Charlotte Corday
Wikipedia
Charlotte Corday (koko nimeltään Marie Anne Charlotte Corday d'Armont, 17. heinäkuuta 1768 – 17. heinäkuuta 1793) on yksi kuuluisimmista poliittisen murhan tekijöistä. Hän surmasi vuonna 1793 jakobiineihin kuuluneen Jean-Paul Marat'n.
Corday syntyi Saint-Saturnin-des-Ligneries'ssä Normandiassa, "vähävaraiseen" ylhäisöperheeseen. Hän kävi koulua Caenissä sijaitsevassa "Abbaye aux Dames"-luostarikoulussa ja asui siellä vuoteen 1791 asti, jolloin luostari suljettiin. Tausta voi osaltaan selittää hänen vihaansa Ranskan vallankumouksellisia kohtaan. Tosin Aubry sanoo Charlotte Cordayn herättäneen huomiota tasavaltalaisuudellaan jo kuningasvallan aikana: kun hänen rojalistikodissaan eräillä päivällisillä esitettiin maljaa kuninkaalle, omapäinen tyttö jäi istumaan jättäen viinilasinsa pöydälle, kun muut nousivat seisomaan kohottaen lasinsa. Pöytänaapuri huomautti tämän johdosta:
» Te taidattekin olla tasavaltalainen? »
mihin Charlotte Corday vastasi:
» Olen kyllä, jos ranskalaiset olisivat tasavallan arvoisia! »
Girondisteja kannattanut Corday oli jo vuonna 1789 ryhtynyt harkitsemaan Marat'n murhaamista. Ludvig XVI:n mestaus ja girondisti Jacques Pierre Brissotin Marat'ta kohtaan osoittamat syytökset saivat hänet toimimaan.
Hän matkusti Pariisiin 9. heinäkuuta 1793. Saavuttuaan perille hän osti leipäveitsen ja kirjoitti ranskalaisille puheen, jossa selitti tulevaa tekoaan. Sitten hän pyrki Marat'n puheille luvaten paljastaa girondistien suunnitteleman kapinan. Aluksi Corday torjuttiin, mutta hänen onnistui kuitenkin toisella yrittämällään 13. heinäkuuta päästä Marat'n luo.
Ihosairauttaan hoitaakseen Marat istui kylpyammeessa, kun Corday tuli hänen puheilleen. Corday ryhtyi luettelemaan salaliittolaisten nimiä, ja Marat kirjoitti niitä muistiin uhaten:
» He menevätkin sitten kaikki giljotiiniin! »
Sitten Corday veti veitsen esiin ja iski sen Marat'n rintaan. Marat ehti parkaista:
» Apua, rakas ystävä! »
ennen kuin menehtyi sisäiseen verenvuotoon. Corday yritti paeta, mutta huuto tuo paikalle Marat´n rakastajattaren Simone Evrardin ja naapureita, jotka pidättävät Cordayn. Hänen henkilökohtaiset esineensä viedään, ja dantonisti nimeltä Chabot väittää pidätetyn kätkeneen tärkeän asiakirjan pukunsa alle; Chabot käy Cordayhin käsiksi säädyttömällä tavalla niin että puku aukeaa; tapausta voitaneen pitää selvähkönä raiskausyrityksenä - varsinkin kun mitään asiakirjaa ei puvun alla tosiasiassa ollut. Tällainen törkeys on jo sentään liikaa muille pidättäjille: siteet avataan, jotta vangittu saa korjata asunsa ja naisenahdistelija ajetaan nyrkein ja potkuin tiehensä.
Tämän jälkeen Corday viedään katurahvaan solvausryöpyn saattamana vankivaunulla Abbayen vankilaan.
Oikeudenkäynnissä Corday todisti, että hän oli toteuttanut salamurhan yksin. Hän julisti, että oli surmannut yhden miehen pelastaakseen 100 000. Hän istui vankilassa järkkymättömänä loppuun asti ja kirjoitti sieltä isälleen kirjeen, joka on säilynyt yksityiskokoelmassa (Aubry); kirje on traagisesta tilanteesta huolimatta kiihkoton: Corday pyytää isältä anteeksi kohtaloaan mutta ei murehdi sitä, koska on mielestään ansainnut kuoleman - vaikka toisaalta ei tunnusta tehneensä rikosta vaan velvollisuutensa.
Saksalainen taiteilija Hauer piirsi hänen muotokuvansa, ja kuvan valmistuttua virallinen pyöveli Henri Sanson toi tuomitulle isänmurhaajan tulipunaisen paidan. Nyt kaikki sujuu suunnitellusti: pyöveli leikkaa tuomitun hiukset niskasta ja Corday puki paidan päälleen; hänet saatettiin kädet sidottuina avoimille rattaille, joilla hänet vietiin teloituspaikalle. Väkijoukko huusi ivahuutoja, mutta kyllästyi kun nähtiin miten tyyni tuomittu oli. Vallankumouksen aukiolla hän kalpeni ohimennen nähdessään giljotiinin, mutta nousi portaat vapisematta ja antoi sitoa itsensä paikalleen, ja terä katkaisi hänen kaulansa neljä päivää Marat'n murhan jälkeen. Cordayn pää vietiin korissa madame Tussaudin verstaaseen, jotta siitä tehtäisiin kuolinnaamio; tämä naamio on säilynyt ja tänään se on nähtävillä vahakabinetissa Lontoossa.
Charlotte Cordayn kuoleman traagisuutta lisää hänen tuhoutumisensa turhuus: juuri Marat'n murhasta Vuoripuolue sai kaipaamansa tekosyyn aloittaa vainot, joiden kohteeksi joutuivat ensin girondistit; miltei saman tien tilanne karkasi käsistä ja alkoi terrorin ajanjakso, Moolokin jano (Octave Aubry). Lopullisesti jakso päättyi, kun terrorin johto, kärjessä triumviraatti Robespierre, Saint-Just ja Georges Couthon, joutui giljotiiniin.
Marat'n rakastajatar Simone Evrard jäi puille paljaille; kun Marat'n surkeaa jäämistöä luetteloitiin, ainoa rahanarvoinen oli 25 soun eli neljännesfrangin assignaatti; kaikki muu oli täysin arvotonta.
Joitakin Marat'lle kuuluneita pikkuesineitä tosin pidettiin esillä Place du Carousellille rakennetussa pyramidissa, kunnes palvonta loppui ja muotokuvat hävitettiin.
Minkäänlaista eläkettä ei vallankumoushallinto suostunut Evrardille myöntämään, joten hän joutui ryhtymään entiseen ammattiinsa eli kellon osoittimien leikkaajaksi. Hän ylpeili lopun ikäänsä "Marat'n lesken" arvonimestä kuin kunniamerkistä.
[muokkaa] Lähteet
- Aubry: Ranskan suuri vallankumous, osa 2
