Rektio
Wikipedia
Rektio tarkoittaa pääsanan, esimerkiksi verbin asettamia kieliopillisia muotovaatimuksia määreilleen. Suomen kirjakielessä alkaa-verbin rektio vaatii liittomuodokseen toisen verbin 1. infinitiivin lyhyen muodon: hän alkaa tehdä. Vastaavasti ruveta-verbin rektio vaatii toisen verbin 3. infinitiivin illatiivia (hän rupeaa tekemään), ja aloittaa-verbi taas verbin nominaalimuodon genetiivinkaltaisen akkusatiivin (hän aloittaa tekemisen). Rektion asettamat vaatimukset ovat usein sanakohtaisia ja mielivaltaisia, ts. historiallisen kehityksen tulosta, jota ei voi ennalta päätellä lausuman merkityksestä käsin. Tämän vuoksi vieraiden kielten opiskelijoille rektio tuottaakin paljon päänvaivaa, mikäli opeteltavan kielen rektiosäännöt ovat erilaisia kuin oman kielen.
Rektio voidaan teoriassa esittää kaikista määreellisistä pääsanoista. Perinteisessä kieliopissa rektio-nimitys kuitenkin usein varataan niille sanoille, joiden rektio on jollakin tavalla epäsäännöllinen. Esimerkiksi saksan kielessä useimpien transitiiviverbien objekti on akkusatiivissa: Ich sehe einen Mann ’Näen erään miehen’. Voitaisiin siis sanoa, että saksan transitiiviverbien rektio vaatii objektilta akkusatiivisijaa. Yleensä kuitenkin rektioverbeiksi nimitetään vain niitä verbejä, jotka vaativat objektin sijakseen jonkin muun sijamuodon kuin akkusatiivin tai vieläpä jonkin tietyn preposition objektin edelle. Warten-verbi on yksi näistä, sillä se vaatii objektinsa edelle auf-preposition: Ich warte auf einen Mann ’Odotan erästä miestä’.
