Rhythm and blues

Wikipedia

Rhythm and blues on afroamerikkalaisen populaarimusiikkiin traditio, jota voidaan myös rajoitetummassa merkityksessä käyttää yhden tähän traditioon sisältyvän musiikintyylin nimenä. Usein koko traditioon tai sen nykymuotoon viitatessa käytetään lyhennettä R&B. Termi "rhythm and blues" korvasi levylistojen nimissä aiemmin olleen rasistisena pidetyn termin, "race recordsin", 1940-luvun lopussa.

Musiikillisena traditiona rhythm and blues kattaa kaiken afroamerikkalaisen musiikin 1940-luvulta alkaen jazzia ja gospelia lukuun ottamatta. Tähän traditioon kuuluvat moderni sähköinen blues, varsinainen rhythm and blues -musiikki 1950- ja 1960-luvuilta, doo wop, soul, funk, disko sekä hip hop/rap ynnä modernia elektronista tanssimusiikkia edustava "R&B".

[muokkaa] Perinteinen rhythm and blues -musiikki

Varsinainen rhythm and blues -musiikki tarkoittaa 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa tehtyä afroamerikkalaista pop-musiikkia, joka ei mahdu käsitteiden jazz tai blues alle. Tähän tyyliin lukeutuvat esimerkiksi Ray Charlesin monet kappaleet, Muddy Watersin ja muiden tuon ajan blues-artistien viihteellisempi tuotanto, James Brownin uran alkuvuosien kappaleet sekä sellaiset yhtyeet kuin esimerkiksi Drifters. Tälle musiikille on tyypillistä kevyt rytmi, puhallinsektio ja usein myös taustalaulajat. Tästä tyylistä myös erkaantui 1950-luvulla rock and roll -musiikki, joka oli rhythm and bluesia rajumpaa ja useimmiten nopeampaa.

1960-luvulla monet valkoisten yhtyeiden, kuten The Rolling Stonesin, esittämät rock-kappaleet olivat itse asiassa sovituksia vanhoista rhythm and blues -kappaleista. 1950-luvulla syntynyt doo wop oli varsin samantyylistä musiikkia kuin perinteinen rhythm and blues. Siinä painotettiin kuitenkin entistä enemmän vokaaliosuuksia ja sitä esittivät muutamien laulajien ryhmistä koostuvat yhtyeet, joita taustamuusikot säestivät. Doo wop oli suosittua 1950-luvun puolivälistä 1960-luvun alkuun asti.

[muokkaa] R&B-tradition kehitys

Ray Charles, James Brown ja muut heidän kaltaisensa artistit alkoivat yhdistää rhythm and bluesiin 1960-luvun alussa afroamerikkalaisesta gospel-musiikista tuttua "sielukkuutta", jolloin syntyi soul. Soul voi olla nopeiden gospel-kappaleiden tapaan rytmikästä musiikkia, mutta useimmat soul-levyt on täytetty hidastempoisilla kappaleilla. James Brown, Sly Stone ja muutamat muut artistit jalostivat soulin 1960-luvun loppupuolella monotonisemmaksi ja intensiivisempään rytmiin keskittyväksi funkiksi. 1970-luku oli funkin tärkein vuosikymmen, mutta funk ei kuitenkaan noussut suosiossa Marvin Gayen ja Stevie Wonderin kaltaisten souliin keskittyvien artistien ohitse.

Varsinainen 1960-luvulla syntynyt rock-musiikki on pääasiassa valkoisten esittämää, mutta funkin kautta myös jotkut mustat artistit lähestyivät musiikillaan rockia (ns. "funk rock"). Funkin ja soulin kaupallistettu ja suoraviivaistettu muoto oli 1970-luvun jälkipuoliskon disko-musiikki.

Funkista kehittyi kuitenkin myös ei-kaupallisempi musiikillinen suuntaus, rap, jossa pääosaan nousi "rappaaminen" eli puhelaulu koneilla tehtyjen hitaiden rytmien päälle. Myös rap kaupallistui lopulta varsin nopeasti. Rapin nousun myötä torvisektiot ja muut aidot soittimet saivat lopullisesti väistyä koneiden tieltä, vaikka tällaista kehitystä oli tapahtunut jo pitkin 1970-lukua.

Disco-buumi hiipui 1980-luvulle tultaessa, mutta kaupalliset tahot onnistuivat jalostamaan rapista listoilla menestyvää musiikkia. Rapin ohella rhythm and blues -tradition nykymuotoa edustaa pitkälti koneiden säestämä, "sielukkaasti" laulettu moderni tanssimusiikki, josta käytetään usein vain nimeä R&B.