Agorafobia
Wikipedia
Agorafobia eli avaran paikan kammo tai torikammo on ahdistuneisuushäiriö, josta kärsivä ihminen pelkää avaria tai julkisia paikkoja , kuten merta, aavikkoa, linja-autoa tai kassajonoa. Sana tulee kreikan ’toria’ tarkoittavasta sanasta agora, minkä vuoksi siitä käytetään myös nimitystä ’torikammo’. Kuitenkin väkijoukot ovat yleisin agorafobisen paniikkikohtauksen laukaiseva tekijä.
Agorafoobikot ahdistuvat paikassa tai tilanteessa, josta ei helposti pääse turvaan. Fobialle on tyypillistä, että ahdistavia tilanteita pyritään mahdollisuuksien mukaan välttämään. Agorafobiaa voi lieventää ottamalla julkisille paikoille mukaan ”tukihenkilön”, kuten ystävän. Vaikeasta agorafobiasta kärsivä henkilö saattaa linnoittautua kotiinsa.
Agorafobiasta kärsii noin joka kahdeskymmenes ihminen. Sairaus voi puhjeta ja kehittyä jo nuoruusiässä. Yli 40-vuotiailla ahdistuneisuushäiriön syntyminen on hyvin epätodennäköistä. lähde?