Conlon Nancarrow

Wikipedia

Conlon Nancarrow (27. lokakuuta 1912 – 10. elokuuta 1997) oli amerikkalainen säveltäjä, josta tuli Meksikon kansalainen vuonna 1955. Hänen tuotantonsa koostuu lähes yksinomaan automaattipianolle sävelletyistä kappaleista. Hän eli lähes koko elämänsä tuntemattomuudessa aina 1980-luvulle saakka. Nykyään häntä pidetään yhtenä 1900-luvun omaperäisimmistä säveltäjistä.

[muokkaa] Elinvaiheet

Nancarrow syntyi Texarkanassa, Arkansas'n osavaltiossa. Hän opiskeli musiikkia Cincinnatissa, Ohiossa ja myöhemmin Bostonissa, Massachusettsissa Roger Sessionsin, Walter Pistonin ja Nicolas Slonimskyn oppilaana. Vuonna 1933 hän tapasi Arnold Schoenbergin tämän vieraillessa Bostonissa.

Bostonin vuosinaan Nancarrow liittyi Kommunistiseen puolueeseen. Espanjan sisällissodan puhjetessa hän päätti osallistua sotaan Lincoln Brigaden jäsenenä ja taistella Francesco Francon hallintoa vastaan. Joukkojen palattua sodasta Yhdysvaltain hallitus päätti evätä passit Brigaden jäseniltä rangaistuksena puoluejäsenyydestä. Välttyäkseen samalta häpeältä, jonka hänen muut vasemmistoa kannattavat kollegat olivat joutuneet kärsimään, Nancarrow muutti vuonna 1940 Mexico Cityyn, jossa hän asui kuolemaansa saakka.

[muokkaa] Tuotanto

Meksikossa asuessaan Nancarrow kirjoitti valtaosan siitä tuotannosta, josta hänet nykypäivänä tunnetaan. Jo Amerikassa asuessaan hän kirjoitti musiikkia, joka oli vaikeaa saada esitettäväksi sen teknisen vaativuuden vuoksi. Meksikoon muuttaessaan tämä ongelma vain syventyi, sillä koulutettujen muusikoiden määrä oli huomattavasti pienempi kuin Yhdysvalloissa. Tämä pakotti Nancarrowia etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja saada musiikkinsa kuultavaksi. Ratkaisuna oli automaattipiano, jolla oli mahdollista tuottaa erittäin monimutkaisia rytmisiä kuvioita, jotka ylittävät ihmisen soittokyvyn. Myöhemmin Nancarrow on sanonut, että jos tuolloin olisi ollut mahdollista käyttää elektronisia soittimia, hän olisi turvautunut niihin. Nancarrow käytti automaattipianoa ikään kuin mekaanisena sekvensserinä.

Isänsä kuoltua Nancarrow osti perintörahoilla New Yorkista automaattipianon. Hän alkoi tehdä automaattipianoissa käytettäviä rullia käsin, mikä on erittäin vaikeaa ja hidasta. Hän myös lisäsi pianon vasaroihin metallipaloja, tehden soittimesta äänekkäämmän ja perkussiivisemman.

Nancarrowin tuotannon tärkein osa on "50 Studies for Player Piano". Näissä teoksissa on parhaimmillaan 12 rytmistä kerrosta päällekäin valtavalla nopeudella. Nancarrowin ensimmäiset sävellykset automaattipianolle yhdistivät perinteisen jazz-musiikin melodioita ja harmonioita erityisen monimutkaisiin rytmeihin, jotka soitetaan valtavalla nopeudella. Ensimmäiset viisi rullaa ovat nimeltään "Boogie-Woogie Suite". Myöhemmät sävellykset olivat abstraktimpia eivätkä suoraan viittaa mihinkään aiemmin sävellettyyn musiikkiin.

Useat hänen sävellyksistään olivat kaanoneita, joiden tempojen suhteet olivat ajoitain mitä erikoisimmat. Esimerkiksi sävellyksessä "Study No. 40" eri osien tempojen välinen suhde on π.

[muokkaa] Tuntemattomuudesta kuuluisuuteen

Vaikkakin Nancarrow eli suuren osan elämästään täysin tuntemattomuudessa, hänen musiikkiaan julkaistiin vuonna 1969 Columbia Records -levymerkillä. Vuosina 1976–77 Nancarrowin partituureja julkaistiin "Soundings"-nimisessä lehdessä ja Charles Amikhanian alkoi julkaista levytyksiä 1750 Arch -levymerkillä. Nancarrow alkoi saada julkisuutta vasta 65-vuotiaana. Vuonna 1982 hänelle myönnettiin MacArthur-palkinto, joka takasi säveltäjälle tasaisen tulonlähteen viideksi vuodeksi. Tämä innoitti Nancarrowin säveltämään musiikkia myös perinteisille soittimille.

Tänä päivänä koko Nancarrowin tuotanto automaattipianolle on saatavissa levytyksinä Wergo-levymerkillä. Useat hänen sävellyksistään on myös sovitettu soitettavaksi tavallisella pianolla.