Hayden Panettiere
Wikipedia
Hayden Leslie Panettiere (s. 21. elokuuta 1989) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja.
Panettiere syntyi New Yorkin osavaltiossa Lesley Vogelille ja Skip Panettierelle. Hän alkoi esiintyä mainoksissa jo alle vuoden iässä ja vuonna 1994 hän sai Sarah Robertsin roolin ABC:n saippuasarjasta One Life to Live; hän esiintyi sarjassa vuoteen 1997 saakka ollen kolmas kyseistä roolia näytellyt henkilö. Vuonna 1996 hän alkoi esittää Lizzie Spauldingia CBS:n saippuasarjassa Guiding Light ja jatkoi roolissa aina vuoteen 2000 saakka.
Vuonna 1998 Panettiere toimi Dot-muurahaisen äänenä Disneyn ja Pixarin animaatioelokuvassa Ötökän elämää ja hän uusi roolin myös elokuvaan pohjautuvassa videopelissä. Hän on myöhemmin ääninäytellyt myös elokuvassa Dinosaurus ja videopeleissä The Mark of Kri, Kingdom Hearts sekä Kingdom Hearts 2; hän toimii Kingdom Hearts -sarjassa Kairin äänenä.
Ensimmäinen teatterielokuva, jossa Panettiere esiintyi, oli draamakomedia Hellyyteni kohde vuodelta 1998. Hänen muita elokuviaan ovat muun muassa Remember the Titans vuodelta 2000, Kasvukipuja vuodelta 2004 ja Salamaseepra vuodelta 2005. Hän on jatkanut esiintymistä myös televisiosarjoissa, vuonna 2002 hän esitti Maddie Harringtonia Ally McBealin viidennen ja viimeisen kauden yhdessätoissa jaksossa, hänellä oli Ronnie Dewingin rooli vuonna 2006 esitetyssä, kesken kauden lopetetussa sarjassa The Book of Daniel, ja hän on vieraillut myös muun muassa sarjoissa Veljemme on nero ja Kova laki: Erikoisyksikkö. Vuodesta 2006 lähtien hän on esittänyt Claire Bennetin roolia NBC:n draamasarjassa Heroes.
Näyttelemisen lisäksi Panettiere on luonut uraa myös laulajana. Hänen esittämiään kappaleita on soitettu elokuvissa The Dust Factory, Tiger Cruise, Ice Princess ja Anna palaa 3 (Bring It On: All or Nothing), joita hän itsekin tähdittää, ja hänen esikoisalbuminsa julkaistaan alustavien tietojen mukaan vuonna 2007.