Millwall FC

Wikipedia

Millwall

Koko nimi

Millwall Football Club

Perustettu

1885

Kenttä

New Den Stadium, Lontoo

Kapasiteetti

20 146

Puheenjohtaja

Stewart Till

Valmentaja

Nigel Spackman

Liiga

Englannin Ykkösliiga





Kotipeliasu





Vieraspeliasu

Millwall Football Club, lempinimeltään The Lions ("leijonat"), on vuonna 1885 perustettu perinteikäs jalkapalloseura, joka pitää kotipaikkaansa Bermondseyssä, Etelä-Lontoossa, Englannissa. Joukkue pelaa Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösliigassa. Seuran kannattajat tunnetaan etenkin väkivaltaisuutensa ja mellakointinsa johdosta.

[muokkaa] Historia

Millwall "Roversin" perustivat Millwallissa, Lontoon East Endissä, sijaineen skotlantilaisen J.T. Mortonin tehtaan työnteijät vuonna 1885. Tehtaan työntekijät olivat lähtöisin ympäri Isoa-Britanniaa, suurin osa skotlantilaisia. Seuran sihteeri oli 17-vuotias Jasper Sexton, jonka isä omisti Islander Pubin, missä Millwall piti kokouksensa. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli irlantilainen entinen maajoukkuepelaaja William Murray-Leslie, joka ei itse kuitenkaan pelannut seurassa yhtään ottelua. Seuran tuolloinen lempinimi oli "The Dockers", "satamatyöntekijät", mikä tuli seuran kannattajien ammatista.

Ensimmäisen ottelunsa Millwall pelasi perustamisvuonnaan Fillebrookin joukkuetta vastaan ja hävisi maalein 0-5. Seuraavissa kahdessatoista ottelussaan se ei kuitenkaan kärsinyt yhtään tappiota ennen ottelua Itä-Lontoon tuolloista huippujoukkuetta Old St Paulsia vastaan. Ensimmäisellä kaudellaan joukkue kärsi vain kolme tappiota. Marraskuussa 1886 perustettiin East Endin paikallinen jalkapalloliitto, joka järjesti oman cup-kilpailunsa. Millwall selviytyi cupin loppuotteluun, missä se kohtasi London Caledonians -joukkueen. Ottelu päättyi tasalukemiin 2-2 ja joukkueet päättivät pitää pokaalia hallussaan kumpikin puolen vuoden ajan. Millwall voitti cupin kahtena vuotena peräkkäin, minkä johdosta se sai pokaalin omakseen.

Vuonna 1894 Millwall perusti monien muiden alueen seurojen kanssa Southern Leaguen, eteläisen liigan ja voitti sarjan kahtena sen ensimmäisenä kautena. Noihin aikoihin Englannin jalkapalloliigassa pelasi joukkueita vain maan pohjoisasta tulevia joukkueita, kuten Bury, Notts County, Sheffield United ja Preston North End. Vuosina 1908 ja 1909 Millwall voitti myös Western Leaguen mestaruuden.

Millwall pelasi ottelunsa eri kentillä Isle of Dogs -niemellä. Usein seuran kotiotteluita oli katsomassa pari-kolmekymmentä tuhatta ihmistä, erityisesti joukkueen kakkoskentällä North Ferry Roadilla. Millwallille tarjottiin paikaa myös Englannin jalkapalloliigassa, mutta se kieltäytyi tarjouksesta ja paikka meni kaakkoislontoolaiselle Arsenalille, joka tuolloin oli vielä pikkuseura.

Millwallin historian tunnetuin kotikenttä oli The Den New Crossissa, minne seura muutti vuonna 1910. Aikaisemmin se oli pelannut kotiottelunsa 25 vuoden ajan neljällä eri kentällä Isle of Dogs -niemellä. The Denin rakennuttaminen maksoi arvioiden mukaan noin 10 000 puntaa. Sen suunnitteli arkkitehti Archibald Leitch. Stadionin ensimmäinen ottelu pelattiin Brighton & Hove Albionia vastaan, joka voitti kamppailun maalein 0-1. Tuolloin esiteltiin seuran uusi tunnus, karjuva leijona, minkä johdsta seura sai myös uuden lempinimen "The Lions", "leijonat". Noilta ajoilta on peräisin myös seuran raivokas kannattajajoukko, minkä johdosta The Den ei ollut mieluisa paikka pelata vierasotteluita. Ensimmäisen Englannin jalkapalloliigan ottelunsa Millwall pelasi 28. elokuuta 1920 Bristol Roversia vastaan ja voitti ottelun maalein 2-0. Tuolloin Millwall pelasi jalkapalloliigon 3. divisioonan etelälohkossa, minkä perustajajäsen se myös oli.

Millwall tuli tunnetuksi kovana cup-joukkueena, joka raivasi tieltään ennalta vahvempia vastustajiaan. Vuoden 1927 FA Cupin kolmannen kierroksen ottelussa joukkue voitti kolminkertaisen ja hallitsevan liigamestarin Huddersfield Townin maalein 3-1.

7. huhtikuuta 1945 Millwall kohtasi epävirallisessa eteläisen jalkapalloliiton cup-finaalissa Wembleyllä Chelsean. Noihin aikoihin sota Euroopassa oli loppumavaiheissaan ja stadionin yleisömäärä oli 90 000, mikä on yhä suurin katsojamäärä minkä edessä joukkue on pelannut. Vaikka Milwall oli hienoinen ennakkosuosikki, se hävisi ottelun maalein 2-0.

Toisessa maailmansodassa kuoli paljon nuoria miehiä, minkä johdosta kaikki seurat eivät kyennett säilyttämään tasoaan. Erityisesti tämä kosketti Millwallia. Lisäksi seuran kotistadion vaurioitui pommituksissa, joten se joutui pelaamaan otteluita naapuriseurojen kentillä. 24. helmikuuta 1944 se pääsi palaamaan Denille, jonka kaikki katsomopaikat olivat seisomapaikkoja katsomojen tuhouduttua.

1950-luvulla Millwallin esitykset eivät yleisellä tasolla olleet kummoisia ja se putosi alemmalle sarjatasolle. 1960-luvulle tultaessa otteet alkoivat parantua. Tuolloin joukkueessa pelasi muun muassa maalivahti Alex Stepney, joka myöhemmin siirtyi Manchester Unitediin ja voitti Euroopan Cupin. Vuosikymmenen loppupuolella Millwall teki uuden ennätyksen ja pelasi yhtäjaksoisesti 59 kotiottelua ilman tappiota. Noihin aikoihin managerina toimivat Ron Gray ja entinen pelaaja Benny Fenton. Ennätyksen johdosta pelaajat saivat Englannin jalkapalloliitolta palkkioksi tupakansytyttimet. 1970-luvun alkuvuosina joukkueessa pelasi monia huippunimiä kuten Harry Cripps, Derek Posse, Barry Kitchener, Keith Weller ja Doug Allder. Vuonna 1971 joukkue jäi vain yhden pisteen päähän noususta 1. divisioonaan.

Vuosina 1983—1986 joukkueen managerina toimi George Graham. Hänen kaudellaan joukkue nousi takaisin 2. divisioonaan ja voitti Football League Trophy -kilpailun voitettuaan loppuottelussa Lincoln Cityn maalein 2-3. Samaisessa ottelussa Graham havaitsi Lincolnin lahjakkaan hyökkääjän John Fashanun, joka siirtyi pian joukkueeseen.

Sittemmin Graham siirtyi Arsenalin peräsimeen ja hänen tilalleen tuli John Docherty, joka aikaisemmin oli valmentanut Brenfordia ja Cambridge Unitedia. Hänen toisella kaudellaan Millwall voitti kakkosdivisioonan mestaruuden ja nousi ensi kertaa historiansa aikana Englannin korkeimmalle sarjatasolle, tuolloiseen ensimmäiseen divisioonaan. Ensimmäisellä kaudellaan korkeimmalla sarjatasolla, 1988/1989, Millwall aloitti hyvin ja johti sarjaa vielä lokakuussa. Joukkueessa pelasi tehokas hyökkäyspään kaksikko Tony Cascarino, joka oli siirtynyt seuraan Gillinghamista 225 000 punnalla, ja Teddy Sheringham, joka oli ollut seurassa jo 16-vuotiaasta, vuodesta 1982, lähtien tehtyään vaikutuksen kykyjenetsiään pelatessaan Leyton and Ilford -joukkueen nuorisojoukkuessa Millwallin juonioreja vastaan. Ensimmäinen televisioitu Millwallin ottelu pelattiin The Denillä 22. tammikuuta 1989. Ensimmäisellä 1. divisioonan kaudellaan Millwall sijoittui lopult sarjassa kymmenenneksi. Myös kausi 1989/1990 alkoi joukkuetta hyvin ja syyskuussa se oli hetken aikaa myös koko liigan johdossa, mutta sijoittui lopulta koko sarjan viimeiseksi ja putosi takaisin kakkoseen. Ennen kauden päätöstä Doherty erotettiin ja hänen tilalleen tuli Middlesbrough'n entinen manageri Bruce Rioch. 1990/1991 Teddy Sheringham voitti sarjan maalikuninkuuden ja Millwallin hävittyä kakkosdivisioonan nousupudotuspeleissä hän siirtyi seuraavaksi kaudeksi Nottingham Forestiin.

Rioch sai lähteä vuonna 1992 ja hänen tilalleen tuli irlantilainen Mick McCarthy. Elokuussa 1993 seura muutti uudelle stadionille, nimeltään New Den. Kauden päätteeksi joukkue oli uudessa 1. divisioonassa kolmas, mutta hävisi Derby Countylle nousupudotuspeleissä. Joulukuussa 1995 McCarthy erosi ja siirtyi valmentamaan Irlannin tasavallan jalkapallomaajoukkuetta. Hänen tilalleen tuli Jimmy Nicholl Raith Roversista. Millwall sijoittui kauden päätteeksi sijalle 22 ja putosi kakkoseen, vaikka oli viisi kuukautta aikaisemmin ollut sarjajohdossa. Putoamisen lisäksi seura kärsi vakavista talousvaikeuksista. Nicholl vapautettiin tehtävästään ja John Doherty palasi manageriksi.

Seuran uudeksi puheenjohtajaksi tuli Theo Paphitis ja valmentajaksi entinen West Hamin manageri Billy Bonds. Paphitis muutti seuran kotipeliasun värin kokovalkoiseksi sinisellä raidalla. Hän vaihtoi myös seuran aikaisemman, karjuvaa leijonaa esittäneen tunnuskuvan uuteen, mielestään "vähemmän aggressiiviseen", tunnukseen. Seura oli vähällä pudota 3. divisioonaanja Bonds erotettiin tehtävästään. Hänet korvattiin Keith Stevensillä, jonka apuna toimi Alan McLeary. Lisäksi kotipeliasun väri palautettiin siniseksi. 1999 joukkue eteni Football League Thorphy -kilpailun loppuotteluun Wembleylle, missä kuitenkin hävisi Wiganille maalein 0-1. Samana vuonna nousukarsintojen pudotusepeleissä se myös hävisi Wiganille.

Syyskuussa 2000 seuran uudeksi manageriksi tuli Mark McGhee ja heti hänen ensimmäisen kautensa päätteeksi joukkue nousi takaisin 1. divisioonaan voitettuaan 2. divisioonan mestaruuden. Seuraavalla kaudella Millwall eteni jopa Valioliigan nousukarsintojen pudotuspeleihin, mutta hävisi Birminghamille 1-0. Kaudella 2002/2003 joukkue ei päässyt pudotuspeleihin ja McGhee erotettiin pian kauden 2003/2004 alun jälkeen. Hänen tilalleen tuli väliaikaiseksi pelaaja-valmentajaksi entinen Chelsean ja Englannin maajoukkueen pelaaja Dennis Wise. Wise johdatti seuran FA Cupin loppuotteluun saakka, missä se kuitenkin hävisi Manchester Unitedille 3-0. Joukkueen vahvuudesta puuttui loukkaantumisten takia 16 pelaajaa. Joukkueessa vaihtomiehenä tuli kentälle tuolloin 17 vuoden ja 119 päivän ikäinen keskikenttäpelaaja Curtis Weston kautta aikain nuorimpana FA Cupin loppuottelun pelaajana. Hän rikkoi tuolloin 125 vuotta vanhan James F. M. Prinsepin ennätyksen. ManU oli kuitenkin selviytynyt jo Mestarien liigaan, joten Millwall sai FA Cupin voittajalle varatun UEFA Cupin paikan kaudelle 2004/2005. UEFA Cupissa joukkue putosi ensimmäisellä kierroksella maalierolla 4-2 unkarilaista Ferencvárosia vastaan. Wise teki Millwallin molemmat maalit.

Vuonna 2005 Theo Paphitis erosi seuran puheenjohtajan tehtävistä ja hänen tilalleen tuli Jedd Burnige. Kauden 2004/2005 päätteeksi Dennis Wise erosi, koska ilmoitti ettei yhteistyö uuden puheenjohtajan kanssa ollut mahdollista. Uudeksi pelaaja-valmentajaksi tuli 21. toukokuuta Steve Claridge. Burnige kuitenkin erosi puheenjohtajan toimestaan vain kahden kuukauden jälkeen ja Claridge erotettiin oltaan toimessaan vain 36 päivän ajan ilman, että oli ehtinyt valmentaa joukkuetta yhdessäkään ottelussa. Uudeksi manageriksi tuli Colin Lee, joka korvattiin viiden kuukauden kuluttua kokematon David Tuttlella seuran oltua uuden Mestaruussarjan viimeisenä ja hänen siirryttyä seuran urheilutoimenjohtajaksi. Helmikuussa 2006 Lee lähti seurasta ja jätti joukkueen hankalaan tilanteeseen.

[muokkaa] Saavutuksia

1. divisiooonassa parhaimmillaan 10. sija (1988-89)
2. divisiooonan mestari 1987-88 ja 2000-01 (tuolloin jo toiseksi korkein sarjataso)
3. divisiooonan mestari 1927-28, 1937-38 ja 1968-69
4. divisiooonan mestari 1961-62
FA Cupissa parhaimmillaan 2. sija (2003-04)
Liigacupissa parhaimmillaan puolivälierissä (1973-74, 1976-77, 1994-95)