Salasana
Wikipedia
Salasana on keino todentaa käyttäjiä salaisen tiedon avulla. Salasana pidetään salassa niiltä, joille salattavan kohteen käyttö ei ole sallittua. Esimerkiksi sodissa on käytetty salasanoja sallimaan pääsy vartiopaikalle vain tietyille henkilöille.
[muokkaa] Käyttötarkoituksia
Nykyään salasanoja käytetään suojaamaan esimerkiksi tietokonejärjestelmiä, matkapuhelimia, TV-vastaanottimen asetuksia, pankkiautomaatteja ja muita henkilökohtaisia asioita. Nimestään huolimatta salasanan ei tarvitse aina olla sana, vaan se voi myös olla kokonainen lause tai puhtaasti numeroista koostuva PIN-koodi.
[muokkaa] Hyvä salasana
Hyvä salasana on mahdollisimman pitkä, sillä salasanojen helpoin murtamiskeino perustuu arvausyrityksien määrään. Koska tietotekniikan avulla voi kokeilla eri sanoja nopeasti, kannattaa tehdä salasanasta mahdollisimman pitkä. Hyvä salasana ei kuitenkaan ole normaali sana vaan satunnainen merkkijono, sillä se on vaikeampi arvata. Hyvä salasana voisi olla myös esimerkiksi tiedostosta luotu tiiviste.
[muokkaa] Salasanan seuraajat
Ihmisen muistamat salasanat alkavat olla liian heikkoja tietokoneiden laskentatehon kasvaessa, ja salasanan arvuuttelijoiden työ alkaa käydä liian helpoksi. Sen takia on kehitetty erilaisia tekniikoita salasanojen korvaajaksi. Voidaan käyttää esimerkiksi biotunnisteita, muistikortteja tai USB-muisteja. Nämä kulkevat ihmisen mukana helposti ja sallivat suurempien tunnistetietojen käyttämisen. Sormenjäljen ja esimerkiksi yhden gigatavun muistin yhdistelmällä voitaisiin luoda riittävä vaihtelu tunnistetietoihin kattamaan tämän planeetan asukkaat moneen kertaan.