Älykkyys
Wikipedia
Älykkyys on arkikielen ja psykologian käyttämä käsite, jolla viitataan yksilön oppimisen ja sopeutumisen kykyyn. Älykkyys ilmenee taitona soveltaa opittua nopeasti, käyttäytyä tarkoituksenmukaisesti uusissa tilanteissa sekä ymmärtää ja käsitellä abstrakteja käsitteitä. Älykkyyden määrittelystä ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä.
Joskus älykkyys on määritelty järjen teoreettiseksi ulottuvuudeksi.lähde?
Älykkyyden määrittely on osoittautunut erittäin vaikeaksi. Toiset määritelmät korostavat älykkyyden yhteyttä ihmisen toimintaan ja toimintakykyyn, toiset puolestaan pitävät älykkyyttä kykynä, joka on itsenäisesti olemassa. Laajasti käytössä olevia älykkyystestejä kehittäneen David Wechslerin (1975) käsitys älykkyydestä "yksilön kykynä ymmärtää ympärillään olevaa maailmaa ja hänen resurssejaan vastata sen haasteisiin" on esimerkki ensimmäisen kaltaisesta määritelmästä. Spearmanin teoria älykkyyden yleisestä g-faktorista puolestaan edustaa käsitystä, jonka mukaan älykkyyden voi määritellä kykynä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Älykkyys ja älykkyystestit
661 amerikkalaiselta psykometriikan tuntijalta kysyttiin 1984 mitä heistä älykkyyteen sisältyy ja eniten he mainitsivat seuraavia tekijöitä: ensiksi älykkyyteen sisältyy päättelykyky eli kyky tehdä annetuista edellytyksistä oikeita johtopäätöksiä. Toiseksi siihen sisältyy kyky ratkaista erilaisia ongelmia. Kolmannelle sijalle vastaajat nostivat oppimiskyvyn.
Samalta tutkimusjoukolta kysyttiin, onko tarpeen puhua älykkyydestä yhtenä yleiskäsitteenä, niin sanottuna g-älykkyytenä, vai pitäisikö puhua vain älykkyystestien monifaktorianalyysissä paljastamista älykkyyden eri komponenteista. 87 prosenttia vastaajista katsoi, että yleisälykkyydestä voidaan puhua realiteettina. Toki sen eri puolia voidaan analysoida ja nämä älykkyyden osatekijät ovat myös realiteetteja.
Älykkyystestissä voidaan faktorianalyysin avulla erottaa näiden testien yhteisen tekijän eli yleisen älykkyystekijä g:n lisäksi joukko älykkyyden osia. Nämä sitten ilmenevät matemaattis-tieteellisinä, verbaalisina tai visuaalis-teknisinä taipumuksina ja liittyvät erikoislahjakkuuksiin.
[muokkaa] Älykkyys yhteiskunnassa
Länsimaissa älykkyyttä on korostettu yksilön ominaisuutena ja omaisuutena. Joukossa yksilöiden erityislahjakkuuden kehittymisen on pelätty jopa tyrehtyvän ja ryhmän on katsottu tasapäistävän yksilöt keskinkertaisuuksiksi. Tätä vastaan on huomautettu, että huippuasiantuntijatkaan eivät enää kykene yksin ratkaisemaan monia nyky-yhteiskunnan monimutkaisista ongelmista. Vaaditaan useiden eri asiantuntijoiden yhteistä ponnistelua, tiedonmuodostusta ja yhteistoimintaa yhdessä ”maallikoiden”, kuten asiakkaiden tai potilaiden kanssa.
[muokkaa] Luokitteluja
Älykkyyttä on monenlaista, ja myös tapoja luokitella älykkyyden osa-alueita on useita.
[muokkaa] Robert Sternberg
Yksi tunnettu jakotapa on Robert Sternbergin tekemä kolmijako:
- Analyyttinen älykkyys, mikä tarkoittaa kykyä hankkia, vertailla ja arvioida tietoa.
- Luova älykkyys taas pitää sisällään kykyä yhdistellä uudenlaisella tavalla olemassa olevia tietoja tai tuoreiden ratkaisujen löytämistä ongelmiin.
- Käytännöllinen älykkyys puolestaan on eräänlaista "kadunmiehen älykkyyttä": arkielämän tilanteista selviytymistä, sosiaalisten taitojen käyttöä ja kykyä soveltaa tietojaan käytännön elämän ongelmiin menestyksekkäästi.
[muokkaa] Howard Gardner
Howard Gardner on luokitellut älykkyyden kahdeksaan eri lajiin jotka ovat toisistaan riippumattomia: tämä Gardnerin moniälykkyysteoria kuitenkin itse asiassa koostuu erilaisista lahjakkuuden lajeista.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Ahmavaara, Yrjö (1998): Hyvinvointivaltion tabut: Nykykulttuurimme kritiikki. 2. lisätty painos. Helsinki: Yliopistopaino. ISBN 951-570-420-0.
- Ahmavaara, Yrjö & Tatu Vanhanen (2001): Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin. Jyväskylä: Atena. ISBN 951-796-236-3.
- Stephen Jay Gould: The Mismeasure of Man
