Jaouad Gharib
Wikipedia
Jaouad Gharib (s. 22. toukokuuta 1972, Khénifra, Marokko) on marokkolainen kestävyysjuoksija, joka on erikoistunut maratonille.
Gharib aloitti kansainvälisen kilpauransa 2001, jolloin hän voitti Välimeren kisoissa 10 000 metrin juoksun. Samana vuonna hän oli Edmontonin MM-kisoissa 10 000 metrillä yhdestoista ja puolimaratonin MM-kisoissa Bristolissa yhdeksäs. Vuonna 2002 hän oli kymmenes Dublinin maastojuoksun MM-kisoissa pitkällä matkalla. Hän sijoittui Afrikan mestaruuskilpailuissa kahdeksanneksi 10 000 metrillä ja voitti hopeaa Brysselissä puolimaratonin MM-kisoissa ajalla 1.00.42.
Kauden 2003 Gharib avasi sijoittumalla kahdenneksitoista Birginhamin sisäratojen MM-kisoissa 3 000 metrin juoksussa. Kaksi viikkoa myöhemmin hän oli Lausannessa maastojuoksun MM-kisoissa pitkällä matkalla kahdeskymmeneskolmas. Pariisin ulkoratojen MM-kisoissa hän voitti maailmanmestaruuden ajalla 2.08.31. Seuraavana vuonna hän oli Ateenan olympialaisissa yhdestoista. Gharib uusi maailmanmestaruutensa voittamalla Helsingin MM-kisoissa 2005 jälleen maratonjuoksun. 2006 hän oli Lontoon maratonilla kahdeksas.
[muokkaa] Ennätykset
- 3 000 metrin juoksu: 7.39,22 (2001)
- 5 000 metrin juoksu: 13.19,69 (2001)
- 10 000 metrin juoksu: 27.29,51 (2001)
- 15 kilometrin maantiejuoksu: 43.19 (2002)
- Puolimaraton: 1.00.42 (2002)
- Maraton: 2.07.02 (2004)
[muokkaa] Lähteet
Miesten maratonin maailmanmestarit |
1983: Robert de Castella | 1987: Douglas Wakiihuri | 1991: Hiromi Taniguchi | 1993: Mark Plaatjes | 1995: Martín Fiz | 1997: Abel Antón | 1999: Abel Antón | 2001: Gezahegne Abera | 2003: Jaouad Gharib | 2005: Jaouad Gharib |