Dunstable
Wikipedia
Dunstable on kaupunki Bedfordshiressä Englannissa. Vuoden 2001 väestönlaskennassa sen väkiluku oli 33 805.
Dunstable sijaitsee muinaisessa tärkeässä risteyksessä, jossa kohtaavat roomalaisten keskeinen päätie Watling Street sekä vanha Icknield Way. Roomalaisaikana kaupungin nimi oli Durocobrivis. Nykyisen nimensä se on saanut anglosakseilta. Keskiajalla nimestä on käytetty myös muotoa Dunstaple.
Kaupunki on perinteisesti ollut huomattavan vauras, ja siellä on aina ollut kokoonsa nähden suuri määrä majataloja ja pubeja. Tämä johtuu osaltaan siitä, että kaupunki on yhden ratsain kuljetun päivämatkan (n. 55–60 km) päässä Lontoosta, ja siis sopivalla kohdalla yöpymiseen. Matkaajien sinne jättämä raha rikastutti kaupunkia vuosisatojen ajan.
Dunstable oli yksi niistä paikoista, joihin kuningas Edvard I pystytti Eleanorin ristin muistoksi edesmenneelle Eleonoora Kastilialaiselle vuonna 1290.
Ensimmäisen rautatiensä kaupunki sai 1848. Nykyään matkustajaliikenne sinne on loppunut jo hyvän aikaa sitten ja tavaraliikennekin on vähäistä. Aiemmin Dunstable oli merkittävä markkinakaupunki, mutta kun läheinen Luton kasvoi, jäi se syrjään. Sittemmin Dunstablen teollisuus on etupäässä tuottanut ajoneuvon osia Lutonissa sijainneita Vauxhallin tehtaita varten, mutta näiden tehtaiden lakkauttaminen on ajanut alas talouselämää. Tuotantoteollisuus on nykyään vähäistä.
Englantilainen 1400-luvun muusikko John Dunstable (tai Dunstaple) oli luultavasti kotoisin Dunstablesta.