Aleksandr Sergejevitš Menšikov

Wikipedia

Ruhtinas Aleksandr Sergejevitš Menšikov tai Aleksanteri Menshikov (ven. Александр Сергеевич Меншиков, suom. Aleksanteri Sergiuksenpoika M., ruots. Alexander Menschikoff af Anjala gård, saks. Alexander Reichsfuerst Menschikoff zu Ingrien, Suomen ritarihuoneeseen introdusoituna Menschikoff, 1787–19. huhtikuuta/2. toukokuuta uutta lukua 1869) oli Suomen kenraalikuvernööri, Venäjän meriministeri ja ylhäinen monikansallinen ruhtinas.

Aleksanteri oli aatelisukunsa aloittaneen Aleksandr Danilovitš Menšikovin (1660/1663?–1729), Inkerinmaan ensimmäisen herttuan ja Pietarin ensimmäisen kuvernöörin pojanpojanpoika. Hänen vanhempansa olivat ruhtinas Sergei Menshikov (1746-1815) ja ruhtinatar Jekaterina Nikolajevna Galitzina (1764-1832), jonka isoisä oli sotamarsalkka ruhtinas Mihail Mihailovits Golitsyn (1674-1730), isonvihan aikainen valloitetun Suomen käskynhaltija, joka jaloilla ja ihailtavilla ominaisuuksillaan säilyi suomalaisten muistissa; ja joka polveutui Valko-Venäjän ja Liettuan keskiaikaisista suuriruhtinaista sekä Käkisalmen (Korelan), Pähkinälinnan ja Staraja Ladogan ruhtinaasta Narimantasista (n 1277-1348).

Menshikov oli sukunsa oikeuksilla Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan valtakunnanruhtinas, Inkerinmaan titulaariherttua sekä venäläinen ruhtinas.

Hänet itsensä naturalisoitiin suomalaiseksi aatelismieheksi, mikä merkitsi että hän sai Suomen "kansalaisuuden", merkittiin kirjoille Suomen ritarihuoneeseen, ja hänelle lahjoitettiin Anjalan sääntöperintötila. Näin hänestä tuli ainut suomalainen valtakunnanruhtinas.

Hän aloitti sotilasuransa 1809 esikuntaupseerina. Vuonna 1815 hän pääsi keisari Aleksanteri I:n lähipiiriin ja seurasi häntä hänen kaikilla ulkomaanmatkoillaan. 1817 ruhtinas Menšikovista tuli yleisesikunnan huollosta vastaava upseeri. Hänen sotilasuransa ei luultavasti ollut niinkään hänen lahjakkuutensa, kuin syntyperänsä ansiota. Aleksanteri I:n vanhetessa ja muuttuessa konservatiivisemmaksi, ruhtinas Menšikov menetti keisarin suosion ja siirrettiin 1823 diplomaattisiin tehtäviin ja 1824 eläkkeelle.

Nikolai I:n astuttua valtaistuimelle Menšikovin ura aukeni jälleen. Hänet nimitettiin 1827 laivaston korkeimman esikunnan johtoon, amiraaliksi 1834 ja ministerineuvostoon. Muut hänen virkansa olivat Suomen kenraalikuvernöörinä (1831–1855) ja Venäjän valtioneuvoston jäsenenä. Joitakin vuosia sen jälkeen kun Menshikov sai nimityksen kenraalikuvernööriksi, hänestä tehtiin Suomen kansalainen (kansalaisuus ei noina aikoina ollut aivan samanlainen käsite kuin nykyään, vaan kulki "alamaisuuden" nimellä; "keisarin suomalainen alamainen" kuitenkin merkitsi, että sellaiset olivat silloistenperustuslakiemme tarkoittamia "Suomen omia miehiä" - ja sitä Menshikov loppujen lopuksi paljolti olikin Suomen erioikeuksien säilymisen ja vahvistumisen kannalta), ja palkkiona annetun fideikomissin nimissä Anjalan ruhtinas. Hänen pääasiallinen toimensa oli kuitenkin laivastoministeriön valvonta.

Vuonna 1853 Nikolai I lähetti Menšikovin Konstantinopoliin. Hänet tunnettiin ylimielisenä ja näsäviisaana, joten hän oli varmaankin tarkoituksellinen valinta ärsyttämään turkkilaisia. Menšikov saapui Konstantinopoliin ja vieraili suurvisiirin luona, mutta ei saanut tavata ulkoministeriä. Huhtikuun lopussa Britannian ja Ranskan erimielisyydet Palestiinan pyhistä paikoista näyttivät ratkaistuilta. 5. toukokuuta 1853 Venäjä jätti Osmanien valtakunnalle Menšikovin noottina tunnetun nootin, joka oli ensimmäinen osa Krimin sotaan johtanutta tapahtumasarjaa. Nootissa vaadittiin Venäjän keisarille kaikkien 14 miljoonan ortodoksikristityn suojeluoikeutta Osmanien valtakunnassa. Neuvoteltuaan Britannian ja Ranskan lähettiläiden kanssa, sulttaani hylkäsi vaatimuksen ja Menšikov lähti välittömästi takaisin.

Venäjän joukot marssivat Moldaviaan ja Valakiaan ja syksyllä 1853 osmanit julistivat Venäjälle sodan. Menšikov nimitettiin Krimin kaikkien maa- ja merivoimien komentoon.

Uudenaikaisilla aseillaan Venäjän laivasto tuhosi turkkilaisten laivaston, mutta Britannian ja Ranskan liityttyä sodassa turkkilaisten puolelle, Venäjä kärsi kirvelevän tappion. Menšikov kutsuttiin takaisin maaliskuussa 1855, eikä hänen seuraajansa voinut muuttaa lopputulosta. Venäjä kärsi tappion ja menetti Mustanmeren laivastonsa.

Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle 2. maaliskuuta 1855, kaksi päivää myöhemmin Menšikov ja hänen sijaisensa kenraali Platon Ivanovitš Rokassovski saivat eron Suomen kenraalikuvernöörin tehtävävistä.

Menšikov kuoli 2. toukokuuta 1869 Pietarissa.