Kazoo
Wikipedia
Kazoo on yksinkertainen soitin (membranofoni), joka aikaansaa määrätynlaisen soinnin kun soittaja hyräilee siihen. Kazoo on niin sanottu mirliton-tyyppinen soitin, eli soitin, joka muuntaa soittajan ääntä värähtelevän kalvon avulla.
[muokkaa] Historia
Afrikassa on käytetty kazoon tapaisia instrumentteja satoja vuosia naamioimaan ihmisääni tai matkimaan eläimiä, usein seremoniallisissa tarkoituksissa. Juuri tällaiseen instrumenttiin perustui ensimmäinen kazoo, jonka keksi afroamerikkalainen Alabama Vest 1800-luvulla. Ensimmäisen kazoon valmisti Vestin määritysten mukaan Thaddeus von Clegg, saksalainen kelloseppä. Kazoon ensiesittely tapahtui Georgian osavaltion markkinoilla vuonna 1852.
Ensimmäiset metalliset kazoot valmistettiin ja patentoitiin Edenissä, New Yorkissa, jossa niitä edelleen valmistetaan samassa tehtaassa. Kazoon tapaisen soittimen voi myös itse tehdä käyttäen kampaa ja paperia.
[muokkaa] Käyttö
Kazoota käyttävät mm. skifflebändit, huumorimusiikin esittäjät ja monet harrastelijat. Se on yksi harvoista Yhdysvalloissa kehitetyistä akustisista soittimista, ja yksi helpoimmista soittimista oppia soittamaan, sillä soittaminen edellyttää vain taitoa hyräillä.
Original Dixieland Jass Bandin levytyksessä "Crazy Blues" vuodelta 1921 voi kuulla taidokkaan kazoosoolon, jota helposti erehtyy luulemaan pasuunasooloksi. Seminaarinmäen mieslaulajien kappale Böönat huipentuu kazoolla toteutettuun mopohurjasteluun. Satunnaisesti kazoota on kuultu myös erilaisissa pop-musiikin levytyksissä kuten Jimi Hendrixin kappaleessa Crosstown Traffic (jossa omatekoinen Kazoo soittaa samoja nuotteja sähkökitaran kanssa), ja Klamydian kappaleessa Nina Autio.
Kazoota ei juurikaan ole käytetty klassisessa musiikissa, poikkeuksena David Bedfordin teos With 100 Kazoos, jossa korostuu soittimen yksinkertaisuus. Kazoo'ita jaettiin muutamalle yleisön edustajalle, jotka säestävät niillä ammattilaisorkesteria.
