Maraton (urheilu)
Wikipedia
Vaikka sanaa maraton käytetään yleisesti pitkäkestoisten urheilusuoritusten yhteydessä, tarkoitetaan maratonilla perinteisesti 42,195 kilometrin juoksusuoritusta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Maratonin nimi on peräisin kreikkalaisesta legendasta, jonka mukaan kreikkalainen sotilas Feidippides juoksi Marathonin kylästä Ateenaan ilmoittamaan persialaisten lyömisestä Marathonin taistelussa. Legendan mukaan sotilas valitettavasti kuoli pian Ateenaan päästyään, mutta maraton-juoksun legenda jäi elämään.
Maratonin pituus 42 195 metriä tulee Lontoon kesäolympialaisista 1908 jolloin kuningatar Aleksandra määräsi maratonin lähdön tapahtuvaksi Windsorin linnan edustalta ja maalin kuninkaallisen aition eteen stadionilla. Maratonin pituudeksi oli määritelty 26 mailia, mutta matkaan lisättiin 385 jaardia, jotta se saatiin päättymään kuninkaallisen aition eteen. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF virallisti maratonin pituuden vuonna 1921.
[muokkaa] Maratoniin valmistautuminen
Maratonin juokseminen on hyväkuntoisellekin ihmiselle raskas fyysinen suoritus, johon valmistautuminen hyvissä ajoin on äärimmäisen tärkeää. Puoli vuotta on yleensä suositeltu minimiaika maratonin juoksemisen harjoitteluun. Harjoittelun tavoitteena on parantaa hapenottokykyä, parantaa lihaskuntoa ja ennen kaikkea totuttaa elimistö pitkäaikaisiin liikuntasuorituksiin.
Maratonharjoittelun runko koostuu säännöllisistä juoksuharjoituksista, joiden pituus ja nopeus vaihtelee. Tyypillisesti harjoitusohjelma sisältää rasitustason portaittaista nousua siten, että kolmen-neljän viikon nousujohteisen harjoittelun jälkeen seuraa palauttava jakso.
Pitkien matkojen juokseminen on maratonharjoittelun tärkeä osa, koska se valmentaa elimistöä käyttämään rasvaa tehokkaammin energiaksi ja varastoimaan suuria määriä glykogeenia lihaksiin. Maratonin pituisen matkan juokseminen ei silti ole välttämätöntä ennen varsinaista suoritusta. Tyypillisesti pisimmät harjoitusmatkat harjoittelun loppuvaiheessa ovat noin 20–25 km.
Noin kuukautta ennen juoksusuoritusta harjoitustahtia lasketaan huomattavasti liiallisen rasituksen välttämiseksi. Viimeisellä viikolla ennen maratonia monet juoksevat vain lyhyitä (1–5 km) matkoja.
Muutamia päiviä ennen juoksusuoritusta voi elimistön energiavarastoja ladata muuttamalla ruokavalio hyvin hiilihydraattipitoiseksi. Onnistunut hiilihydraattitankkaus voi helpottaa huomattavasti juoksusuoritusta ja siirtää glykogeenin hupenemista. Hiilihydraattitankkaukseen sopivaa ravintoa on esim. pasta, urheilujuoma, puuro, leipä, riisi ja tuoremehu.
[muokkaa] Maratonin juokseminen
Monet maratonin juosseet pitävät yhtenä tärkeimpänä tekijänä tasaista vauhtia ja riittävää nesteytystä. Tätä varten lähes kaikissa maratontapahtumissa on tasaisin välimatkoin väliaikapisteitä ja tasaista vauhtia juoksevia "jäniksiä". Nestevajeen välttämiseksi on suositeltavaa juoda joko vettä tai urheilujuomaa, joka sisältää myös energiaa ja suoloja. Liian vähäinen nesteen nauttiminen juoksusuorituksen aikana saattaa johtaa lihasten kangistumiseen ja pyörtymiseen. Toisaalta liian runsas nesteen nauttiminen saattaa sekoittaa juoksijan vatsan ja erityisesti hitaammilla juoksijoilla liiallinen juominen saattaa mm. ohentaa juoksijan verta liiallisesti.
Maratonin juoksemisen vaikeimpana osuutena pidetään yleisesti noin 30 km kohtaa, jossa elimistön glykogeenivarastot ovat jo hyvin vähissä. Juoksija saattaa kokea tämän lihaksien kangistumisena tai "seinään törmäämisenä". Tässä vaiheessa elimistö siirtyy käyttämään rasvaa energian lähteenä.
Ammattiurheilijoilla maratonin juoksemiseen kuluu aikaa vain hieman yli kaksi tuntia. Alle neljän tunnin tulosta voidaan pitää jo todella hyvänä suorituksena ja rauhalliseen tahtiin hölkkäämällä maraton taittuu noin kuudessa tunnissa.
[muokkaa] Maailmanennätykset
Koska maratonkilpailuja juostaan ympäri maailmaa erilaisilla reiteillä, eri maratoneilla juostuja aikoja ei voi suoraan verrata keskenään. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF kuitenkin kirjaa viralliset, nopeimmat ajat.
Miehet | 2.04.55 | Paul Tergat | Berliini | 28. syyskuuta | 2003 |
Naiset | 2.15.25 | Paula Radcliffe | Lontoo | 13. huhtikuuta | 2003 |
Naiset (ilman miesjuoksijoiden vetoapua) |
2.17.42 | Paula Radcliffe | Lontoo | 17. huhtikuuta | 2005 |
[muokkaa] Haamurajojen rikkojat
[muokkaa] Miehet
- 2 tuntia 40 minuuttia – 2.38.17 1913 – Harry Green – Iso-Britannia
- 2 tuntia 30 minuuttia – 2.29.02 1925 – Albert Michelsen – Yhdysvallat
- 2 tuntia 20 minuuttia – 2.18.41 1953 – Jim Peters – Yhdysvallat
- 2 tuntia 10 minuuttia – 2.09.37 1967 – Derek Clayton – Australia
- 2 tuntia 9 minuuttia – 2.08.34 1969 – Derek Clayton – Australia
- 2 tuntia 8 minuuttia – 2.07.12 1985 – Carlos Lopes – Portugali
- 2 tuntia 7 minuuttia – 2.06.50 1988 – Belayneh Dinsamo – Etiopia
- 2 tuntia 6 minuuttia – 2.05.42 1999 – Khalid Khannouchi – Marokko
- 2 tuntia 5 minuuttia – 2.04.55 2003 – Paul Tergat – Kenia
[muokkaa] Naiset
- 3 tuntia – 2.55.22 1971 – Beth Bonner – Yhdysvallat
- 2 tuntia 30 minuuttia – 2.27.33 1979 – Grete Waitz – Norja
- 2 tuntia 25 minuuttia – 2.22.43 1983 – Joan Benoit – Yhdysvallat
- 2 tuntia 20 minuuttia – 2.19.46 2001 – Naoko Takahashi – Japani
- 2 tuntia 19 minuuttia – 2.18.47 2001 – Catherine Ndereba – Kenia
- 2 tuntia 18 minuuttia – 2.17.18 2002 – Paula Radcliffe – Iso-Britannia
- 2 tuntia 16 minuuttia – 2.15.25 2003 – Paula Radcliffe – Iso-Britannia
[muokkaa] Olympiamitalistit
[muokkaa] Miehet
[muokkaa] Naiset
Vuosi | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
1984 | Joan Benoit | Grete Waitz | Rosa Mota |
1988 | Rosa Mota | Lisa Martin | Katrin Dörre |
1992 | Valentina Jegorova | Yuko Arimori | Lorraine Moller |
1996 | Fatuma Roba | Valentina Jegorova | Yuko Arimori |
2000 | Naoko Takahashi | Lidia Simon | Joyce Chepchumba |
2004 | Mizuki Noguchi | Catherine Ndereba | Deena Kastor |
[muokkaa] MM-mitalistit
[muokkaa] Miehet
Vuosi | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
1983 | Robert de Castella | Kebebe Balcha | Waldemar Cierpinski |
1987 | Douglas Wakiihuri | Ahmed Salah | Gelindo Bordin |
1991 | Hiromi Taniguchi | Ahmed Salah | Steve Spence |
1993 | Mark Plaatjes | Lucketz Swartbooi | Bert van Vlaanderen |
1995 | Martín Fiz | Dionicio Ceron | Luiz dos Santos |
1997 | Abel Antón | Martín Fiz | Steve Moneghetti |
1999 | Abel Antón | Vincenzo Modica | Nobuyuki Sato |
2001 | Gezahegne Abera | Simon Biwott | Stefano Baldini |
2003 | Jaouad Gharib | Julio Rey | Stefano Baldini |
2005 | Jaouad Gharib | Christopher Isegwe | Tsuyoshi Ogata |
[muokkaa] Naiset
Vuosi | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
1983 | Grete Waitz | Mariane Dickerson | Raisa Smehnova |
1987 | Rosa Mota | Zoja Ivanova | Jocelyne Villeton |
1991 | Wanda Panfil | Sachiko Yamashita | Katrin Dörre |
1993 | Junko Asari | Manuela Machado | Tomoe Abe |
1995 | Manuela Machado | Anuta Catuna | Ornella Ferrara |
1997 | Hiromi Suzuki | Manuela Machado | Lidia Simon |
1999 | Song-Ok Jong | Ari Ichihashi | Lidia Simon |
2001 | Lidia Simon | Reiko Tosa | Svetlana Saharova |
2003 | Catherine Ndereba | Mizuki Noguchi | Masako Chiba |
2005 | Paula Radcliffe | Catherine Ndereba | Constantina Tomescu |
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Suomalaisia maratontapahtumia
- Helsinki City Marathon [1] Elokuun lopussa
- Helsinki City Run puolimaraton [2] Toukokuun puolivälissä
- Hämeenlinna Maraton Heinäkuun lopussa
- Kuopio Maraton Syyskuun alussa
- Suvi-illan maraton (Forssa) Kesäkuun puolivälissä
- Tampere Maraton Elokuun alussa
- Paavo Nurmi Marathon (Turku) Kesäkuun lopussa
- Vantaa Maraton Lokakuun alussa
[muokkaa] Maratontapahtumia muualla
- New York City Marathon (englanniksi)
- Stockholm marathon
- Berlin Marathon (englanniksi)
- Boston Marathon (englanniksi)
Yleisurheilun lajit |
Arvokisalajit: 100 m | 200 m | 400 m | 800 m | 1500 m | 5000 m | 10 000 m | Maraton | 20 km kävely | 50 km kävely | 100 m aidat | 110 m aidat | 400 m aidat | 3000 m ej. | 4 x 100 m | 4 x 400 m | Korkeushyppy | Pituushyppy | Kolmiloikka | Seiväshyppy | Keihäänheitto | Kiekonheitto | Kuulantyöntö | Moukarinheitto | Seitsenottelu | Kymmenottelu Muita lajeja: 3 000 m | maili | puolimaraton | painonheitto | ruotsalaisviesti | ultrajuoksu |