César Cui

Wikipedia

César Cui

César Antonovitš Cui (ven. Цезарь Антонович Кюи, 6. tammikuuta 1835 – 13. maaliskuuta 1918) oli venäläinen säveltäjä ja musiikkikriitikko. Hän kuului Mili Balakirevin johtamaan kansallismieliseen Viiden ryhmään.

Cui oli syntyperältään ranskalais-liettualainen. Hän syntyi Vilnassa, nykyisessä Liettuan pääkaupungissa, sai lapsena opetusta musiikissa ja aloitti sotilaallisen uran Pietarissa. Hänestä tuli linnoitusten asiantuntija. Vuonna 1857 Cui tapasi Balakirevin ja alkoi vakavammin kirjoittaa ja arvostella musiikkia vapaa-ajallaan. Cui osoittautuikin hyvin tuotteliaaksi säveltäjäksi: lukuisten piano- ja kamarimusiikkiteosten lisäksi hän sävelsi peräti viisitoista oopperaa, useita kuoro- ja orkesteriteoksia sekä satoja lauluja.

[muokkaa] Musiikki

Cuin oopperoista ensimmäisenä esitettiin julkisesti William Ratcliff, joka perustuu Heinrich Heinen tragediaan. Tämä tapahtui vuonna 1869, mutta teos ei saanut kovin hyvää vastaanottoa osaksi Cuin oman kritiikin purevuuden vuoksi. Jean Richepinin näytelmään perustuvat Le Flibustier ensiesitettiin Pariisin Opera-Comiquessa vuonna 1894, mutta jäi vallalla olleen Wagner-huuman jalkoihin. Cuin menestyksekkäämpiä näyttämöteoksia olivat yksinäytöksinen ooppera Mandariinipoika, kolminäytöksinen Puškinin tekstiin perustuva Kaukasuksen vanki sekä Mademoiselle Fifi (1903), jossa esikuvana oli Guy de Maupassantin novelli.

Cuin teokset eivät ole yhtä kansallishenkisiä kuin muiden Viiden ryhmän jäsenten. Puškinia lukuun ottamatta hänen oopperansa eivät ole venäläisperäisiä, lauluista ja kuoroteoksista sen sijaan useampi. Hänen sävellystyyliään on verrattu enemmänkin ranskalaisiin säveltäjiin ja Robert Schumanniin kuin venäläisiin aikalaisiinsa.

[muokkaa] Kirjoitukset

Cuin asema Venäjän armeijassa pakotti hänet julkaisemaan ensimmäiset kriitikonuransa artikkelit salanimellä. Salanimi koostui kolmesta asteriskista (***), mutta Pietarin musiikkipiireissä oli yleisesti tiedossa kuka oli tekstien takana. Cui peräänkuulutti musiikissa omaperäisyyttä. Hänen sarkastinen tyylinsä sekä Beethovenia varhaisemman musiikin syrjintä antoivat hänelle lisänimen "musiikkinihilisti".

Cui kirjoitti miltei 800 artikkelia useisiin Venäjän ja Euroopan lehtiin vuosien 1864 ja 1918 välisenä aikana. Näistä huomattava osa (noin 300) käsitteli oopperoita. Myöhemmällä iällään Cui kääntyi uusia "modernisteja" kuten Richard Straussia vastaan, ja hänen viimeiset julkaistut artikkelinsa olivat säälimättömiä parodioita (esimerkiksi Гимн футуризму ("Hymni futurismille") ja Краткая инструкция, как, не будучи музыкантом, сделаться гениальным модерн-композитором ("Lyhyt ohje kuinka tulla nerokkaaksi moderniksi säveltäjäksi olematta muusikko").Varsinaisen ammattinsa nimissä Cui julkaisi myös useita linnoituksia käsitteleviä kirjoja ja artikkeleita.

[muokkaa] Teoksia

Orkesterimusiikki
- Orkesterisarja nro 1 op.20 "Suite miniature" (1882)
- Orkesterisarja nro 2 E-duuri op.38 (1887)
- Orkesterisarja nro 3 g-molli op.43 "In modo populari" (1890)
- Orkesterisarja nro 4 op.40 "A Argenteau" (1887)
- Suite concertante op.25 viululle ja orkesterille (1884)

Oopperoita:
- Kaukasuksen vanki (1857/58)
- Mandariinipoika (1859)
- William Ratcliff (1861-68)
- Angelo (1871-75)
- Le Flibustier (1888/89)
- Mateo Falcone (1906/07)

Kamarimusiikkia:
- Jousikvartetto nro 1 c-molli op.45 (1890)
- Jousikvartetto nro 2 D-duuri op.68 (1907)
- Jousikvartetto nro 3 Es-duuri op.91 (1913)
- Viulusonaatti D-duuri op.84 (vor 1870)