Julio Rey
Wikipedia
Julio Rey (s. 13. tammikuuta 1972, Toledo, Espanja) on espanjalainen kestävyysjuoksija, joka on erikoistunut maratonille.
Reyn ensimmäiset arvokilpailut olivat maastojuoksun MM-kisat 1997 Torinossa, jossa hän sijoittui pitkällä matkalla yhdeksänneksi. Samana vuonna hän oli Ateenan MM-kisoissa kahdeksas 10 000 metrin juoksussa. 1998 Rey oli kuudeskymmeneskolmas maastojuoksun MM-kisoissa Marrakechissä pitkällä matkalla. Seuraavana vuonna hän kärähti dopingista Rotterdamin maratonin jälkeen ja sai kahden vuoden kilpailukiellon.
Hän palasi radoille 2001 voittamalla Berliinin maratonin ajalla 2.07.46. Samana vuonna hän oli Edmontonin MM-kisoissa maratonilla kolmaskymmenesseitsemäs. Vuonna 2002 hän voitti pronssia Münchenin EM-kisoissa maratonilla ja sijoittui puolimaratonin MM-kisoissa Brysselissä yhdenneksitoista ajalla 1.02.10. Seuraavana vuonna Rey oli maastojuoksun MM-kisoissa Lausannessa pitkällä matkalla kahdeksastoista. Samana vuonna hän voitti Berliinin maratonin ajalla 2.07.27 ja voitti hopeaa Pariisin MM-kisoista ajalla 2.08.38. Ateenan olympialaisissa 2004 hän oli maratonilla viideskymmeneskahdeksas ja voitti samana vuonna Espanjan mestaruuden puolimaratonilla. 2005 hän voitti jälleen Berliinin maratonin, tällä kertaa ajalla 2.07.38. Helsingin MM-kisoissa hän oli kahdeksas. Vuonna 2006 hän voitti neljännen kerran Berliinin maratonin tehden reittiennätyksen ja Espanjan ennätyksen ajallaan 2.06.52.
[muokkaa] Ennätykset
- 3 000 metrin juoksu: 7.54,40 (1997)
- 5 000 metrin juoksu: 13.22,13 (1998)
- 10 000 metrin juoksu: 27.47,33 (1998)
- Puolimaraton: 1.02.10 (2002)
- 30 kilometrin maantiejuoksu: 1.30.08 (2005)
- Maraton: 2.06.52 (2006)