Winha
Wikipedia
Winha oli vuosina 1988-2001 toiminut helsinkiläinen rockyhtye, joka julkaisi kaksi Jukka Orman tuottamaa julkaisua. Toisen julkaisunsa äänittämiseen yhtye käytti yhteensä lähes neljä vuotta aikaa studiossa. Kolmannen levynsä yhtye jätti lopulta julkaisematta, mutta osia siitä kuultiin myöhemmin mm. Madventures TV-sarjan taustalla. Levyjen kokeellisen ja raa'an soinnin vastapainoksi yhtyeen live-sointi oli usein pelkistetympää ja suorempaa. Important-levynjulkaisutilaisuudessa Tavastialla 2001 yhtye soittikin ensin levymateriaalinsa kokonaisuudessaan ja tämän jälkeen Winhadelic-nimellä toisen keikan heti perään funk-henkisellä ohjelmistollaan.
Vuonna 2004 nähtiin Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa yhtyeen solisti-säveltäjä-sanoittajan Roni Martinin säveltämä ja Jukka Orman sovittama modernia flamencotanssia ja Pentti Saarikosken tekstejä yhdistänyt esitys "Maailmasta" ja myöhemmin samana vuonna julkaistiin erinomaisen vastaanoton siivittämänä samanniminen levytys. Tämän jälkeen Martinia on nähty mm. tanssiteosten säveltäjänä. Winha-yhtyeen basisti Arto Tuohimaa siirtyi elokuva-alalle ja yhtyeen lyhytaikaisempi basisti Ville Valo perusti yhtyeensä HIM:in. Ennen ensijulkaisuaan Winha toimi nimellä Vinhan Laituri.
[muokkaa] Julkaisuja
- Audiosexual Experience (1998, Seal on Velvet/Poko Rekords)
- Important (2001, Seal on Velvet/Poko Rekords)
- Sketches (2002, promo, julkaisematon)
- Madventures-DVD (2005, Gimmeyawallet)