Itävaltalainen taloustiede
Wikipedia
Itävaltalainen taloustiede on uusklassista taloustiedettä lähellä oleva koulukunta, joka kuitenkin uusklassismista poiketen korostaa utiliteetin subjektiivisuutta, markkinoiden toiminnan epävarmuutta, yrittäjyyden riskejä, sääntelyn toimimattomuutta ja rahajärjestelmän epäneutraalisuutta suhteessa kansantalouteen. Ideologisesti itävaltalaisen taloustieteen katsotaan olevan lähellä liberaaleja ja libertaristisia aatteita. Vaikka itävaltalaista talousteoriaa pidetään varsin kiistanalaisena, sen painotuksella tuottavuuden luovaan osuuteen ja kritiikillä uusklassisen talousteorian käyttäytymistieteellisiä teorioita kohtaan on ollut merkittävä vaikutus taloustieteen kehitykseen.
Itävaltalaisen talousteorian määrävä luonne on sen metodologia, jonka mukaan positivistinen asenne ja luonnontieteellisen metodin käyttö ei ole läheskään yhtä hyvä idea kuin taloustieteen ja ihmisen toiminnan tutkiminen yksinkertaisen logiikan, prakseologian avulla. Ludwig von Mises katsoi, että taloustiede poikkeaa luonnontieteistä, joten taloustieteissä ei voi teorian luomisessa käyttää empiiristä metodia vaan apriorista päättelyä. Itävaltalaisen taloustieteen kuuluisimmat edustajat ovat Carl Menger, Ludwig von Mises ja Friedrich Hayek. Nimestään huolimatta itävaltalainen taloustiede on suosituinta USA:ssa toisen maailmansodan jälkeen, koska esimerkiksi Ludwig von Mises muutti USA:han ja Itävallassa oli kansallissosialismin valtakaudella vaikeata harjoittaa itävaltalaista taloustiedettä. Se on kuitenkin varsin marginaalisessa asemassa uusklassiseen taloustieteeseen nähden.
Itävaltalaisen taloustieteen mukaan markkinat eivät ole tasapainossa markkinataloudessa kuten uusklassinen taloustiede teorioissaan usein olettaa. Itävaltalaiset taloustieteilijät kritisoivat uusklassisen taloustieteen malleja kuten tasapainomalleja ja täydellisen kilpailun mallia epärealistisiksi. Kapitalismi nähdään kuitenkin parhaana talousjärjestelmänä, koska sen sanotaan reagoivan parhaimmalla tavalla markkinoiden epätasapainoon. Itävaltalaiset taloustieteilijät katsovat valtion olevan monopolien ja kartellien lähde ja tukija eivätkä määrittele yksityistä, potentiaalisesti kilpailulle altista yritystä monopoliksi tai katso vapaassa markkinataloudessa syntynyttä kartellia tai luonnollista monopolia välttämättä haitalliseksi ja tyypillisesti vastustavat kilpailulainsäädäntöä, joka vähentää sopimusvapautta.
Uusklassisesta taloustieteestä itävaltalaisen koulukunnan erottaa ennen kaikkea jälkimmäisen negatiivinen suhtautuminen yksittäisten toimijoiden toimintojen vaikutusten summan aggregointiin makrotasolle sekä usein kielteinen suhtautuminen uusklassiselle taloustieteelle tyypilliseen syvästi matemaattiseen lähestymistapaan. Itävaltalaiset taloustieteilijät usein katsovat, että yksinkertaistetut matemaattiset mallit eivät ole realistisia eiväkä hyödyllisiä talouden monimutkaisuuden ja ihmisen käyttäytymisen ennakoimattomuuden takia.
Itävaltalaisen rahateorian erikoisuutena on kansantalouden suhdannevaihteluiden (ylikuumenemisten ja lamakausien) selittäminen (itävaltalainen sykliteoria, Austrian business cycle theory, ABCT) inflatorisella rahapolitiikalla ja osittaiseen kassavarantovelvoitteeseen perustavalla pankkijärjestelmällä (fractional reserve banking, FRB). Itävaltalaiset taloustieteilijät uskovat, että nousukaudella löysän rahapolitiikan takia korkotaso on matalampi kuin luonnollinen korkotaso, ihmiset kuvittelevat resurssien olevan suurempia kuin ne todellisuudessa ovat, säästävät liian vähän, pankit myöntävät luottoja vääriin kohteisiin ja sijoittajat investoivat vääriin kohteisiin, jotka lamakaudella osoittautuvat tappiollisiksi. Itävaltalaiset taloustieteilijät katsovat, että lama on tarpeellinen kestämättömän nousukauden virheiden korjaamiseksi ja että rahapoliittinen elvytys johtaa talouden vääristymien pahenemiseen ja laman pahenemiseen lopulta. Itävaltalaiset katsovat, että keynesiläinen elvyttävä politiikka on kestämätöntä ja että löysällä rahapolitiikalla ei voida estää lamaa vaan luodaan lamoja. Murray Rothbard katsoi, että 1930-luvun suuri lama johtui 1920-luvun löysästä rahapolitiikasta. Hän kritisoi monetaristeja siitä, että he uskovat keskuspankin rahamäärää tasaisesti ja hitaasti lisäävän rahapolitiikan olevan neutraalia ja voivan estää lamat kuten 1930-luvun laman ja inflaation. Murray Rothbard katsoi inflaation olevan rahamäärän kasvua eikä uskonut hintaindeksien voivan mitata inflaatiota mielekkäästi.
Itävaltalaiset taloustieteilijät kuten Ludwig von Mises ja Friedrich von Hayek ovat kritisoineet myös sosialisteja ja väittäneet, että sosialistinen suunnitelmatalous on mahdotonta tai tehotonta, koska sosialismissa ei ole yrittäjiä eikä pääomaa ja koska markkinatalouden hajautunutta päätöksentekoa ei voida korvata suunnitelmataloudella. Itävaltalaiset taloustieteilijät, varsinkin Hayek katsoivat, että markkinatalouden informaatio on hajautunutta eikä sitä voida saada selville suunnitelmatalouden virastossa. Itävaltalaiset katsovat, että markkinatalouden hintajärjestelmä on mahdoton toteuttaa sosialismissa hyvin. Mises, Hayek ja muut itävaltalaiset taloustieteilijät kritisoivat myös sosiaalivaltiota. Hayek kritisoi sosiaalivaltiota kirjassaan Tie orjuuteen. Hayek kutsui sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja muita sosiaalisia käsitteitä tyhjiksi kirjassaan Kohtalokas ylimieli.
[muokkaa] Itävaltalaisen taloustieteen edustajat
|
|
|
[muokkaa] Aiheesta muualla
- (englanniksi) Hans Hermann Hoppe
- (englanniksi) Roderick T.Long
- (englanniksi) Barry Smith
- (englanniksi) Walter Block
- (englanniksi) David Gordon
- (englanniksi) Joerg Guido Huelsmann
- (englanniksi) Peter J. Boettke
- (englanniksi) Ralph Raico
- (englanniksi) Roger Garrison
- (englanniksi) Joseph Salerno
- (englanniksi)Lew Rockwell
- (espanjaksi) Jesus Huerta de Soto
- (tšekiksi)Josef Šíma
Makrotaloustieteelliset koulukunnat |
---|
Uusklassinen taloustiede - Itävaltalainen taloustiede - Monetaristinen taloustiede - Keynesiläinen taloustiede - Tuotantopuolen taloustiede |