Kroatian sota

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Tarkennus: tapahtumille ja numeroille taustalähteitä kaivataan
Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.


Kroatian sota
Kohti Kroatian sotaa
Krajinan kapina
Krajinan serbitasavalta
Pakracin välikohtaus
Plitvicen välikohtaus
Borovo Selon välikohtaus
Sodan alku
Sota laajenee
Suuret taistelut
Sodan loppuvaihe
Luettelo sotilasoperaatioista
Tenjan taistelu
Osijekin taistelut
Dubrovnikin piiritys
Vukovarin piiritys

Kroatian sota oli Jugoslavian hajoamissotiin kuulunut, Kroatian ja sen serbivähemmistön välillä vuosina 1991–1995 käyty sota, joka päättyi Daytonin rauhansopimukseen. Serbit saivat sodassa jatkuvasti tukea Serbialta ja Jugoslavian liittoarmeijalta. Kroaatit onnistuivat kuitenkin kääntämään taisteluiden kulun ja pääsivät niskan päälle sodan loppuvaiheessa.

Kroatian "isänmaalliselle sodalle" tai "likaiselle sodalle" olivat tyypillisiä molempien osapuolten suorittamat julmuudet toista väestöryhmää kohtaan. Erityisesti siviilit joutuivat kärsimään karkotuksista, joukkomurhista, ryöstöistä ja kidutuksesta. Serbit perustivat keskitysleirejä ja tulittivat pakolaissaattueita. Kroaatitkin surmasivat raa'asti serbisiviilejä.

Sisällysluettelo

1 Kroatian sota lyhyesti
2 Sodan ihmisoikeusrikkomukset
3 Kroatian sodan lopputulos
4 Kroatian sodan nimityksiä
5 Vankileirejä Kroatian sodassa
6 Etnisiä puhdistuksia Kroatian sodassa
7 Joukkojen vahvuuksista Kroatian sodassa
8 Kroatian sodan taistelukentät elokuussa 1991
9 Kroatian sodan taistelupaikkoja
10 Lähteitä
11 Aiheesta muualla

[muokkaa] Kroatian sota lyhyesti

Jugoslavian liittoarmeijan operaatiosuunnitelma vuodelta 1991

Kroatian sotaa alettiin käydä 25. kesäkuuta 1991 jolloin Kroatia itsenäistyi, mutta merkkejä sodasta oli jo vuoden 1990 kesällä ja aseellisia välikohtauksia vuoden 1991 talvella ja keväällä. Enimmät Kroatian sodan taistelut käytiin kesäkuusta joulukuuhun 1991, jolloin serbit laajensivat aluettaan Kroatiassa. Kesällä 1991 Serbian tukemat serbisissit alkoivat hyökkäillä kroaattipoliisin kimppuun maan serbialueilla. Tarkoituksena oli luoda Kroatiaan suuria yhtenäisiä serbialueita Belgradissa tehdyn suunnitelman mukaan ja liittää ne osiksi suunniteltua Suur-Serbiaa.

Kroatian sota laajeni asteittain uusille alueille ja voimistui hitaasti kesäkuun lopun pienistä paikallisista välikohtauksista laajaksi sodaksi. Jugoslavian liittoarmeija oli mukana serbien puolella alusta asti, vaikka olikin aluksi olevinaan "puolueettoman erotuomarin" roolissa. Taistelut kiihtyivät merkittävästi heinäkuun lopulla. Elokuun puolivälissä ja syyskuussa koettiin uudet laajentumisvaiheet.

28. syyskuuta 1990 perustuslain muutos teki liittoarmeijasta käytännössä Serbian armeijan ja Serbiasta itsenäisen. Lokakuussa Kroatia värväsi 20 000 poliisia ja aseisti ne. Vuoden lopulla Slovenia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina ja Serbia kulkivat selvästi omia teitään. Itä-Slavoniassa kerkoitettiin väkeä pois sekä serbi- että kroaattialueilta. Jugoslavia oli käytännössä hajonnut vuoden 1991 alussa, mutta länsimaat eivät halunneet nähdä sitä. Kroatia ja Slovenia olivat jo irti liittovaltiosta, vaikka Jugoslavia oli vielä virallisesti koossa eikä itsenäisyysjulistuksia oltu vielä annettu.

Syksyllä 1990 serbit syyttivät kroaatteja serbeihin kohdistuvan kansanmurhan valmistelusta. Tammikuussa liittoarmeija vaani Kroatian varuskunnissa kroaatteja. Serbit esittivät televisiossa nauhan, jossa syytettiin kroatialaisia kapinan valmistelusta ja jossa oli kohtaus, jossa korkea kroatialainen sotilasjohtaja kuulosti pedolta. Vuoden 1990 lopulla ja 1991 alussa väestöä siirtyili Kroatian itäosassa eri alueille: Serbejä Sirmiumiin, itä - Slavonia ja Baranjaan, kroaatteja Osijekiin ja länteen. Siirtymisen johtuivat painostuksesta ja häirinnästä puolin ja toisin.

Liittoarmeijan perustama kommunistinen puolue oli tuominnut joulukuussa jyrkästi Slovenian ja Kroatian itsenäistymispyrkimykset. Liittoarmeija olisi halunnut tammikuussa riisua kroaattipoliisin aseista, mutta asiaa koskeva esitys ei mennyt presidenttineuvostossa läpi. Armeija provosoi maaliskuussa levottomuuksia Belgradissa ja yritti näin saada aikaan poikkeustilan, jolla voitaisiin riisua mm. Kroatian erikoispoliisijoukot aseista.

Asepulaa helpottaakseen Kroatia osti tammikuuhun 1991 mennessä ulkomailta 30 000 kappaleen verran pieniä aseita, ilmatorjuntaohjuksia, panssarintorjunta-aseita ja muuta aseistusta, vaikka maa oli virallisesti aseidenmyyntikiellossa. 12. maaliskuuta 1991 yritetiin presidenttineuvostoa painostaa liittoarmeijan vallankaappauksen puolelle, mutta vain Serbia kannatti sitä. Uhattiin vallankaappauksella ilman presidenttineuvoston suostumusta. Maaliskuun puolivälissä presidenttineuvosto lakkasi toimimasta, kun Serbian presidentti erosi siitä. Milošević lienee tällöin luopunut Jugoslavian tukemisesta ja alkanut toteuttaa Suur-Serbiaa, jota liittoarmeija tuki vasta myöhemmin. Kroatian sisäministeriö päätti vahvistaa Kroatian poliisivoimia kapinan takia. Käytiin monia kokouksia, joissa yritettiin saada uusi valtioliittosopimus Jugoslavian osatasavaltojen välille, mutta serbit halusivat, että kaikkien serbien olisi asuttava samassa valtiossa. Tammikuussa 1991 kroaatit ostivat aseita mm. Unkarista.

Sodassa vesitornit joutuvat usein kohteeksi kun vihollisen infrastruktuuria tuhotaan. Vukovarin vesitorni joka tuhoutui Kroatian sodassa 1991.

Kroatian sota alkoi voimistuvien yhteenottojen sarjana hiljalleen. Sodan moottorina toimi serbitshetnikkien lisääntynyt aktiivisuus jota liittoarmeija JNA tuki alusta pitäen. Huhtikuussa 1991 liittoarmeija koulutti ja aseisti serbejä avoimesti. Ensimmäiset kolme yhteenottoa sattuivat Pakracissa, Plitvicessä ja Borovo Selossa. Pakracissa taisteltiin poliisiaseman valvonnasta. Kroaatit ajoivat poliisiaseman vallanneet serbit pois, minkä jälkeen liittoarmeija puuttui peliin serbejä tukien. Plitvicen välikohtauksessa serbit valtasivat kansallispuiston, joka johti suureen kroaattipoliisin vastaiskuun ja yhden kroaattipoliisin kuolemaan. Vasta Borovo Selon välikohtaus oli vakava, siinä kuoli 12 kroaattipoliisia väijytykseen. Toukokuussa ja kesäkuussa tshetnikkien harjoittamat pommiräjähdykset, ammuskelu ja terrori voimistuivat Itä-Slavoniassa. Tenjasta (Osijekin lähellä) ja Mirkovcista (Vinkovcin lähellä) tuli serbitshetnikkien tukikohtia.

Elokuun lopussa serbeillä oli hallussaan noin kolmasosa Kroatiasta, ja rintamalinjat hahmottuivat syyskuun puolen välin jälkeen. Syyskuun puolessa välissä kroaatit alkoivat lopultakin vallata serbien johtaman liittoarmeijan kasarmeja.

Merkittäviä Kroatian sodan tapahtumia olivat Vukovarin piiritys ja tuhoutuminen tykistötulessa sekä Dubrovnikin piiritys ja Osijekin taistelut. Valtaamistaan kylistä ja kaupungeista serbit ajoivat väkivalloin kroaatit pois suorittaen etnisiä puhdistuksia ja ei-serbeihin kohdistuvia kansanmurhia. Myös jotkut kroaattikomentajat määräsivät serbeihin kohdistuvia etnisiä puhdistuksia. Aluksi kroaatit kärsivät huomattavia tappioita, mutta alkoivat saavuttaa pieniä voittoja aivan vuoden 1991 lopussa.

YK:n rauhanturvaajat, jotka partioivat alueella vuodesta 1992 eivät pystyneet estämään serbien ja kroaattien sotatoimia. Lopulta länsivallat alkoivat salaa tukea Kroatiaa, koska pelkäsivät venäläisten laajentavan valtaansa Balkanilla. Serbithän ovat olleet pitkään Venäjän liittolaiskansa. Kroaattien tekemä suurhyökkäys Operaatio Myrsky elokuussa 1995 lopetti Kroatian ja Bosnian sodat. Suur-Serbiasta ei tullut mitään, minkä Slobodan Milošević lienee huomannut viimeistään vuonna 1994. Liittoarmeijan heikkous esti Miloševićia toteuttamasta suunnitelmaansa loppuun asti.

[muokkaa] Sodan ihmisoikeusrikkomukset

Kroatian sota oli raakaa, ja erityisesti siviilejä vastaan kohdistettiin sotatoimia ja muuta väkivaltaa sekä pakkotoimia. Sodalle olivat tyypillisiä serbien ja myöhemmin myös kroaattien harrastamat etniset puhdistukset, joissa siviilejä karkotettiin ja surmattiin. Kroaattien taloista ryöstettiin arvokas omaisuus kuten kodin elektroniikka. Tshetnikit saivat palkkansa ryöstämällä, mikä houkutteli monia mukaan väkivaltaisuuksiin. Serbien toimien tarkoituksena oli raivata pois kroaatteja ja luoda siten yhtenäisiä serbialueita.

Elokuun lopussa serbeillä oli hallussaan 20% Kroatiasta. Kaiken kaikkiaan he saivat vallattua maasta kolmasosan. Serbien keskitysleireillä ihmisiä pidettiin nälässä ja kidutettiin. Sodan arkea olivat keskitysleirien ja joukkokarkotusten lisäksi ihmisten silpominen, kurkkujen auki viiltely, joukkoraiskaukset, ryöstely, kylien koko väestöjen surmaaminen, kaupunkien tuhoaminen, hautaamatta lojuvat kuolleet jne. Sodan osapuolet eivät piitaneet mistään kansainvälisesti sovituista sodan säännöistä sen paremmin kuin keskinäisistä sopimuksistakaan. Kaupunkeja ja kyliä tulitettiin sumeilematta. YK:n ajoneuvoja, Punaista Ristiä, sairaaloita ja lehdistön edustajia ammuttiin.

Jugoslavian sodat olivat totaalista sotaa, joista kärsivät eniten siviilit. Hyvä esimerkki Kroatian sodan taistelusta oli Petrinjan kaupungin kohtalo. Petrinjassa oli 35 000 asukasta; serbejä ja kroaatteja suunnilleen yhtä paljon. Heinä-elokuussa suurin osa serbeistä haettiin kuorma-autoilla pois, ja syyskuussa kaupunkiin tuli armeijan panssarivaunuja, jotka alkoivat ampua hillittömästi ympäriinsä tuhoten kaupunkia järjettömällä tavalla. Kohteina olivat mm. tunnettujen HDZ-aktivisten omistamat liikkeet. Pian serbitšetnikit miehittivät koko kaupungin ja aloittivat etnisen puhdistuksen.

[muokkaa] Kroatian sodan lopputulos

Kroatian sodassa kuoli 10 668 henkeä, 37 180 haavoittui ja 7827 katosi. Kuolleista kolmannes oli siviilejä ja lapsia 300, haavoittuneista niin ikään kolmannes siviilejä, lapsia haavoittui 1000. Vukovarissa katosi 2642 ihmistä, luultavasti serbien vankileireille kuolemaan. Yli 1000 Kroatian kansalaista joukkomurhattiin. Pelkästään UNPA:n itäisellä ja eteläisellä vyöhykkeellä surmattiin YK-joukkojen saapumisen jälkeen 600 siviiliä ja 7000 ajettiin pakoon. Nämä luvut ovat vain varmistettuja tapauksia.

Bosnia-Hertsegovinassa tapettiin 10 000 kroaattia ja 12 000 haavoittui. Erään arvion mukaan 220 000 kroaattia ja 300 000 serbiä pakeni, siirtyi tai karkotettiin Kroatian sodassa. Toisen arvion mukaan taistelujen ollessa kovimmillaan vuoden 1991 lopuilla Kroatiassa oli 550 000 pakolaista. Krajinasta on täytynyt väestönlaskentojen mukaan paeta 135 000 kroaattia ja sinne saapua 102 000 serbiä.

Kroatian taloudelliset tappiot olivat ainakin 30 miljardia dollaria. Noin 250 000 taloa tuhoutui. Maasta pakeni 380 000 serbiä vuosien 1991 ja 2001 väestönlaskentojen mukaan. Vain kolmannes paenneista serbeistä palasi.

[muokkaa] Kroatian sodan nimityksiä

Kroatiassa:
- Kroatian itsenäisyyssota
- Isänmaallinen sota kroatiaksi Domovinski rat
- Likainen sota
Serbiassa:
- Sota Kroatiassa, serbiaksi Рат у Хрватској/Rat u Hrvatskoj
- Kroatian sisällissota, Građanski rat u Hrvatskoj

[muokkaa] Vankileirejä Kroatian sodassa

Itä-Slavoniassa ja Serbiassa oli kymmeniä vankileirejä Kroatian sodassa. Siellä ihmisiä kidutettiin ja surmattiin sekä pidettiin nälässä ja muuten epäinhimillisissä oloissa.

Tunnetuimmat Itä-Slavoniassa:

Erdut
Ovcaran maatila, 300 vankia
Dalj, 100 vankia

Tunnetuimmat Serbiassa:

Stajicevon maatila 1700 vankia, JNA:n ylläpitämä
Begejcin kasarmi 260 vankia, JNA
Sremska Mitrovican sotilasvankila, satoja vankeja, JNA

[muokkaa] Etnisiä puhdistuksia Kroatian sodassa

Serbit surmasivat kroaattikylissä ainakin 1000 siviiliä, enimmäkseen vanhuksia.

Kaupunkeja ja kyliä, joista serbit ajoivat muuta kuin serbiväestöä pois sekä surmasivat ja kiduttivat asukkaita:

Pakrac
Celije ensimmäinen poltettu kroaattikylä
Tenja (ensimmäinen taistelu itsenäisyysjulistuksen jälkeen)
Dalj (noin 300 uhria)
Kijevo ensimmäinen suuri etninen puhdistus
Vukovar saarrettiin, satoja kuolleita
Lovas (140 murhattua, miinakenttä-massamurha)

Četekovac
Ilok kaupunki tyhjennettiin lokakuussa
Cusonje
Tovarnik (4 joukkohautaa, 250 kuollutta)
Beli Manastir (Beli Manistir)
Djeletovci
Ilaca
Jakobovac (300 uhria)
Petrovci (16 uhria)
Ernestinovo (muutamia joukkohautoja)
Tordinci (208 uhria)
Berak (32 uhria)
Bodganovci-Vukovar -linja (300 katosi)
Hrvatska Kostajnica
Klisa
Vocin
Bacin
Saborsko
Skabrnja (Škabrnja) 86 kuollutta, 26 joukkohaudattu
Nadin
Bruska

[muokkaa] Joukkojen vahvuuksista Kroatian sodassa

Serbit hyökkäsivät Kroatiaa vastaan suurella voimalla. Hyökkäyksen tarkoituksena lienee ollut vallata 45% Kroatiasta. 95% kohteista oli siviilikohteita. Serbien tykistövoimat olivat paperilla katsottuna Euroopan toiseksi suurimmat. Serbit eivät kuitenkaan onnistuneet valtaamaan kuin korkeintaan kolmasosan Kroatiasta eivätkä "rauhoittamaan Kroatiaa" saatikka tuhoamaan kroaattien joukkoja. Tämä johtui mm. armeijan heikosta kurista ja taistelumoraalista.

1 000 000 sotilaallista ja puolisotilaallista taistelijaa
1600 panssaria
1150 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua
489 sotilaslentokonetta
165 konekiväärein aseistettua helikopteria
1934 raskasta tykkiä
4286 it-tykkiä
160 raketinheitintä ja 250 rakettia
1799 pst-tykkiä
6400 kranaatinheitintä ja 4200 rekyylitöntä asetta

Kroaattien puolustusvoimat olivat aluksi hyvin pienet:

20 000 kevyesti kiväärein ja automaattiasein aseistettua poliisia (eräs arvio: 35 000 poliisia, joista reservissä 25 000)
50 000-60 000 kevyttä asetta
tuhansia kansalliskaartin sotilaita (20 prikaatia)
vapaaehtoisia puolustajia
epäpäteviä upseereita
pienehkö määrä panssarintorjunta-aseistusta ja ilmatorjunta-aseita

Kroatian armeija kasvoi sadassa päivässä kuitenkin kymmenkertaiseksi, kaikkiaan 220 000 miehen ja naisen muodostamaksi armeijaksi, joka kykeni saavuttamaan voittoja serbeistä joulukuun puolivälistä 1991 alkaen. Kroaattien taistelutahto ja taidot olivat hyvät.

[muokkaa] Kroatian sodan taistelukentät elokuussa 1991

Kroatian sodan tapahtumia.

Kaikkialla ei ollut vielä rintamia.

Itä-Slavonia: Vinkovcin, Osijekin ja Vukovarin alueet
Posavina-Slavonski Brodin ja Zupanjan alueet ja kahdeksan Posavinan aluetta Bosnia-Hertsegovinassa ( Bosanski Brod, Orasje, Derventa, Modrica, Gradacac, Odzak, Brcko ja Bosanski Samanc)
Länsi-Slavonia: Novskan, Nova Gradiskan, Pakracin, Grubisno Poljen ja Daruvarin alueet sekä osittain Virovitican, Podravska Slatinan, Orahovican ja Pozegan alueet
Banovina-Dvor na Unin, Glinan, Petrinjan, Kostajnican ja Sisakin alueet.
Kordun-Slunjin, Ogulinin, Vrginmostin, Vojnicin, Duga Resan ja Karlovacin alueet.
Likan rintama halkoi Gracacin, Korenican, Donji Lapacin (miehitetty jo 1990), Gospicin ja Otocacin alueet.
Pohjoisen Dalmatian rintama sisältäen Zadarin, Sibenikin ja Splitin alueet ympäristöineen ja saarineen
Eteläisen Dalmatian rintama: Plocen, Metkovicin ja Dubrovnikin alueet sekä hertzegovinalaiset Neumin ja Trebinjen alueet