Paniikkihäiriö
Wikipedia
Paniikkihäiriö on psykiatrinen ongelma, jota potee muutama prosentti suomalaisista. Paniikkihäiriön oireita ovat usein ilman erityistä syytä ilmenevät toistuvat paniikkikohtaukset ja voimakas pelkotila. Kohtaus voi liittyä myös johonkin pelottavana tai ahdistavana koettuun sosiaaliseen tilanteeseen. Sairaus on yleisin nuorilla aikuisilla, ja siihen liittyy usein muitakin psykiatrisia ongelmia kuten masennusta ja ahdistuneisuutta. Paniikkihäiriöön liittyy usein julkisten paikkojen pelkoa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Oireet
Fyysisiä oireita ovat:
- Käsien tärinä
- Sydämen tykytys
- Huimaus
- Kuolemanpelko
- Hengenahdistuksen tunne
Lisäksi voi ilmetä mm.
- Mahavaivoja
- Pahoinvointia
- Hikoilua
- Puutumistuntemuksia
- Rintakipua
Kohtaus kestää yleensä joitakin kymmeniä minuutteja, harvemmin tunteja. Kohtaukset ovat toistuvia ja ilmenevät yleensä äkisti ja täysin odottamatta. Paniikkikohtaus on potilaalle pelottava, mutta ei itsessään vaarallinen kokemus.
Noin 35 % paniikkihäiriöstä kärsivillä on myös agorafobia.lähde?
[muokkaa] Esiintyminen
Paniikkihäiriö on vakava ja vaikea sairaus, mutta se on hoidettavissa. Paniikkihäiriö alkaa usein nuoressa aikuisuudessa: karkeasti noin puolilla paniikkihäiriöstä kärsivillä sairaus on alkanut ennen 24. ikävuotta. Naiset saavat sairauden kaksi kertaa todennäköisemmin kuin miehet.
Paniikkihäiriö voi kestää kuukausia, jopa vuosia, riippuen kuinka ja milloin hoito aloitetaan. Jos häiriö jätetään hoitamatta, se saattaa vaikeuttaa siitä kärsivän henkilön elämää pisteeseen, jossa hänen henkensä on vaarassa paniikkikohtausten ja sen peittely- tai välttely-yritysten vuoksi.lähde? Itse asiassa, monilla sairaudesta kärsivillä on ollut vaikeuksia ihmissuhteiden kanssa heidän yrittäessään selvitä sairauden kanssa.
Joillain oireita saattaa esiintyä kuukausien tai vuosien jaksoissa, jonka jälkeen seuraa vuosia kestävä oireeton jakso. Toisilla taas oireet pysyvät jatkuvasti samalla tasolla. On myös todisteita siitä, että ne, jotka ovat kärsineet paniikkihäiriöstä nuorina, mahdollisesti kärsivät niistä myös vanhemmalla iällä (yli 50-vuotiaana).
Henkilöillä, jotka etsivät hoitoa aktiivisesti jo sairauden alussa, hoito voi auttaa jo muutamassa viikossa, ilman mitään negatiivisia sivuvaikutuksia.
[muokkaa] Hoito
Paniikkihäiriö on mahdollisesti heikentävä sairaus, mutta sitä pystytään kontrolloimaan. Paniikkihäiriöön kuuluvien häiritsevien oireiden vuoksi sitä saatetaan luulla hengenvaaralliseksi fyysiseksi sairaudeksi. Tämä virhe usein pahentaa tai laukaisee tulevia kohtauksia. Ihmiset menevät jatkuvasti teho-osastolle paniikkikohtausten vuoksi, ja mittavat lääketieteelliset tutkimukset saattavat karsia pois muita sairauksia, näin luoden lisää ahdistuneisuutta.
Paniikkihäiriöiden hoitoon kuuluu lääkkeitä ja psykoterapian tyyppiä, jota kutsutaan nimellä kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT). Mielenterveyden ammattilaiset, jotka yleensä avustavat potilasta, ovat psykiatrit, psykologit, mielenterveyden avustajat ja sosiaalityöntekijät. Saadakseen paniikkihäiriöön lääketieteellistä hoitoa, potilaan tulisi tavata lääketieteen tohtori, usein psykiatri.
Psykoterapian antaa usein avustava tai kliininen psykologi, lisensioitu ammattilaisavustaja (LPC), tai lisensioitu kliininen sosiaalityöntekijä (LCSW). Joissain tapauksissa, kun psykiatri ei ole käytettävissä, yleislääkäri ("perhelääkäri") saattaa pystyä hoitamaan lääkeopillisen hoidon psykologin tai LCSW:n avulla. Psykiatrilla on, koulutuksensa vuoksi, paremmat valmiudet kuin yleislääkärillä lääkeopilliseen hoitoon, ja häntä tulisi mieluummin lähestyä, jos mahdollista.
Lääkkeitä voidaan käyttää rikkomaan tiettyjen fobioiden ja paniikkikohtausten psykologinen yhteys. Lääkitys saattaa sisältää:
- Antidepressantit (SSRI:t, MAOI:t, ym.): näitä otetaan säännöllisesti joka päivä, ja ne luovat vastustuksen oireisiin. Nimestään huolimatta antidepressantteja ei käytetä pelkästään masennuksen hoidossa, vaan myös mm. paniikkihäiriön ja pakko-oireisen häiriön hoidossa.
- Ahdistuneisuutta estävät lääkkeet (Bentsodiatsepiini): näitä lääkkeitä otetaan paniikkikohtauksen alkaessa tai aikana: niiden säännöllisessä käytössä ei ole huomattu mitään etuja (paitsi kun paniikkikohtauksia tulee säännöllisesti). Ne ovat usein tehokkaimpia hoidon alussa, kun antidepressantit eivät ole vielä ehtineet rakentaa vastustusta, ja niiden annostusta yleensä vähennetään koko ajan hoidon jatkuessa, kun antidpressantit alkavat vaikuttaa tehokkaammin.
Altistuminen fobian laukaisijoille useita kertoja saamatta paniikkikohtausta (lääkkeiden ansiosta), johtaa usein fobian raukeamiseen, ja henkilö pystyy toimimaan fobian laukaisijoiden läsnä ollessa ihmisten kanssa normaalisti ilman lääkitystä. Kuitenkin pienemmät fobiat voidaan saada loppumaan ilman lääkitystäkin käyttämällä kognitiivista käyttäytymisterapiaa (CBT), tai vain yksinkertaisesti altistamalla.
Yleensä psykoterapian ja lääkehoidon avulla saavutetaan hyviä tuloksia. Jonkinlaista kehitystä saatetaan havaita jo lyhyessä ajassa - 6-8 viikkoa. Usein kuitenkin kestää kauemmin löytää oikea lääke ja mielenterveyden ammattilainen. Tällöin sopiva lääkehoito ja oikea ammattilainen voivat estää kohtauksia tai ainakin vähentää niiden voimakkuutta ja esiintyvyyttä - tuoden 70-90 prosentille potilaista merkittävää helpotusta. Taantumisia saattaa ilmetä, mutta ne voidaam usein tehokkaasti hoitaa hoidon alkukauden lääkityksen tavoin.
Lisäki paniikkihäirilstä kärsivät ihmiset saattavat tarvita hoitoa muihin psyykkisiin häiriöihin. Kliininen masennus liittyy usein paniikkihäiriöön, kuten myös alkoholismi ja huumeriippuvaisuus. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että itsemurhayritys on yleisempi paniikkihäiriötä sairastavilla, tosin tästä on eri mielipiteitä.
Kaikkein stimuloivimmat aineet (kofeiini, alkoholi, nikotiini, kokaiini) usein pahentavat tilaa, koska ne suoraan pahentavat oireita, kuten sydämensykettä. Marihuanan psykoaktviiset vaikutukset ovat erityistapaus - pienissä annoksissa se saattaa vaikuttaa ahdistusta estäväksi; kuten bentsodiatsepiinit, kun taas ylittäessään määrittämättömän kynnyksen (kun annostusta lisätään), marihuanan on todettu aiheuttavan yksinään äärimmäistä ahdistusta, joka on erittäin hyvin verrattavissa paniikkihäiriön oireisiin.
Kuten monissa sairauksissa, perheen ja ystävien tuki saattaa vaikuttaa huomattavasti toipumiseen. Ei ole harvinaista, että kohtauksen aikana potilas saattaa kehittää järjetöntä, voimakasta pelkoa, jonka joku tilan hvin tuntema lähiomainen voi saada karkotetuksi. Vakavammille tai aktiivisemmille hoidoille on olemassa tukiryhmiä, jotka voivat auttaa henkilöitä ymmärtämään sairautta ja selviämään siitä paremmin.
Muita hoitomuotoja on päiväkirjojen kirjoittaminen, jossa potilas tallentaa päivittäin toimensa ja tunteensa tavoitteena selvittää henkilökohtaiset stressitekijät ja tulla niiden kanssa toimeen. Erilaiset hengitysharjoitukset voivat myös auttaa. Joissain tapauksissa terapeutti saattaa käyttää toimenpidettä nimeltä introseptinen altistus, jossa oireet synnytetään tarkoituksella tavoitteena kehittää coping-keinoja (selviytymiskeinoja) ja osoittaa potilaalle, ettei paniikkikohtaus aiheuta mitään harmia. Stressiä helpottavat aktiviteetit, kuten tai chi, jooga ja fyysinen harjoittelu voivat myös helpottaa oireiden syntymistä. Monet lääkärit suosittelevat stressinhallinta-, ajanhallinta- ja tunteiden tasapainottamiskursseja ja -seminaareja auttaakseen potilaita välttämään ahdistusta tulevaisuudessa. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että yrttitäydenne 5-HTP:tä voidaan käyttää hoitamaan paniikkihäiriöitä sen serotoniinitasonnostokyvyn ansiosta. Tämä toimii tuottamalla keholle serotoniinin tekoon sen raakaa materiaalia, vastakohtana SSRI:lle, joka toimii kierrättämällä serotoniinia.
[muokkaa] Syyt
Paniikkihäiriön on huomattu kulkevan suvussa, mikä tarkoittaa, että perimä toimii suurena osana todennäköisyyttä sairastua siihen. Sen on myös huomattu kuuluvan osana muihin perinnöllisiä oireita omaaviin sairauksiin, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö ja alkoholismi. Kuitenkin myös monet, joilla ei ole sairauteen perhetaustaa, sairastuvat paniikkihäiriöön.
Usein biologiset tekijät, kuten stressaavat tapahtumat, ympäristö ja normaalia kehotoimintaa kiihdyttävä ajattelu näyttävät vaikuttavan paniikkihäiriön alkamiseen. Usein ensimmäiset kohtaukset laukaisee fyysinen sairaus, voimakas stressi tai tietty lääkitys. Henkilöt, joilla on taipumus ottaa itselleen suurta vastuuta, saavat myös helpommin paniikkikohtauksia. Posttraumaattinen stressireaktio saattaa myös nostaa todennäköisyyttä sairastua paniikkihäiriöön. Tarkat syyt sairastumiseen ovat vielä tässä vaiheessa tuntemattomia.
Eläin- ja ihmistutkimukset ovat keskittyneet löytämään aivojen tarkat kohdat, jotka liittyvät ahdistuneisuushäiriöihin, kuten paniikkihäiriö.
- Pelko aiheuttaa automaattisen suojelemisreaktion ilman tiedostettua ajatusta. On huomattu, että pelkoreaktio voidaan rinnastaa pieneen, mutta monimutkaiseen rakenteeseen syvällä aivoissa. Tämä rakenne on nimeltään amygdala.
- Syömishäiriöt on myös yhdistetty paniikkihäiriöiden aiheuttajiin joissain ihmisissä.
- Jotkin mielialahäiriöt voivat aiheuttaa paniikkihäiriötä. Kliinisen masennuksen lisäksi kaksisuuntainen mielialahäiriö saattaa aiheuttaa paniikkihäiriötä joissain ihmisissä.
- Taistele tai pakene -reaktion luonteen vuoksi monet paniikkihäiriöt voidaan yhdistää limbiseen järjestelmään.
- Jos paniikkikohtauksia esiintyy voimakkaampina unessa, on suositeltavaa, että kärsijä luokiteltaisiin joko tilaan uniapnea tai hypoapnea.
- Stimulantit ovat melko harvinaisia paniikkihäiriön aiheuttajia. Yleisten stimulanttien nauttiminen, kuten kofeiini ja nikotiini voivat usein aiheuttaa paniikkikohtauksia tottumattomimmilla käyttäjillä.
- Kemikaalit, mm. hiilimonoksidi tupakansavussa voi myös laukaista paniikkikohtauksia tietyillä ihmisillä. Joidenkin ihmisten reaktio hiilimonoksidin pieniin määriin on paniikki. Ei ole yllättävää, että oireet lakkaavat usein, kun potilas lopettaa oireiden aiheuttajan, esim. tupakoinnin.
Paniikkihäiriöiden psykologiset syyt on myös nostettu esille. Clark sanoo, että paniikkihäiriö johtuu usein "onnettomasta väärintulkinnasta", jolloin normaalit kehontulkinnat ahdistuneisuuteen, kuten hikoilu ja sydämentykytys, tulkitaan johtuvan jostain vakavammasta, kuten sydänkohtauksesta, ja tämä tulkinta saatetaan tehdä joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Melko suuri määrä todisteita vahvistaa tätä teoriaa. Esimerkiksi, onneton väärintulkinta kiihdyttää ahdistusta ja paniikkia; paniikkikohtaukset voivat olla tulosta tietoisesti kyseenalaistetusta väärintulkinnasta.
[muokkaa] DSM-IV -kriteerit
DSM-IV:n diagnostinen kriteria paniikkihäiriölle ilman agorafobia A:ta tai agorafobia A:n kanssa:
- Toistuvat, odottamattomat paniikkikohtaukset
- Ainakin yhtä kohtausta on seurannut seuraavan kuukauden (tai useamman kuukauden) yhtä (tai useampaa) seuraavista:
- Jatkuva pelko uusista kohtauksista
- Huoli kohtauksen seurauksista (esim. kontrollin menettäminen, sydänkohtauksen saaminen, "hulluksi tuleminen")
- Toistuvat muutokset käytöksessä liittyen kohtaukseen
- Agorafobian ilmaantuminen tai katoaminen (väliaikaisesti)
- Paniikkikohtaukset eivät ole suoria fysiologisia seurauksia joidenkin aineiden nauttimisesta (esim. huumeiden/lääkkeiden väärinkäyttö, lääkitys) tai yleisestä lääketieteellisestä tilasta (esim. kilpirauhasen liikatoiminta)
- Paniikkikohtaukset eivät ole paremmin määriteltävissä minkään muun psyykkisen sairauden kautta, kuten sosiaalisten tilanteiden pelko, jokin tietty fobia, pakko-oireinen häiriö, post-traumaattinen stressihäiriö tai separation anxiety disorder (pelko läheisistä eroon joutumisesta).
