksi ja Miklós Vásárhelyi 5 vuodeksi.
Kaiken kaikkiaan syksyn 1956 tapahtumat vaativat noin 3000 kuolonuhria. Jälkiselvittelyjen yhteydessä toimeenpantuja kuolemaantuomioita oli n. 360. Maasta paenneiden määräksi arvioidaan n. 180.000. Eri pituisia vankeustuomioita jaettiin n. 16.000 ja mm. internointileirit otettiin uudelleen käyttöön.
http://www.unkari.fi/unkari_lyhyesti/unkari56.htm
