Camp Candy
Wikipedia
Camp Candy on yhdysvaltalainen animaatiosarja, joka perustuu edesmenneen koomikon John Candyn kokemuksiin nuoriso-ohjaajana kesäleirillä. Sarja kertoo kuuden lapsen kesäleiristä Yhdysvaltain vuoristoseudulla. Lasten kesäleirit ovat tunnettu amerikkalainen ilmiö, lapset viettävät lomansa leirillä. Sarjan pääosassa on kuusi lasta, toisinaan taustalla näkyy myös sivuosien näyttelijöitä.
Henkilöhahmot ovat sarjassa vahvat. Robin on suuri eläintenystävä, Rick on vitsailija ja John esiintyy itsenään, välillä vähän pellenä leiriohjaajana, jota kaikki kuitenkin kunnioittavat. Näin tekee erityisesti Nurse Molly, joka kerran melkein saikin Johnin miehekseen, mutta sitten käsikirjoittaja puuttui asiaan...
Alex on leirin ehdoton kommando, jolle urheilu on kaikki kaikessa. Vastakohtaluonnetta edustaa Vanessa, sikarikas tyttö joka kuvittelee olevansa tähti. Hänet lähetettiin leirille, jottei olisi niin diiva ja tutustuisi tavallisiinkin lapsiin. Lasten ikähaitari leirillä on 4 - 13 vuotta.
Hermostunut leiriohjaaja Duncan kuvittelee välillä olevansa armeijan koulutusleirillä, kun taas Botch vetää kilpailevaa Camp Kickboottia, joka muistuttaa enemmän kommandojoukkojen koulutusleiriä kuin lasten kesäleiriä. Sarjalla on hyvin käsikirjoitettu tarina, joka osin muistaa aiempia jaksoja. Sarjan pituus on hyvin valittu. Toistoa jokaiseen jaksoon tuo lomaosakekiinteistökehittäjä Rex de Forest III, joka yrittää tuhota leirin, sarja jopa vitsailee itse tällä kliseellä välikommenteissa. Pieniä julkkisvierailuja sarjassa on, lähinnä jenkkien omia pikku kuuluisuuksia. Päätösjakson episodissa on menevä musiikkivideo, joka kertaa kaikki jaksot rokkaavan kappaleen kera.
[muokkaa] Saatavuus
- DVD: ei
- VHS: Amazon.com
[muokkaa] Henkilöt
- John
- Alex
- Binky
- Botch
- Chester
- Duncan
- Grannie Knoot
- Iggy
- Nurse Molly
- Rex the Forest III
- Rick
- Robin
- Vanessa
[muokkaa] Sarjatietoa
- Tehnyt: DIC Entertainment
- Levitys US: NBC
- Aired: 1989 - 1991
- Web linkki:
- Toinen kuvaavampi linkki
- Esitys suomen kanavilla: Fox Kids 2000 - 2004, nykyinen Jetix
- Jaksoja: 19
- Runtime: 23 minutes (US 30.min with commercials)
- Lehti: YES, saatavuus: eBay