George Armstrong Custer
Wikipedia
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä. |
George Armstrong Custer (5. joulukuuta 1839, New Rumley, Ohio — 25. kesäkuuta 1876, Little Bighornin taistelu, Montana) oli amerikkalainen ratsuväen komentaja, joka tunnetaan parhaiten kärsimästään murskatappiosta ja kuolemastaan Little Bighornin taistelussa. Custer oli sotilasarvoltaan väliaikainen prikaatikenraali. Hänen vakituinen sotilasarvonsa oli kuitenkin vain everstiluutnantti. Custeria kutsutaan usein "kenraali Custeriksi".
Custer syntyi New Rumleyssä Ohiossa. Hänen vanhempansa olivat Emanuel Henry Custer ja Maria Kirkpatrick Ward. Nuori Custer varttui lapsuutensa Monroessa Mighicanissa. Hän kävi koulua Ohiossa.
Koulunkäyntinsä lopettuaan Custer aloitti sotilasuransa opiskelemalla West Pointin sotilasakatemiassa. Vuonna 1861 hän valmistui 34-henkisen vuosikurssinsa viimeisenä. Custer osallistui Yhdysvaltain sisällissotaan pohjoisvaltioiden joukoissa ratsuväen komentajana. Hänen sanotaan toimineen innokkaasti ja uskaliaasti, muttei erityisen älykkäästi. Hän hankki itselleen vapaaehtoisten kenraalimajurin paikallisarvon ja suunniteli itselleen oman kiiltävän ja samettisen univormun. Custer ratsuväkensä kera osallistui Gettysburgin taisteluun ja menetti 257 miestä, enemmän kuin yksikään muu unionin ratsuväkirykmentti taistelun aikana. Hänestä kuitenkin tuli kuuluisa johdettuaan taistelun aikana joukkonsa uskaliaaseen rynnäkköön, joka mursi konfederaation joukkojen selustan.
Custeria pidettiin yleisesti raakana kiipijänä, joka vaati joukoiltaan mahdottomia ja jota suurin osa hänen omista miehistään vihasi. Hän oli onnistunut luomaan ympärilleen sädekehän, koska hyvä onni oli sopivasti auttanut häntä taisteluissa. Sisällissodan jälkeen ei Custeria välttämättä olisi tarvittu ollenkaan, mutta muun tekemisen puutteessa hän jäi armeijaan odottamaan itselleen sopivaa työtä. Tällainen ilmaantuikin vuonna 1866, kun läntisten Territorioiden ylipäällikkönä toiminut kenraali Hancock alkoi varustaa retkikuntaa, jonka tehtävänä oli valvoa intiaanien käytöstä ja rankaista niitä, jotka syyllistyisivät rikollisiin tekoihin valkoisia vastaan. Tämä oli valheellinen veruke retkikunnan kokoamiseen, sillä todellisuudessa Hancockin tarkoitus oli ajaa intiaanit pois mailtaan huolimatta niistä monista sopimuksista, joita oli allekirjoitettu takaamaan maat niiden alkuperäisille asukkaille. Custer oli kuin tehty retkikunnan johtajaksi.
Vuonna 1866 Custer sai komentoonsa Yhdysvaltain seitsemännen ratsuväen, joka koostui lähes kokonaan eri miehistä kuin sisällissodan aikana. Mukana oli seikkailijoita, etsintäkuulutettuja rikollisia ja ammattitappajia. Vuonna 1868 seitsemäs ratsuväkirykmentti hyökkäsi rauhanomaisten cheyenne-intiaanien kimppuun Washita-joen luona ja surmasi 103 cheyennea, joista 53 oli naisia ja lapsia. Tämän vuoksi intiaanit antoivat Custerille pilkkanimen "Vaimontappaja". Intiaanit kutsuivat Custeria myös "Pitkätukaksi", koska hän antoi hiustensa kasvaa pitkiksi.
Vuoteen 1873 asti Custer rykmentteineen kiersi ristiin rastiin intiaanialueita. Hänen tietään viitoittivat poltetut kylät ja niiden surmatut asukkaat. Hän oli omaksunut legendaariseksi nousseen sanonnan "vain kuollut intiaani on hyvä intiaani". Mietelause oli alun perin kenraali Philip H. Sheridanin suusta lähtöisin.
Vuonna 1874 edellä mainittu kenraali Sheridan lähetti Custerin rykmentteineen tutkimusmatkalle sioux-intiaanien pyhille maille Black hillsiin. Kyseisillä vuorilla oli huhun mukaan tehty kultalöytö. Custer vahvisti asian todenperäisyyden ja tietoa levitettiin tehokkaasti lehdistölle. Asia eteni aivan kuten Washingtonin päämajassa oli laskettukin. Kullanhimon sokaisemia onnenonkijoita ja seikkailijoita alkoi virrata Dakotan territorioon päämääränään Mustat vuoret. Custer joukkoineen oli valmiina avaamaan tulen heti, kun syntyisi erimielisyyksiä intiaanien ja kullankaivajien välillä. Vaikka Custerin tehtävänä olikin "suojella" alueen intiaaniväestöä, jokainen tiesi miten ammuskelussa olisi käynyt.
Mutta siouxien päälliköt löivät viisaat päänsä yhteen. He toimivat juuri päinvastoin kuin mitä heiltä osattiin odottaa. He halusivat neuvotella sen sijaan että olisivat ryhtyneet sotimaan. Yhdysvaltojen silloinen presidentti Ulysses S. Grant nimitti komission neuvottelemaan Mustien vuorten ostamisesta. Siouxien vaatimukset olivat kuitenkin siksi kovat, että kaupankäynti raukesi. Lisäksi intiaanit aavistelivat petosta valkoisen miehen taholta. Tilanne ajautui räjähdysherkäksi ja oli vain ajan kysymys, koska se leimahtaisi ilmiliekkiin.
25. kesäkuuta 1876 Custer johdatti Yhdysvaltain seitsemännen ratsuväen Istuvan Härän ja Hullun Hevosen johtamia intiaaneja vastaan Little Bighorn -joen läheisyydessä Montanassa. Custer odotti helppoa voittoa, mutta hän aliarvioi intiaanit ja joutui joukkoineen alakynteen. Intiaanit surmasivat Custerin ja kaikki hänen miehensä.
George Armstrong Custerin ruumis haudattiin alun perin taistelukentälle, mutta 10. lokakuuta 1877 se siirrettiin West Pointin hautausmaalle.
Custer oli naimisissa Elizabeth Clift Baconin kanssa. He menivät naimisiin 9. tammikuuta 1864.
