Martin Lawrence
Wikipedia
Martin Lawrence (s. 16. huhtikuuta 1965, Frankfurt am Main, Hessen, Saksa) on amerikkalainen näyttelijä, koomikko, ohjaaja ja tuottaja. Hän on Eddie Murphyn, Denzel Washingtonin ja Will Smithin ohella parhaiten palkattuja tummaihoisia näyttelijöitä Hollywoodissa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Nuoruus
Lawrence syntyi Frankfurt am Mainissa, Saksassa, missä hänen isänsä John Lawrence työskenteli Yhdysvaltain armeijalle. Lawrencen ollessa seitsemän vuoden iässä, hänen isänsä jätti työsä ja muutti perheineen Landoveriin, Marylandin osavaltioon. Vanhempiensa erottua, Martin näki harvoin isäänsä. Hänen äitinsä, Chlora, työskenteli kahdessa työssä elättääkseen itsensä ja kuusi lastaan.
Asuessaan Marylandissa, Martin kävi Eleanor Roosevelt High Schoolia. Hän erikoistui nyrkkeilyssä ja menestyi turnauksissa, mutta päätti kuitenkin siirtyä komiikkaan, missä hän oli ollut aina todella hyvä. Koulussa Martin piti pilkkanaan muita välitunneilla ja opettajat antoivat hänen kertoa oppitunneilla muutamien minuuttien ajan vitsejä saaden luokkatoverinsa nauramaan. Eräs opettaja suosittelikin Martinia aloittamaan esiintymisen ja tämä alkoikin esiintyä paikallisella komediaklubilla.
[muokkaa] Ura
Lawrencen ura näyttelijänä alkoi televisiossa 1980-luvun puolivälissä. Hänen ensimmäinen elokuvarooli oli Spike Leen elokuvassa Do the Right Thing (1989). Läpimurtonsa hän teki jo seuraavana vuonna House Party -elokuvan myötä, joka sai jatko-osan vuotta myöhemmin. Boomerang (1992) oli Eddie Murphyn tähdittämä elokuva, jossa Lawrencella oli suuri sivuosa.
Lopullisen läpimurtonsa Lawrence teki Bad Boys -elokuvan myötä vuonna 1995 yhdessä Will Smithin kanssa. Elokuva sai jatko-osan vuonna 2003. Vuonna 1996 Lawrence itse käsikirjoitti, ohjasi, tuotti ja näytteli elokuvan A Thin Line Between Love and Hate. Nothing to Lose (1997) oli Lawrencen ja Tim Robbinsin tähdittämä komedia miehestä (Robbins), joka lähtee automatkalle yllätettyään vaimonsa rysän päältä. Life toi yhteen vuonna 1999 Murphyn ja Lawrencen, Timanttikyttä oli taasen Lawrencen yksin tähdittämä toimintakomedia .
Vuonna 2000 tuli entistä paremmin suuren yleisön tietouteen Hamekyttä-elokuvan myötä. Tässä kreisikomediassa Lawrencen esittämä etsivä joutuu pukeutumaan vanhaksi naapurin rouvaksi päästäkseen selvittämään rikosta. Elokuva tuotti pelkästään USA:ssa lähes 120 miljoonaa dollaria. Jatko-osa valmistui vuonna 2006.
Konnasota (2001) oli Lawrencen ja Danny DeViton tähdittämä rikoskomedia, jonka taloudellinen menestys jäi alle odotusten. Sittemmin hän on tehnyt pääosan mm. elokuvissa Black Knight ja Veijareita vai vartijoita, jotka tekivät hänestä yhden Hollywoodin parhaiten palkatuimman tähden.
[muokkaa] Filmografia
Vuosi | Elokuva | Rooli |
2006 | Karvakamut | Boog (äänenä) |
2006 | Hamekyttä 2 | Malcolm Turner |
2005 | Rebound | Roy McCormick/Preacher Don |
2003 | Bad Boys II | Marcus Burnett |
2003 | Veijareita vai vartijoita | Earl Montgomery |
2002 | Martin Lawrence Live: Runteldat | Hän itse |
2001 | Black Knight | Jamal Walker/Skywalker |
2001 | Konnasota | Kevin Caffery |
2000 | Hamekyttä | Malcolm Turner |
1999 | Timanttikyttä | Miles Logan |
1999 | Life | Claude Banks |
1997 | Ei mitään menetettävää | Terrance Paul Davidson |
1996 | A Thin Line Between Love and Hate | Kertoja/Darnell 'Deeny/'D'/D.W.' Wright |
1995 | Bad Boys | Marcus Burnett |
1994 | You So Crazy! | Hän itse |
1991 | Talkin' Dirty After Dark | Terry |