Ōdachi
Wikipedia
Ōdachi (jap. 大太刀; "suuri/paksu miekka"), jota usein virheellisesti kutsutaan nodachiksi (jap. 野太刀; "kenttämiekka"), on japanilainen isomiekka, jonka pituus oli usein yli 130 cm. Ensimmäiset ōdachit ilmestyivät käyttöön n. 400-luvulla.
Miekan takominen oli vaikeampaa kuin tachin, katanaa edeltäneen aseen. Ōdachia käytettiin kahdella kädellä, ja sillä aseistautuneet sotilaat saivat usein tehtäväkseen murtaa vihollisen rivistöt. Ōdachi oli kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkä ase. Se oli myös miekkasepän taidonnäyte, seremoniallinen valtasymboli ja, vuoden 1617 miekan pituuden määritelleen lain jälkeen, uhrilahja šintotemppeleille.
[muokkaa] Käyttö ja kantaminen
Ōdachi oli, kuten edellä on mainittu, kahden käden ase. Sen pituus oli etu keihäsmiehiä vastaan taisteltaessa, mutta haittasi soturin liikkeitä. Lisäksi asetta ei voinut kantaa vyöllä. Tämän vuoksi asetta kannettiin joko selässä, josta se oli hidas vetää esiin, tai sitten miekka oli yksinkertaisesti kantajansa kädessä. Ōdachin aika oli ohi 1600-luvun alussa, jolloin miekan pituutta säätelevä laki määräsi ylipitkät miekat katkaistaviksi ja muutettaviksi lyhyemmiksi aseiksi.
