Hilpari
Wikipedia
Hilpari (saks. 'Hellebarde') on muinainen ase, keihään ja taistelukirveen yhdistelmä. Näitä käytettiin Kiinassa jo taistelevat läänitysvaltiot -kaudella, (475 eaa. – 221 eaa.), Euroopassa ne olivat yleisiä 1400- ja 1500-luvuilla. Taistellessaan jalan ritarit suosivat hilparia taisteluaseenaan kahdenkädenmiekan ohella.
Sveitsiläiset käyttivät eurooppalaisista ensimmäisinä hilparia varsinaisen jalkaväen aseena, ja nousivat maineeseen sen tehokkaina käyttäjinä. Vuoristoinen maa ei suosinut ratsuväkeä, ja jalkaväelle piti keksiä ase, jolla saattoi menestyä taistelussa ratsuväkeä vastaan. Hilparissa on pitkä pistoterä ja kirveenterä sekä tämän vastapuolella koukku. Ase on salkoaseista tunnetuin. 1600-luvun jälkeen se sai symbolisen aseman auktoriteetin merkkinä. Myöhemmin, vuoden 1422 Arbedon taistelun jälkeen pitkä pistokeihäs, piikki, syrjäytti Sveitsissä hilparin pääaseena, mutta falangissa oli aina mukana myös hilparimiehiä. Hilpari oli myös upseerin aseena.
Vatikaanin sveitsiläinen kunniavartio käyttää yhä hilparia seremoniallisena aseena.
