Gaétan Boucher
Wikipedia
Talviolympialaiset | ||
Kultaa | 1984 | 1 000 m |
Kultaa | 1984 | 1 500 m |
Hopeaa | 1980 | 1 000 m |
Pronssia | 1984 | 500 m |
MM-kisat | ||
Kultaa | 1984 | sprinttiluistelu |
Hopeaa | 1979 | sprinttiluistelu |
Hopeaa | 1980 | sprinttiluistelu |
Hopeaa | 1982 | sprinttiluistelu |
Hopeaa | 1985 | sprinttiluistelu |
Gaétan Boucher (s. 10. toukokuuta 1958 Charlesbourgissa, Québecissä) on entinen kanadalainen pikaluistelija ja kaksinkertainen olympiavoittaja.
Boucher osallistui neljä kertaa olympialaisiin. Vuonna 1976 Innsbruckissa Boucher'n paras sijoitus oli 1 000 metrin kuudes sija. Neljä vuotta myöhemmin Lake Placidin kisoissa Boucher nousi ensimmäistä kertaa palkintokorokkoolle sijoitettuuaan hopealle 1 000 metrillä. Vuonna 1984 Sarajevossa Boucher nappasikin kolme mitalia, joista kaksi oli kultaista. Boucher osallistui vielä Calgaryn kisoihin 1988, jolloin paras sijoitus oli viides.
Sprinttiluistelun maailmanmestaruuskisoista Boucher'lla on viisi mitalia - yksi kultainen ja kaksi hopeista. Yleisluistelussa Boucher jäi parhimmillaankin yhdeksänneksi.
Boucher oli myös maailman parhaita kaukalopikaluistelijoita. Hän oli kaukalopikaluistelun henkilökohtaisen matkan maailmanmestari vuosina 1977 ja 1980 ja hopeamitalisti 1976, 1981 ja 1982. Joukkuekisassa Kanada voitti kultaa 1979 ja 1980. Boucher'n hallussa oli myös 500 metrin maailmanennätys 1982–83.
Boucher valittiin vuonna 1984 Kanadan vuoden urheilijaksi toimittajien äänestyksellä ja palkittiin Lou Marsh Trophyllä. Lehdistön äänestyksessä 1999 hän sijoittui 1900-luvun kymmenenneksi parhaaksi kanadalaiseksi miesurheilijaksi. Boucher'lle myönnettiin myös Order of Canada -arvonimi.
[muokkaa] Aiheesta lisää
1976: Peter Mueller | 1980: Eric Heiden | 1984: Gaétan Boucher | 1988: Nikolai Guljajev | 1992: Olaf Zinke | 1994: Dan Jansen | 1998: Ids Postma | 2002: Gerard van Velde |
1924: Clas Thunberg | 1928: Clas Thunberg | 1932: Jack Shea | 1936: Charles Mathiesen | 1948: Sverre Farstad | 1952: Hjalmar Andersen | 1956: Jevgeni Grišin / Juri Mihailov | 1960: Jevgeni Grišin / Roald Aas | 1964: Ants Antson | 1968: Kees Verkerk | 1972: Ard Schenk | 1976: Jan Egil Storholt | 1980: Eric Heiden | 1984: Gaétan Boucher | 1988: André Hoffmann | 1992: Johann Olav Koss | 1994: Johann Olav Koss | 1998: Ådne Søndrål | 2002: Derek Parra | 2006: Enrico Fabris |