Lentävä hollantilainen
Wikipedia
Lentävä Hollantilainen on aavelaiva, jonka näkeminen ennustaa epäonnea kaikille sen näkeville. Legenda on luultavasti alkanut Hyväntoivonniemen kiertämisen (tapahtui vuonna 1497) valtavista ponnisteluista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tarinan versiot
Erään kapteeni van der Deckenin (joko Decken tai Decker) kerrotaan vihastuksissaan laukaisseen aseensa kohti Etelän ristin tähtikuviota ja vannoneen, ettei koskaan lakkaisi yrittämästä Hyväntoivonniemen kiertämistä. Tästä ilkityöstä johtuen hänen täytyy loputtomasti risteillä meriä. Toisinaan taas sanotaan erinäisten ihmisten kieltäneen yrittämästä Hyväntoivonniemen kiertämistä, ja lopulta itse enkelin ilmestyneen Deckeriä varoittamaan. Decker vastasi: "Kierrän Hyväntoivonniemen vaikka joutuisin seilaamaan tuomiopäivään asti!". Kolmannen tarun mukaan aavelaivan kapteeni oli Barent Fokke, joka kuljetti mukanaan mustaa koiraa ja oli myynyt sielunsa paholaiselle. Hänen kohtalokseen koitui ikuinen risteily merillä vailla sataman löytymistä.
[muokkaa] Havainnot
Huhutaan, että Lentävä Hollantilainen löytyy saaristosta Etelä-Amerikan liepeiltä (14°31' N ja 43°17' W), mutta saaria ei ole koskaan löydetty. Toiseen maailmansotaan mennessä Lentävä Hollantilainen on nähty ainakin kymmenen kertaa. Vuonna 1939 Etelä-Afrikan False Baylla kuusikymmentä rantalomailijaa näki aavelaivan. Viimeisin tunnettu tapaus sattui Intian valtamerellä 1943, kun Australian laivaston Beresford-alus lähetti radioviestin "Lentävä Hollantilainen". Aluksesta ja sen 43-henkisestä miehistöstä ei enää kuultu sen jälkeen.
Maalla Lentävän Hollantilaisen legendaa vastaa Ahasverus. Lentävän Hollantilaisen on tehnyt tunnetuksi säveltäjä Richard Wagner samannimisellä oopperalla (1843).
[muokkaa] Viihteessä
Vuoden 2006 elokuvassa Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu esiteltiin uusi näkemys Lentävän Hollantilaisen legendasta: siinä naisen takia sydämensä rasiaan lukinnut mies nimeltä Davy Jones pitää komennossaan kyseistä laivaa. Hän seilaa pitkin meriä ja kerää kuolevien merimiesten sieluja laivalleen satavuotiseen palvelukseen, lykäten näin näiden joutumista manalaan.
Myös Aku Ankka -piirtäjä Carl Barks on esitellyt Lentävän Hollantilaisen samannimisessä sarjakuvassaan. Kirjailija Brian Jacques taas on kirjoittanut kaksi Lentävä Hollantilainen -aiheista kirjaa. Lisäksi piirrossarjassa Paavo Pesusieni esiintyy vihreänhohtoinen haamu, jota kutsutaan Lentäväksi hollantilaiseksi. Kyseisessä sarjassa Paavo (ystävineen) joutuu joskus tekemisiin hänen kanssaan ja kerran haamu on jopa yrittänyt syödä Paavon, Patrikin ja Jalmarin.
[muokkaa] Lähteet
- Tieteen kuvalehti 4/2003