Sandra Glover
Wikipedia
Sandra Glover (o.s. Cummings, s. 30. joulukuuta 1968, Palestine, Teksas) on yhdysvaltalainen 400 metrin aitajuoksija.
Glover on valmistunut Houstonin yliopistosta. Hän voitti maansa mestaruuden 400 metrin aidoissa 1999. Samana vuonna hän sijoittui Sevillan MM-kisoissa viidenneksi ajalla 53,65 ja GP-finaalissa kolmanneksi. Hän karsiutui Sydneyn olympialaisissa 2000 välierissä. Seuraavana vuonna hän oli Edmontonin MM-kisoissa kahdeksas ja GP-finaalissa kolmas. 2002 hän sijoittui yleisurheilun maailmancupissa toiseksi ja voitti maansa mestaruuden.
Glover voitti ensimmäisen arvokisamitalinsa Pariisin MM-kisoissa 2003, joissa hän juoksi toiseksi ajalla 53,65. Kauden lopussa hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin samalla ajalla. Hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin myös seuraavana vuonna. Helsingin MM-kisoissa 2005 Glover juoksi oman ennätyksensä 53,32 ja voitti MM-pronssia. Kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli kolmas. Hän sijoittui seuraavana vuonna IAAF:n yleisurheilufinaalissa kuudenneksi.
Gloveria valmentaa hänen miehensä Don Glover.
[muokkaa] Ennätykset
- 200 metrin juoksu: 23,73 (2000)
- 400 metrin juoksu: 55,82 (1998)
- 100 metrin aitajuoksu: 13,79 (1991)
- 400 metrin aitajuoksu: 53,32 (2005)