Jukka Vakkila
Wikipedia
Jukka Vakkila (s. 2. huhtikuuta 1951 Joutsenossa) on suomalainen jalkapallovalmentaja. Hän toimi Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentajana vuosina 1988–92.
Jukka Vakkila aloitti valmentamisen jo nuorena ja eteni keravalaisten nuorten joukkueiden valmentajasta Keski-Uudenmaan piirijoukkueen peräsimeen. Myöhemmin hän oli vuosia Valkeakosken Hakan SM-sarjajoukkueen päävalmentajana. Maajoukkueiden valmentamisen hän aloitti jo vuonna 1979, mutta koulutti samalla itseään. Itsensä kouluttamisen lisäksi hän oli luomassa JVK-tutkintoa (Jalkapallovalmentajakoulu) Suomeen, jonka kaikki nykyiset suomalaiset huippuvalmentajat ovat suorittaneet.
Maajoukkuepestin jälkeen hän valmensi FC Hakan Suomen mestariksi vuonna 1995. Lisäksi hän on valmentanut jo edesmennyttä porilaista FC Jazzia ja toiminut Kotkassa Kotkan TP Oy:n toimitusjohtajana.
Viime vuosina hän on toiminut Suomen Palloliiton projekteissa ja kouluttajana. Hän on toiminut myös Suomen Jalkapallovalmentajat ry:n puheenjohtajana vuodesta 1994 ja Euroopan Jalkapallovalmentajaunionin, UEFT:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2004.
[muokkaa] Valmennusura
- FC Haka 1982-84, 1986-87, 1993-96
- Valmennuspäällikkö ja valmentajakoulun rehtori Suomen Pallolliitto 1980-93
- Maajoukkuevalmentaja (A-maajoukkue, Olympiajoukkue, nuorten maajoukkueet) 1978-93
- Keski-Uudenmaan piirijoukkuevalmentaja 1974-77
- Nuorten valmentaja KPK / KP-75 1973-81
[muokkaa] Lähteet
- Jukka Vakkila jalkapallovalmentajat.fi:ssä
- Jalkapallon Pikkujättiläinen, WSOY 2003, ISBN 951-0-273037
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajat | ||
---|---|---|
Öhman (1922) • Fabra (1936–37) • Obitz (1939) • Mårtensson (1945) • Tammisalo (1946) |