Reposaari
Wikipedia
Reposaari (paikallisessa puhekielessä usein "Räpsöö", ruotsiksi Räfsö) on sekä kylä Meri-Poriin kaupunginosassa Porissa, että Kokemäenjoen suiston uloin saari aivan selkämeren ulapan äärellä. Puolentoista neliökilometrin kokoisella saarella asuu on noin 1000 henkilöä. Suojaisan ja syvän luonnonsatamansa ansiosta Reposaari oli jo varhain tunnettu välietappi tultaessa Itämereltä pohjanmaan jokisuiston kauppapaikoille. Vuonna 1558 antoin Juhana Herttua saaren vastaperustetulle Porin kaupungille "nautittavaksi ja käytettäväksi". Alkuun saari oli lähinnä karjanlaitumena, mutta jo 1600-luvulla sen satamaa alettiin käyttää isoimpien laivojen lastaamiseen.
1700-luvun alussa Turun yliopiston professori Israel Nesselius esitti kirjoituksessaan "Om Finnland Hufwudstad och Hufwud-commersie" suunnitelman, jossa Reposaaresta olisi tullut Suomen pääkaupunki. Samaisessa suunnitelmassa luonnosteltiin myös yhtenäisen vesireitin avaamista Saimaalta Päijänteen ja Kokemäenjoen kautta Pohjanlahteen. Huolimatta siitä etteivät nämä suunnitelmat meinnanneetkaan toteutua, oli Reposaari hetken 1870-luvulla Suomen vilkkain vientisatama. Björneborgs Tidning kirjoitti 20.6.1877 että sataman redillä oli tuolloin yhtä aikaa jopa 160 laivaa odottamassa lastausta tai purkua. Tämän jälkeenkin Reposaari oli pitkään tärkeä vientisatama, kunnes Mäntyluotoon rakennettiin moderni satama ja sinne rautatie.
Ruotsalaisen pääoman turvin rakennettiin vuonna 1837 Reposaarelle höyrysaha, joka 1900-luvulle tultaessa oli tullut erääksi koko Suomen merkittävimmistä sahalaitoksista. Sahan perustaminen merkitsi radikaalia käännettä Reposaaren kehitykselle: miltei asumattomasta ulkosaaresta tulikin yhtäkkiä vilkas kaupunkimainen saha- ja satamayhdyskunta ja sen etäisyys kantakaupungista vain vahvisti yhdyskunnan omaa identiteettiä. Saha ehti juuri täyttämään pyöreät 100 vuotta kun se lakkautettiin vanhanaikaisena ja kapasiteetiltaan riittämättömänä vuonna 1974. Sahan työväen asunnot ovat edelleen käytössä, mutta asukkaat ovat joutuneet etsimään itselleen töitä muualta.
Vuoteen 1956 asti Reposaarelle oli mahdollista päästä vain laivalla, mutta ko. vuonna valmistui saaren ja mantereen välille monien pikku saarten ja luotojen yli kulkeva pengertie.
Tunnettuja reposaarelaisia ovat muun muassa laulaja Eino Grön ja painin olympiavoittaja Kelpo Gröndahl.
Vuonna 2008 Reposaaressa järjestetään loma-asuntomessut. Tapahtuma on osa Porin 450-vuotisjuhlaa. Messujen teemana on esitellä loma-asumista kaupunkimaisessa, historiallisessa, merellisessä ja rauhallisessa ympäristössä lähellä kaupungin palveluita.
[muokkaa] Nähtävyyksiä
- Hinaaja Santtu
- Reposaaren kirkko
- Tuulivoimalat
- Kalasatama
- Linnakepuisto
- Takaranta
- Torpedovene S 2:n muistomerkki
- Feroobetonoitu laiva kuunari koivisto
- Entinen perinnevenetelakka jonka porin kaupunki tuhosi
[muokkaa] Aiheesta muualla
Linna | Teljä | Malminpää | Karhunpää | Itätulli | Päärnäinen | Aittaluoto | Isosanta | Riihiketo | Tiilinummi | Tiilimäki | Uusikoivisto | Kuninkaanhaka | Herralahti | Tupala | Koivula | Kalaholma | Isojoenranta | Sunniemenranta | Koivistonluoto | Karjaranta | Käppärä | Musa | Tikkula | Vähärauma | Liinaharja | Liikastenmäki | Tuorsniemi | Pietniemi | Ulasoori | Leppäkorpi | Isomäki | Tiiliruukki | Kyläsaari | Uusiniitty | Pihlava | Rieskala | Metsämaa | Enäjärvi | Harmaalinna | Kartano | Impola | Vanhakoivisto | Väinölä| Metallinkylä | Mikkola | Sampola | Paratiisinmäki | Luotsinmäki | Murtosenmutka | Ruosniemi | Toejoki | Pormestarinluoto | Hyvelänviiki | Lotskeri | Hyvelä | Kirjurinluoto | Hanhiluoto | Hevosluoto | Yyteri | Kaanaa | Uniluoto | Karhuluoto | Herrainpäivät | Mäntyluoto | Kirrinsanta | Kaanaankorpi | Viikinäinen | Raatimiehenluoto | Reposaari | Parkkiluoto | Tahkoluoto | Isokatava | Vähäkatava | Lampaluoto | Tyltty | Lukkarinsanta | Tuulikylä |