Älykkyysikä

Wikipedia

Älykkyysikä (ÄI) on ikä jota henkilön älyllisen kehitysasteen katsotaan vastaavan. Älykkyysikä tarkoittaa tietyn iän älyllistä suorituskykyä. Älykkyysikä määritellään psykologisilla testeillä. Älykkyysiän käsitettä ovat kehittäneet Sir Francis Galton, Alfred Binet, Louis M. Terman ja David Wechsler.

Älykkyyden katsotaan olevan täysin kehittynyt normaalisti 16 vuoden iässä.

Älykkyysikätestejä käytetään älykkäiden ihmisten erottamiseen massasta, kehitysvammaisten älyllisen tason selvittämiseen, koululaisten, sotilaiden, työntekijöiden ja mielisairaitten testaukseen.

[muokkaa] Historiaa

Jo Pythagoras näki tarpeelliseksi selvittää oppilaiksi pyrkivien älykkyyttä. Hän testasi heitä esittämällä heille kysymyksiä. 1800-luvun viimeisinä vuosina James McKeen Cattell käytti älykkyysiän tapaisia testejä henkilöiden älykkyyden selvittämisessä. 1900-luvun alku oli käänteentekevä älykkyyden tutkimisessa.

Englantilainen Francis Galton määritteli 1800-luvulla älykkyyden riippuvan tarkoista aisteista ja reaktionopeudesta. Hänen mielestään älykkyys oli myös periytyvää.

Lääkärin poika Alfred Binet laati yhdessä Theodore Simonin kanssa älykkyystestin, joka koostui muutamasta kymmenestä tehtävästä. Sen tarkoituksena oli erottaa heikkolahjaiset lapset omille luokilleen. Vuonna 1908 laaditussa versiossa tehtävät järjestettiin ikäryhmittäin sen mukaan, miten ne sopivat kunkin ikätason lapsille keskimäärin.

Louis Terman on 1900-luvun lahjakkuustutkimuksen uranuurtaja. Hän kehitti Stanford-Binet-testin vuonna 1916. Testi palveli hyvin koulumenestyksen ennustamisessa.

David Wechsler (s. 1896) on kehittänyt maailman tunnetuimmat ja käytetyimmät älykkyystestit WAIS-testit (Wechsler Adult Intelligence Scale). Testissä voidaan laskea erikseen verbaalinen ja suorituspuolen älykkyystaso. Wechsler laajensi älykkyysiän käsitettä ympäristön hallinnalla.