Augustus
Wikipedia
Augustus Caesar (23. syyskuuta 63 eaa. - 19. elokuuta 14), aikaisemmin Gaius Octavius ja Gaius Julius Caesar Octavianus, oli Rooman ensimmäinen keisari (27 eaa. - 14). Julius Caesar adoptoi hänet vuonna 46 eaa. ja nimitti seuraajakseen.
Ulkonaisesti Augustus säilytti Rooman tasavallan muodot ja tavat, mutta hallitsi käytännössä yksinvaltiaana yli 40 vuoden ajan. Augustus lopetti veristen sisällissotien kauden verisillä sodilla. Hänen suurimpana saavutuksenaan pidetään pitkää suhteellisen rauhan aikakautta, Pax Romanaa.
Augustus julistettiin jumalaksi pian kuolemansa jälkeen. Tulevat Rooman ja Bysantin hallitsijat ottivat Augustuksen sukunimen Caesar ja arvonimen Augustus keisarien pysyviksi arvonimiksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
[muokkaa] Octaviuksesta Octavianukseksi
Augustus syntyi Roomassa nimellä Gaius Octavius Thurinus. Hänen isänsä oli ritarisäädystä ja Makedonian maaherra. Hänen äitinsä Atia Balba Caesonia oli Julius Caesarin siskontytär. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan neljän vuoden ikäinen. Suurimman osan lapsuudestaan Octavius vietti isäpuolensa Lucius Marcius Philippuksen taloudessa. Ollessaan yhdentoista hän piti isoäitinsä hautajaispuheen, viidentoista ikäisenä hän pukeutui aikuisen miehen toga virilikseen ja hänet valittiin pontifex-pappiskollegioon. Caesar pyysi nuorta Octaviusta mukaansa African retkelleen, mutta hänen äitinsä vastusti tätä. Seuraavana vuonna 46 eaa. hänet kuitenkin päästettiin Caesarin mukaan Hispaniaan. Octavius selvisi tällä retkellään sekä haaksirikosta että vihamielisten alueiden läpi matkustamisesta. Tämä teki vaikutuksen Caesariin, joka muutti salaa testamenttiaan Octaviuksen hyväksi.
Caesarin murhan jälkeen 44 eaa. paljastui, että lapseton diktaattori oli testamentissaan adoptoinut Octavianuksen ja tehnyt hänestä perijänsä. Armeijan mukana nykyisen Albanian alueella ollut Octavius vaihtoi nimensä Gaius Julius Caesariksi roomalaisen tradition mukaisesti. Normaalisti nimen perään olisi lisätty myös nimi Octavianus, mutta ei ole todisteita, että Augustuksen tapauksessa näin olisi käynyt. Nimi Octavianus, jota hänestä tästä eteenpäin yleisesti käytetään, on myöhempi rekonstruktio. Marcus Antonius väitti Octavianuksen saavuttaneen pääperijän aseman Caesarille suoritetuilla seksuaalisilla palveluksilla, mutta tästä ei ole todisteita, ja Suetonius kutsuu sitä poliittiseksi loanheitoksi.
Octavianus lähti Italiaan ja värväsi yksityisarmeijan Caesarin veteraaneista, korostaen samalla asemaansa Caesarin perijänä. Hän oli tällöin kahdeksantoista ja monet vallantavoittelijoista eivät pitäneet häntä realistisena ehdokkaana valtaan.
[muokkaa] Octavianuksesta Augustukseksi
Roomassa Octavianus kohtasi Caesarin murhaajat Marcus Junius Brutuksen ja Gaius Cassiuksen hallitsemassa kaupunkia. Kireän tilanteen ja neuvottelujen tuloksena Octavianus muodosti toisen triumviraatin Lepiduksen ja Marcus Antoniuksen kanssa. Heille myönnettiin viralliset ja lainvoimaiset poikkeusoikeudet viideksi vuodeksi, toisin kuin Caesarin, Crassuksen ja Pompeiuksen ensimmäisessä triumviraatissa, joka oli ollut luonteeltaan epävirallinen. Triumvirit aloittivat välittömästi veriset proskriptiot, joissa kolmesataa senaattoria ja parituhatta ritarisäätyistä menetti omaisuutensa ja joutui maanpakoon tai tapettiin. Puhdistus ulottui laajalle Caesarin salaliittolaisten piirin ulkopuolelle ja sen syynä lienee ollut myös tarve hankkia pikaisesti varoja sotaväen pitämiseen tyytyväisenä.
Antonius ja Octavianus kohtasivat nyt itään paenneet Brutuksen ja Cassiuksen. Ensimmäiset olivat voittoisat ja jälkimmäiset tekivät itsemurhan 42 eaa. Octavianus palasi Roomaan ja Antonius lähti Egyptiin, jossa hän liittoutui kuningatar Kleopatran kanssa. Hänellä oli myös suhde Kleopatraan ja heille syntyi kolme lasta. Vuonna 40 eaa. Antonius jätti Kleopatran mennäkseen naimisiin Octavianuksen siskon Octavian kanssa 40 eaa. Liiton tarkoitus oli lujittaa triumvirien välejä. 37 eaa. Antonius kuitenkin jätti Octavian ja palasi Kleopatran luo. Rooman valtakunta oli nyt jakautunut Octavianuksen (lännessä) ja Antoniuksen (idässä) kesken.
Antoniuksen aika idässä kului sotaretkillä ja Kleopatran kanssa kuherrellessa. Samaan aikaan Octavianus vahvisti lännessä valtaansa, levitti propagandaa ja kokosi liittolaisia. Augustus vihjaili, että Antoniuksen pitkä aika itämailla eksoottisen kuningattaren pauloissa oli muuttamassa häntä vähemmän roomalaiseksi. Kiristyvä tilanne johti sotaan miesten kesken 32 eaa. Aktionin taistelussa Octavianus löi Antoniuksen, joka pakeni Egyptiin. Octavianus seurasi ja toisen taistelutappion jälkeen Antonius teki itsemurhan. Myös Kleopatra riisti hengen itseltään (legendan mukaan antamalla käärmeen purra itseään) kuultuaan, että Octavianus aikoi esitellä kuningatarta triumfissa palattuaan Roomaan. Kleopatran ja Caesarin poika Caesarion murhattiin.
Antoniuksen ja Kleopatran tappion jälkeen vuonna 30 eaa. Octavianuksen asema koko valtakunnan hallitsijana oli taattu. Octavianus hajotti henkilökohtaiset legioonansa ja valitutti itsensä Roomassa konsuliksi.
Vuonna 27 eaa. Augustus ilmoitti luopuvansa vallasta ja palauttavansa sen senaatille. Tämä siirto oli ehkä Augustuksen uran nerokkain propagandatemppu. Tiettävästi Octavianuksen kannattajat mellakoivat ja senaatti päätyi antamaan Octavianukselle prokonsulin vallan valtakunnan länsiosissa ja Syyriassa. Näin Augustus sai valtaansa pääosan armeijasta. Senaatti antoi Octavianukselle myös tittelit Augustus, kunnianarvoisa, ja princeps, päämies. Ensimmäinen titteli nosti Octavianuksen valtakunnan muiden kansalaisten yläpuolelle ja lujitti hänen auktoriteettinsa. Jälkimmäinen, aiemmin muun muassa Pompeiuksen pitämä titteli teki hänestä tasavallan ensimmäisen kansalaisen. Octavianukselle annettiin myös oikeus käyttää coronaa, seppelettä, jota aiemmin vain triumfaattori oli käyttänyt voittokulkueen aikana.
Näiden ennenkuulumattomien toimien seurauksena oli Octavianuksesta tullut Augustus. Hän ei ollut saanut yksittäistä monarkin virkaa, keisariutta tai kuninkuutta, vaan hänen valtansa perustui tasavaltalaisten virkojen yhdistelmään, jotka yhdessä takasivat, että häntä kuultaisiin kaikissa tärkeissä asioissa. Rooman tasavallan taru oli lopussa. Vaikka sen muodot säilyivät vielä pitkään vastaisuudessa senaatin asema muodostui lähinnä nimelliseksi. Tästä sanotaan alkavan prinsipaatin. Augustuksesta eteenpäin keisarit vahvistivat asemaansa hiljalleen vuosisatojen kuluessa, kunnes Diocletianuksen aikana keisarius oli jo muodollisestikin lähellä itämaista kuninkuutta.
[muokkaa] Augustuksesta jumalaksi
Tulevina vuosina Augustus haali itselleen hiljalleen lisää valtaa. Vuonna 23 eaa. Augustus luopui konsulinoikeuksista, mutta säilytti niihin liittyvän imperium-käskyvallan. Augustus sai tribuuninoikeudet (tribunicia potestas) ilman tribuunintitteliä. Näiden oikeuksien nojalla hän pystyi kutsumaan senaatin tai kansankokouksen koolle milloin halusi ja laatimaan näiden esityslistan. Hän sai veto-oikeuden näiden elinten päätöksiin, luvan puhua ensimmäisenä kaikissa kokouksissa ja censorinoikeudet moraalinvartiointiin ja censusten suorittamiseen.
Tribuuninoikeuksien ohella Augustus sai Rooman kaupungin imperium-vallan ja imperium proconsulare maius-vallan (prokonsulin suurempi imperium), joka antoi hänelle oikeuden puuttua provinssien tapahtumiin. Tämän seurauksena hänestä tuli ainoa, joka saattoi saada triumfin, koska kaikki uskonnollisluonteinen imperium-valta oli nyt hänellä. Vuonna 19 eaa. Augustus sai oikeuden käyttää konsulin arvomerkkejä vaikka ei ollut konsuli. Tämä tehtiin ilmeisesti Augustuksen kannattajien aiheuttamien levottomuuksien ehkäisemiseksi. Lepiduksen kuoltua 13 eaa. hänet nimitettiin pontifex maximukseksi eli pontifex-pappiskollegion esimieheksi.
Kun Augustus oli saanut valtansa vakiinnutettua, alkoi perinteisesti Pax Romanaksi kutsuttu kausi, jota kuvasi suhteellisen pieni sotilaallisten yhteenottojen määrä ja jonkinasteinen taloudellinen menestys. Näiden ilmiöiden todellista merkittävyyttä on vaikea arvioida ja perinteisesti historiankirjoitus on nojannut Augustuksen itsensä antamaan kuvaan.
Kaudellaan Augustus loi ensimmäisen vakinaisen armeijan ja laivaston. Hän siirsi legioonia valtakunnan raja-alueille. Tämä vähensi sotilaiden vaikutusta politiikkaan ja vakautti valtiota. Moniin myöhempien vuosisatojen kriiseihin liittyikin armeijan palaaminen lähemmäs valtakunnan keskustaan, joka epävakautti valtiollisia instituutioita. Hän loi pretoriaanikaartin suojelemaan Roomaa ja keisaria. Tämä kaarti muodostui tulevina vuosisatoina yhdeksi politiikan voimakeskuksista, joka väkivallan avulla monopolisoi monen keisarinvalinnan. Augustus myös uudisti talouspolitiikka ja verojärjestelmää.
Rooma myös laajeni merkittävästi Augustuksen kaudella, ja valtakunnan rajat vakiintuivat esimerkiksi Euroopassa Reinille ja Tonavalle. Armeija pidettiin tyytyväisenä rahalla ja köyhä kansa leivällä. Rooman rakennuskantaa uudistettiin ja Augustus kerskuikin rakentaneensa kaupungin uudestaan marmorista. Talouspolitiikka oli kuitenkin heikolla pohjalla. Valloitussotiin ja ryöstelyyn pohjaava valtiontalous osoittautuisi myöhemmin kestämättömäksi. Verotus oli jyrkkää ja rahat tuhlattiin talouskasvua tuottamattomalla tavalla.
Augustus korosti politiikassaan perinteisiä roomalaisia arvoja ja tapoja. Hän vahvisti Rooman valtionuskonnon asemaa ja sponsoroi taiteilijoita, esimerkiksi Vergiliusta, Horatiusta, Ovidiusta ja Liviusta, jotka kirjoittivat Roomalle suuren historian. Hän hyökkäsi moraalista lepsuutta vastaan, pyrki lisäämään avioliittoja ja syntyvyyttä ja vastusti rappiona pitämäänsä käyttäytymistä kuten aviorikoksia, prostituutiota ja homoseksuaalisuutta. Moraalikampanjoiden tulokset olivat vaatimattomat, mutta prosessissa joutuivat kärsimään niin hänen oma perheensä kuin esimerkiksi Ovidiuskin.
Augustus kuoli 19. elokuuta 14 jaa. huomattavan pitkän hallituskauden jälkeen. Toisin kuin aiemmat vallanpitäjät, Augustus kykeni päättämään seuraajastaan. Valinta oli monien vaiheiden jälkeen päätynyt lopulta Tiberiukseen. Kuolemansa jälkeen hänet julistettiin pian jumalaksi ja hänen adoptioisänsä nimestä Caesar ja hänen kunnianimestään Augustus tuli myös tulevien keisarien titteleitä. Augustuksen jumalkultti jatkui kunnes kristityt keisarit lakkauttivat sen 300-luvulla.
Augustuksesta on säilynyt meille useita patsaita. Lisäksi on löydetty hänen oma kertomuksensa valtakaudestaan Res gestae Divi Augusti, joka tunnetaan myös nimellä Monumentum Ancyranum löytöpaikkansa Ankaran mukaan.
Perinteisesti Augustusta on pidetty yhtenä merkittävimmistä Rooman keisareista, vertailukohtina esimerkiksi sellaiset keisarit kuin Trajanus tai Konstantinus Suuri. Hänen perintönsä kesti Rooman hallintojärjestelmässä vuosisatoja, hänen nimensä sitäkin kauemmin esimerkiksi elokuun nimessä monella kielillä (lat. Augustus).
[muokkaa] Augustuksen propaganda
Augustus oli yksi antiikin maailman suurista propagandisteista. Hän palkkasi runoilijoita, historioitsijoita ja taiteilijoita muokkaamaan julkisuuskuvaansa. Kuvanveisto esimerkiksi siirtyi vähitellen realismista kohti ihannoivaa keisariutta palvelevaa kuvaustyyliä. Augustuksen propaganda oli niin tehokasta, että sitä on monin osin toisteltu nykypäiviin asti.
Augustus väitti perustaneensa uudelleen tasavallan, ja hänen propagandansa takia väite näytti lähes uskottavalta. Toisin kuin Caesar, Augustus piilotti todellisen valtansa, eikä häntä kutsuttu diktaattoriksi tai kuninkaaksi vaan titelillä princeps, joka tarkoittaa ensimmäistä kansalaista tai hallitsevaa kansalaista. Augustus myös esiintyi usein hyvin vaatimattomana. Hän ei asunut valtavassa palatsissa vaan normaalikokoisessa talossa, Rooman perinteisellä aristokraatisella alueella.
Augustuksen vallankumous, joka toi prinsipaatin (eli monarkian) valtaan, saatiin näyttämään konservatiiviselta restauraatiolta.
Augustuksen kerrotaan tunnustaneen poliittisen taktikoinninsa kuolinvuoteellaan. Hän oli siis tietoinen hallintatapansa nerokkuudesta ja propagannasta, jota oli koko hallintokautensa ajan harjoittanut. Augustuksen maatessa vuoteessaan hänen kerrotaan yllättäen kysyneen läsnäolijoilta, että eikös hän ollutkin näytellyt hyvin. Tällöin myös läsnäolijat ymmärsivät Augustuksen nerokkaan näytelmän, jolloin he myönsivät sen pitävän paikkaansa. Silloin Augustuksen sanotaan käskeneen heitä lyömään käsiään yhteen, jolloin he antoivat Augustukselle ablodit, jotka tämä oli ansainnut. Olihan Augustus aikanaan primus inter pares paras vertaistensa joukossa ja keisari kenenkään sitä ymmärtämättä.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Alf Henrikson (1993): Antiikin tarinoita 1-2. WSOY. ISBN 951-0-18515-9.
- Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto (2000): Rooman keisarit. Karisto. ISBN 951-23-4094-1.
- Pekka Tuomisto (2003): Rooman diktaattorit. Karisto. ISBN 9512344424.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Res Gestae Divi Augusti (Jumalaisen Augustuksen urotyöt) – Augustuksen oma näkökulma elämästään latinaksi, kreikaksi ja englanniksi
| Edeltäjä Julius Caesar (diktaattori) |
Rooman keisari |
Seuraaja Tiberius |
