Kihomato
Wikipedia
| Kihomato | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||
|
Kihomato (Enterobius vermicularis; lat. enterobius, suolistossa elävä; vermiculus, pikkumato) on ihmisen suolistossa elävä loinen, joka on n. 5-12 mm pitkä ja 1 mm paksu sukkulamato. Kihomato käyttää ravintonaan suoliston ravinteita, erityisesti glukoosia.
Kihomatotartunnan yleisimmät oireet ovat peräaukon kutina ja kiemurtelun tunne, mitkä johtuvat siitä, että naarasmato vaeltaa yöllä paksusuolesta kohti peräsuolta ja edelleen peräaukon läpi munimaan. Myös tahman peittämät munat aiheuttavat kutinaa. Tartunta ihmisestä toiseen tapahtuu munien välityksellä, niiden joutuessa esimerkiksi peräaukkoa raavittaessa kynsien alle ja sieltä edelleen suuhun. Ruoansulatuselimistössä munista kehittyy toukkia, jotka saavuttavat sukukypsyyden noin 4-6 viikon ikäisinä, jolloin naaraat alkavat munia. Madot tiettävästi teettävät munia yöaikaan, kun kantajan ruumiinlämpö laskee. Munimisen jälkeen naarasmato kuolee, sillä se on tällöin suorittanut tehtävänsä ja saattanut uuden sukupolven alkuun.
Munat voivat säilyä elinkelpoisina pari viikkoa vuodevaatteissa, huonepölyssä ja muilla pinnoilla, joten puhtaus ja etenkin käsien hygienia ovat ehdottoman tärkeitä kihomatotartunnan hoidon ja ehkäisyn kannalta. Tartunta ei kuitenkaan ole välttämättä seuraus huonosta henkilökohtaisesta hygieniasta. Ihmiseen tarttuvia kihomatoja esiintyy ainoastaan ihmisillä, eikä niitä saa, vastoin yleisiä harhaluuloja, esimerkiksi mullasta tai vesijohtovedestä. Kihomadot ovat yleisempiä lapsilla kuin aikuisilla.
Kihomatotartunta voidaan varmistaa etsimällä matoja peräaukolta henkilön asetuttua nukkumaan tai tutkimalla ulosteen pintaa. Tarvittaessa kihomatojen olemassaolo voidaan tarkastaa laboratorionäytteellä.
Kihomato hävitetään lääkekuurilla ja varmistamalla, ettei muillakaan perheenjäsenillä tai muilla läheisillä, kuten lapsen ystävillä, ole tartuntaa. Sormin napostelua ja glukoosipitoista ravintoa on hyvä välttää kuurin aikana.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kihomato,Tartuntatautiliitto
- Salo E, Kihomadot, Takiainen-lehti 2/1997, s. 11–13, Tartuntatautiliitto ry 1997.
- Takiainen-lehti 1/2002, 19, Tartuntatautiliitto ry 2002.
- HUS: Kihomato
- http://www.tohtori.fi/?page=6625671&search=kihomatotauti
- Duodecim Terveyskirjasto: Pieni ja sitkeä kihomato
