Licinius

Wikipedia

Flavius Galerius Valerius Licinianus Licinius (n. 250–325) oli Rooman keisari vuosina 308–324. Licinus oli keisari Galeriuksen ystävä Persian sotaretkellä. Galerius teki Liciniuksesta augustuksen 11. marraskuuta 308. Kun Galerius kuoli, valtakunnan jakajaksi tuli Maximinus. vuonna 313 Maximinus yritti hyökätä Liciniusta vastaan, mutta Licinius voitti ylivoimaisesti. Tämän jälkeen hän hallitsi itää ja hänen lankonsa Konstantinus Suuri länttä. Sisällissota syttyi jälleen vuonna 314. Licinius kärsi tappion, mutta pääsi näennäiseen sovintoon Konstantinuksen kanssa. Vuonna 323 Konstantinus kuitenkin hyökkäsi ja ajoi hänet Bysanttiin. Muutamaa sotilastappiota myöhemmin hän antautui ja Konstantinus määräsi hänet arestiin. Licinius yritti kuitenkin kerätä joukkoja ja Konstantinus otti hänet päiviltä.

Sisällysluettelo 1 Elämäkerta 1.1 Nousu valtaan 1.2 Liciniuksen ja Konstantinuksen ensimmäinen sisällissota 1.3 Liciniuksen ja Konstantinuksen toinen sisällissota 2 Kirjallisuutta 3 Lähdeviitteet 4 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Nousu valtaan

Licinius syntyi Daciassa. Hän osallistui keisari Galeriuksen Persian sotaretkeen vuonna 297. Galerius lähetti Liciniuksen lähettilääksi Maxentiuksen luokse vuonna 307. Maxentius oli julistautunut keisariksi isänsä Maximianuksen kanssa ja Galerius ei ollut yrityksistään huolimatta saanut heitä kukistettua. Lokakuussa tai marraskuussa 308 järjestetyssä Carnuntumin kokouksessa Licinius valittiin uudeksi augustukseksi kuolleen Severuksen tilalle. Liciniuksen hallintoalueeksi määrättiin Traakia, Illyria ja Pannonia. Galerius olisi halunnut Liciniuksen kukistavan Maxentiuksen, mutta Licinius ei kuitenkaan ryhtynyt sotaan tätä vastaan. Licinius taisteli sarmaatteja vastaan. ^[1]

Galerius kuoli vuonna 311, jonka jälkeen Licinius ja Maximinus Daia jakoivat valtakunnan itäosan keskenään. Vuotta myöhemmin Konstantinus Suuri kukisti Maxentiuksen Mulviuksen sillan taistelussa. Maxentiuksen kuoleman jälkeen Licinius ja Konstantinus tapasivat Milanossa. Licinius meni naimisiin Konstantinuksen siskon Constantian kanssa. Pari sai yhden pojan, Valerius Licinianus Liciniuksen. Keisarit allekirjoittivat myös Milanon ediktin joka teki lopun kristittyjen vainosta.^[1]

Liciniuksen ja Konstantinuksen liitto oli selvästi vain väliaikainen. Kun Maximinus Daia, joka oli ollut Maxentiuksen liittolainen sai kuulla Liciniuksen ja Konstantinuksen liitosta päätti hän hyökätä Liciniusta vastaan. Vuonna 313 Maximinus Daia hyökkäsi Syyrista käsin Liciniuksen alueelle. Maximinus ylitti Bosporin ja valtasi Byzantionin yksitoista päivää kestäneen piirityksen jälkeen. Tämän jälkeen hän valtasi Herakleian. Licinius saapui Adrianopoliin samalla kun Maximinus oli piirittämässä Herakleiaa. 30. huhtikuuta 313 käydyssä Campus Ergenuksen taistelussa Liciniuksen joukot kukistivat Maximinuksen, joka pakeni Nikomediaan. Licinius kukisti Maximinuksen toistamiseen Kilikiassa. Maximinus kuoli luultavasti heinäkuussa tai elokuu 313. Licinius määräsi vastustajansa peheen tapettavaksi.^[2]

[muokkaa] Liciniuksen ja Konstantinuksen ensimmäinen sisällissota

Maximinus Daian kukistumisen jälkeen Licinius ja Konstantinus olivat Rooman ainoat valtiaat. Keisarit eivät kuitenkaan luottaneet toisiinsa ja etsivät tekosyitä hyökätä toistensa kimppuun. Eräiden lähteiden mukaan Konstantinus olisi yrittänyt saada Liciniusta hyväksymään Konstantinuksen siskon Anastasian miehen Bassianuksen Länsi-Rooman caesariksi. Kävi kuitenkin ilmi että Bassianus oli mukana salajuonessa Konstantinusta vastaan. Konstantinus antoi teloittaa Bassianuksen. Tämän jälkeen Licinius ja Konstantinus ajautuivat sotaan toisiaan vastaan.^[1]

Keisarien joukot kohtasivat Cibalaen taistelussa Pannoniassa 8. lokakuuta 314. Vaikka Konstantinus saikin voiton Liciniuksesta olivat hänen joukkonsa niin kuluneita ettei hän pystynyt hyödyntämään voittoaan. Kummatkin keisarit palasivat omille alueilleen. Vuosian 315 ja 316 Licinius soti luultavasti gootteja vastaan. Hän valmistautui myös uuteen sotaan Konstantinusta vastaan. Licinius ja Konstantinus kohtasivat jälleen Campus Ardiensiksen taistelussa joka käytiin joulukuussa 316 tai tammikuussa 316. Ennen taistelua Licinius nimitti erään Valensin caesarikseen. Kuten edelliselläkin kerralla Konstantinuksen joukot olivat voitokkaita, mutta taistelu ei johtanut suurempiin muutoksiin. Licinius sai jatkaa Itä-Rooman hallitsemista, mutta hänen oli pakko luovuttaa pieniä alueita Konstantinukselle ja antaa teloittaa vastanimitetty caesarinsa.^[1]

[muokkaa] Liciniuksen ja Konstantinuksen toinen sisällissota

Vuoden 318 aikana Licinius soti sarmaatteja vastaan. Vaikka Licinius oli allekirjoittanut Milanon ediktin Konstantinuksen kanssa vuonna 313 kasvoi kristittyjen vainoaminen jossain määrin Liciniuksen hallitsemilla alueilla vuodesta 320 eteenpäin. Licinius kielsi kristittyjä piispoja kokoontumasta. Toisen Liciniuksen säätämän lain mukaan naiset ja miehet eivät saaneet osallistua jumalanpalvelukseen yhdessä. Kristityt saivat myös vain pitää palveluksensa kaupunkien muurien ulkopuolella. Armeijan upseerien oli myös uhrattava jumalille saadakseen pitää virkansa.

Konstantinuksen ja Liciniuksen välinen sota puhkesi jälleen vuonna 321. Konstantinus kukisti Tonavan yli hyökänneet sarmaatit ja gootit, mutta Licinius valitti että hän oli rikkonut heidän välistä sopimustaan. Konstantinus kokosi armeijansa ja laivastonsa Thessalonikiin ja hyökkäsi sieltä käsi Adrianopolia kohti. Liciniuksen joukot kohtasivat hyökkääjät Hebrus-joella 3. heinäkuuta 324. Liciniuksen armeija kärsi tappion. Licinius pakeni Byzantioniin, jota Konstantinus alkoi piirittää. Liciniuksen laivasto, jota johti eräs Abantus, kärsi tappion Konstantinuksen laivastoa vastaan, jota johti Konstantinuksen poika Crispus. Licinius pakeni tämän jälkeen Kalkedoniin ja jätti Byzantioniin Martinianuksen, josta hän oli tehnyt augustuksen. Liciniuksen ja Konstantinuksen joukot kohtasivat jälleen Khrysopoliksen taistelussa, joka käytiin 18. syyskuuta 324. Licinius kärsi jälleen tappion ja hän pakeni Nikomediaan, jota Konstantinus vuorostaan alkoi piirittää. Seuraavana päivänä Licinius erosi virastaan ja Konstantinus lähetti hänet Thessalonikiin jossa hänet pidettiin kotiarestissa. Konstantinus antoi murhata Liciniuksen vuoden 325 keväällä. Myös Liciniuksen lähipiiriin kuuluneet, kuten Martinianus, kokivat saman kohtalon.^[1]

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Alf Henrikson (1993): Antiikin tarinoita 1-2. WSOY. ISBN 951-0-18515-9.
• Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto (2000): Rooman keisarit. Karisto. ISBN 951-23-4094-1.

[muokkaa] Lähdeviitteet

1. ↑ ^{1,0 1,1 1,2 1,3 1,4} Michael DiMaio, Jr., Roman Emperors - Licinius
2. ↑ Michael DiMaio, Jr., Roman Emperors - Maximinus Daia

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Roman Emperors - Licinius (englanniksi)

Edeltäjä Konstantinus Suuri ja Galerius

Rooman keisari Kanssahallitsijat Galerius, Maximinus Daia ja Konstantinus Suuri

Seuraaja Konstantinus Suuri