Henning Mankell
Wikipedia
Henning Mankell (s. 3. helmikuuta 1948, Tukholma) on ruotsalainen kirjailija ja teatterimies.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäntarinaa
Henning Mankell on syntynyt Tukholmassa vuonna 1948. Hän on naimisissa ohjaaja Eva Bergmanin kanssa ja heillä on neljä lasta.
Nuorena Makell asui Pariisissa vuoden verran, jonka jälkeen hän päätti lähteä merille. Merillä ollessaan hän kiinnostui teatterista. Mankell on asunut useaan otteeseen Mosambikissa ja on toiminut siellä paikallisessa teatterissa. Mosambikissa olessaan hän kirjoitti myös ensimmäisen Wallander-dekkarinsa.
Myös Ruotsissa Mankell on ollut 1970- ja 1980-luvulla erilaisissa teatteriin liittyvissä tehtävissä eri paikkakunnilla: näytelmäkirjailijana, dramaturgina, ohjaajana ja teatterinjohtajana.
Mankell on kirjoittanut paljon romaaneja, näytelmiä ja nuortenkirjoja. Romaanit eivät myöskään ole pelkkiä rikosromaaneja, vaikka kirjailija erityisesti niistä tunnetaankin. Mankellin kirjoja on käännetty 35 eri kielelle ja maailmalla niitä on myyty yli 24 miljoonaa kappaletta.
Mankell perusti vuonna 2001 yhdessä kustantaja Dan Israelin kanssa oman kustantamon, Leopard Förlagin. Kustantamo julkaisee yhteiskunnallista kirjallisuutta, historiateoksia ja kaunokirjallisuutta 10-15 kirjaa vuodessa.
Nykyään Mankell asuu puolet vuodesta Göteborgissa Ruotsissa ja toisen puolen Maputossa Mosambikissa.
[muokkaa] Wallander-sarjasta
Kaikkein kuuluisimmaksi ja suosituimmaksi Mankell on tullut Kurt Wallander -rikosromaaneistaan. Sarjaan kuuluu yhdeksän kirjaa. Niiden päähenkilö on keski-ikäinen ylipainoinen ruotsalaispoliisi, joka on eronnut vaimostaan, vieraantunut tyttärestään, laiminlyö terveyttään, kinaa isänsä kanssa ja epätoivoisesti etsii uutta naisystävää. Hänellä on henkilökohtaisia ongelmia perheensä, työtovereiden ja itsensä kanssa. Oopperasta pitävä Wallander asuu ja työskentelee Ystadin pikkukaupungissa, joka seuraa useammin omaatuntoaan kuin poliisin ohjesääntöä.
Lisäksi Mankell on kirjoittanut yhden kirjan Linda Wallanderista, Kurt Wallanderin tyttärestä, joka on myös poliisi. Kirjassa on kyllä mukana myös Kurt Wallander itse.
Monelle eri kielelle käännetyty Wallander-kirjat ovat suosittuja eri ikäisten ja molempia sukupuolia edustavien ihmisten joukossa ympäri maailman. Varsinkin uusimmat romaanit kohosivat heti myyntilistojen kärkeen, monet niistä ovat Suomessakin loppuunmyytyjä ja niitä saa jonottaa kirjastoissa.
[muokkaa] Elokuva- ja TV-versioista
Wallander-kirjoista on tehty elokuvia ja TV-sarjoja. Suomessa on esitetty vuosituhannen vaihteen molemmin puolin televisiossa kolme TV-sarjaa ja kaksi elokuvaa. Niiden pääosan esittäjänä oli Rolf Lassgård.
Mosambikin katulapsista kertova kirja Comédia infantil on myös elokuvattu ja siinä on esiintyjinä muun muassa oikeita mosambikilaisia katulapsia. Elokuvan ensi-ilta oli 1999.
TV-sarja Labyrinten esitettiin vuonna 2000 Ruotsissa televisiossa ja sarjasta muokattu romaani ilmestyi samana vuonna.
Norjalainen neliosainen jännityssarja Seuraaja esitettiin Suomessa TV:ssä vuonna 2000. Käsikirjoitus oli Mankellin, mutta Kurt Wallanderia tässäkään sarjassa ei nähty - sarja tapahtui Mosambikissa.
Linda Wallander -kirjaan perustuva elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 2005. Se oli ensimmäinen osa 13-osaisesta Wallander-sarjasta, jonka elokuvat perustuvat Mankellin niitä varten kirjoittamiin kertomuksiin. Elokuvia on sekä DVD-llä että teatterilevityksessä. Pääosassa on Krister Henrikson.
Mankell on kirjoittanut yhdessä Jan Guilloun kanssa 8-osaisen TV-sarjan nimeltä Talisman. Se on rikostarina ja esitetty Suomessa televisiossa 2005.
Rikosromaanista Tanssinopettajan paluu on tehty kaksiosainen TV-sarja, joka esitettiin Suomessa 2005.
[muokkaa] Palkinnot
Mankell on saanut kirjoistaan useita palkintoja:
- Tähtiin karkaava koira -kirjasta
- Deutscher Jugendliteratur -palkinto, 1993
- Wallander-kirjasta Kasvoton kuolema
- Ruotsin dekkariakatemia - vuoden paras dekkari, 1991
- Skandinaviska kriminalsällskapetin Lasiavain-palkinto - Pohjoismaiden paras dekkari, 1991
- Wallander-kirjasta Väärillä jäljillä
- Ruotsin dekkariakatemia - vuoden paras dekkari, 1995
- Crime Writer's Associationin Kultainen tikari, 1995
- Comédia infantile -kirjasta
- August-palkintoehdokas, 1996
- Sveriges Radio P1:n romaanipalkinto, 1996
- Viides nainen -kirjasta
- Bokhandels medhjälparföreningen -palkinto Din bok vårt val, 1996
- Astrid Lindgren -palkinto, 1996
- ABF-kulttuuripalkinto, 1996
- SKFT:s medlemmar-palkinto - Vuoden kirjailija, 1997
- Pyryssä nukkuva poika -kirjasta
- Expressenin lastenkirjapalkinto Heffaklumpen, 1997
- Eldens hemlighet -kirjasta
- Berliinin kaupungin palkinto ulkomaiselle kirjailijalle, 1997
- Resan till världens ände -kirjasta
- August-palkinto, 1998
[muokkaa] Bibliografia
[muokkaa] Kurt Wallander-sarja
- Kasvoton kuolema (Mördare utan ansikte, 1991)
- Riian verikoirat (Hundarna i Riga, 1992)
- Valkoinen naarasleijona (Den vita lejoninnan, 1993)
- Hymyilevä mies (Mannen som log, 1994)
- Väärillä jäljillä (Villospår, 1995)
- Viides nainen (Den femte kvinnan, 1996)
- Askeleen jäljessä (Steget efter, 1997)
- Palomuuri (Brandvägg, 1998)
- Pyramidi (Pyramiden, 1999)
[muokkaa] Muut rikosromaanit
- En seglares död (1981)
- Tanssiopettajan paluu (Danslärarens återkomst, 2000)
- Labyrinten (2000)
- Ennen routaa (Innan frosten, 2002) - Linda Wallander -sarja
- Kennedyn aivot (Kennedys hjärna, 2005)
[muokkaa] Muut romaanit
- Bergsprängaren (1973)
- Vettvillingen (1977)
- Fångvårdskolonin som försvann (1979)
- Dödsbrickan (1980)
- Daisy Sisters (Daisy Sisters, 1982)
- Sagan on Isidor (1984)
- Leopardin silmä (Leopardens öga, 1990)
- Comédia infantil (Comédia infantil, 1995)
- Berättelse vid tidens strand (1998)
- Resan till världens ände (1998)
- Eldens gåta (2000)
- Tuulten poika (Vindens son, 2000)
- Nimeltään Tea-Bag (Tea-Bag, 2001)
- Syvyys (Djup, 2004)
[muokkaa] Näytelmät
- Apelsinträdet (1983)
- Älskade syster (1983)
[muokkaa] Nuorten romaanit
- Sandmålaren (1974)
- Tähtiin karkaava koira (Hunden som sprang mot en stjärna, 1990)
- Varjot kasvavat hämärässä (Skuggorna växer i skymningen, 1991)
- Katten som älskade regn (1992)
- Eldens hemlighet (1995)
- Pyryssä nukkuva poika (Pojken som sov med snö i sin säng, 1996)
- Matka maailman ääriin (Resan till världens ende, 2006)