Päivi Tikkanen
Wikipedia
Päivi Marja Sinikka Tikkanen o.s. Kunttu (s. 19. tammikuuta 1960, Savitaipale) on suomalainen entinen kestävyysjuoksija.
Tikkasella on yhteensä 22 ratamatkojen Suomen mestaruutta Kalevan Kisoista joista 10 tuli peräkkäin 3 000 metrin juoksusta. Lisäksi hänellä on neljä Suomen mestaruutta maastojuoksussa ja yksi puolimaratonilla. Himmeämpiä mitaleita Suomen-mestaruuskilpailuista hänellä on 24 kappaletta ja henkilökohtaisia SM-mitaleita yhteensä 49 kappaletta. Vielä 41-vuotiaana vuonna 2001 hän juoksi pronssille Kalevan Kisoissa 5 000 metrillä. Tikkanen on eniten mitaleita ja Kalevan malja -pisteitä kerännyt yleisurheilija.[1] Suomi–Ruotsi-maaotteluun Tikkanen osallistui 16 kertaa joissa kertyi yhteensä 27 kilpailua.
Kansainvälisellä tasolla Tikkanen menestyi parhaiten 3 000 metrin juoksussa josta hänellä on neljäs sija Tokion MM-kisoista 1991 ja kuudes sija Splitin EM-kisoista 1990. Tokion MM-kisoissa Tikkanen juoksi vieläkin voimassa olevan Suomen ennätyksen 8.41,30. Puolimaratonin MM-kisoissa 1992 Tikkanen sijoittui sijalle 13. Vuonna 1989 hän voitti Berliinin maratonin silloisella Suomen ennätys -ajalla 2.28.45.
Tikkanen edusti Viipurin Urheilijoita ja häntä valmensi myös kestävyysjuoksijana tunnettu miehensä Esa Tikkanen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] SM-mitalit
- 1 500 m
- Kultaa: 1987, 1990
- Hopeaa: 1985, 1991
- Pronssia: 1984, 1992, 1994, 1995
- 3 000 m
- Kultaa: 1985-1994 (10 kpl)
- Pronssia: 1983, 1984
- 5 000 m
- Kultaa: 1996, 1998
- Hopeaa: 1995
- Pronssia: 2001
- 10 000 m
- Kultaa: 1989-1992, 1995-1998 (8 kpl)
- Hopeaa: 1988, 1993
- Pronssia: 1986, 1999
- Puolimaraton
- Kultaa: 1998
- Maastojuoksu 5 km
- kultaa 1986, 1990
- Hopeaa 1984, 1988, 1989, 1991, 1992
- Pronssia 1985, 1987
- Maastojuoksu 6 km
- Kultaa 1993, 1998
- Hopeaa 1999
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Matti Hannus (1999): Kultaiset kentät – Suomen yleisurheilun vuosisata. WSOY. ISBN 951-0-23703-5.