Suomen Ilmailuliitto
Wikipedia
Suomen Ilmailuliitto ry (SIL) on vuonna 1919 perustettu urheilu- ja harrasteilmailun valtakunnallinen keskusjärjestö Suomessa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Suomen ilmailuliitto syntyi nykyisessä muodossaan syksyllä 1944, jolloin Liittoutuneiden valvontakomissio kielsi 1919 perustetun Suomen Ilmapuolustusliiton (SILI, toisinaan SIPL) toiminnan. Se oli ollut siihen asti puolustusministeriön rahoittama. Rahoituksen avulla SILIn keskuksella Jämijärvellä oli mm. purjelentokoneiden valmistusta. Jämin ilmailukoulun SILI perusti vuonna 1935. Johtavat kouluttajat olivat Ilmavoimien upseereita. Jämijärvi joutui Valvontakomission tarkastuksen seurauksena poistamaan mm. maastoon tehdyn ison Suomen ilmavoimien hakaristin.
Sen toiminta lakkautettiin ja siirrettiin yhdistyksen omaisuus ja velat vuonna 1919 perustetulle pienelle Suomen Ilmailuklubille, joka muuttui pian Suomen ilmailuliitoksi.
SILin alku oli hankala, koska valtion rahoitus oli päättynyt ja siviililentäminen oli vuoden 1945 ajan kiellettyä. Purjelento kuitenkin jatkui suosittuna 1940-luvullakin. Vuoden 1950 lopussa SIL perusti Jämijärven Puu ja Metalli Oy:n valmistamaan kerhoille purjelentokoneita. Se toimi yhtiönä noin viisi vuotta, mutta jatkoi toimintaa vielä 1960-luvun alkuun. Se valmisti PIK Kajava ja Rhönlerche -koneita. 1962 K.K.Lehtovaara Oy otti tuotannon haltuunsa – se valmisti 52 kpl PIK 16c-konetta, joista 40 meni vientiin.
SIL rakennutti oman toimitalon Malmin lentoasemalle vuonna 1985. Talossa ovat Ilmailuliiton toimiston lisäksi SIL shop -myymälä ja luokkatila.
[muokkaa] Ilmailuliiton lajit
Liiton jäsenseurojen lajit ovat
- moottorilento
- purjelento
- experimental-lentotoiminta
- ultrakevytlentäminen
- riippuliito ja varjoliito
- kuumailmapallolentäminen
- laskuvarjourheilu
- nousuvarjot
- lennokkitoiminta.
SILiin kuuluu yli 260 ilmailukerhoa, joissa on jäseniä noin 10 000.
[muokkaa] Organisaation ja toiminta
SIL:n organisaatio
- liittokokouksen valitsema hallitus
- sen asiantuntija-apuna toimivat eri lajien toimikunnat (8)
- lajitoimikuntien puheenjohtajat muodostavat lajivaliokunnan
Ilmailuliitto julkaisee Ilmailu-lehteä, joka on ilmestynyt vuodesta 1938 alkaen. Lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa.
Ilmailuliitto tarjoaa jäsenilleen mm. ryhmätapaturmavakuutuksen, joka on voimassa ilmailulajeja harrastettaessa. SIL Shop on liiton myymälä Malmin lentoasemalla. Se tuottaa omia lennokkisarjoja ja myy tunnettujen lennokkivalmistajien tuotteita. SIL Shop kustantaa ilmailun oppikirjoja. Ilmailuliitto edustaa Suomessa moottorilennon SIL PPL -koulutusjärjestelmää.
SIL:n toiminta rahoitetaan liiketoiminnalla, Opetusministeriön ja Liikenne- ja viestintäministeriön avustuksilla sekä jäsenmaksu- ja sponsorituloilla.
[muokkaa] Kilpailut ja ennätykset
Ilmailuliitto on Kansainvälisen ilmailuliiton FAI:n (Fédération Aéronautique Internationale) jäsenjärjestö Suomessa. Ilmailuliitto myöntää urheiluilmailun kansainväliset kilpailulisenssit. SIL on Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n jäsen.
Ilmailuliitto järjestää eri lajien SM-kisat ja kansainvälisiä kilpailuja, kuten esim.
- purjelennon MM-kilpailut vuonna 1976
- tarkkuuslennon MM-kilpailut vuonna 1987
- purjelennon EM-kisat vuonna 1988 ja 1996 ja 2005
- laskuvarjourheilun kupumuodostelmien MM-kilpailut vuonna 2000
- suurten termiikkiliidokkien MM-kisat 2002
Eräs SILin palkinnoista on Luumun malja, joka on saanut nimensä Suomen ensimmäisen naislaskuvarjohyppääjä Anneli Linnan (avioliiton kautta Penttilä [1]) mukaan.
[muokkaa] Koulutuskeskus
Ilmailuliiton opettajakoulutus tapahtuu Suomen Urheiluilmailuopistossa Räyskälässä.