Kasey Keller
Wikipedia
Kasey Keller (s. 29. marraskuuta 1969, Olympia, Washington) on yhdysvaltalainen jalkapallomaalivahti. Hän on pelannut MM-kisoissa vuosina 1990, 1998 ja 2002 sekä on mukana vuoden 2006 MM-kisoissa. Keller pelasi myös vuosien 1996 ja 2000 olympialaisissa
Keller pelasi college-aikanaan Portlandin yliopistossa. Hänen ensimmäinen maaottelunsa oli Kolumbiaa vastaan 4. helmikuuta 1990. 1990 MM-kisojen jälkeen Keller hän siirtyi Englantiin Millwalliin, jossa hän pelasi 1992-1996 pelaten 176 ottelua. Vuosina 1996-1999 hän pelasi Valioliigan Leicester Cityssä, jossa hän oli voittamassa Englannin Liigacupia vuonna 1997.
Keller valittiin Yhdysvaltain vuoden jalkapalloilijaksi vuosina 1997, 1999 ja 2005. Kaudeksi 1999/2000 Keller siirtyi espanjalaiseen Rayo Vallecanoon, josta palasi elokuussa 2001 Valioliigaan, tällä kertaa Tottenhamiin. Marraskuussa 2004 hänet lainattiin Southamptoniin, jossa ehti pelata kuitenkin vain neljä peliä ennen siirtymistään 15. tammikuuta 2005 Saksan Bundesliigan Borussia Mönchengladbachiin ilmaisella siirrolla sarjan talvitauon aikana.
Yhdysvaltain joukkue - Jalkapallon MM-kilpailut 2006 | ||
---|---|---|
1 Howard | 2 Albright | 3 Bocanegra | 4 Mastroeni | 5 O'Brien | 6 Cherundolo | 7 Lewis | 8 Dempsey | 9 Johnson | 10 Reyna | 11 Ching | 12 Berhalter | 13 Conrad | 14 Olsen | 15 Convey | 16 Wolff | 17 Beasley | 18 Keller | 19 Hahnemann | 20 McBride | 21 Donovan | 22 Onyewu | 23 Pope | Valmentaja Arena |