Suomen kommunistinen nuorisoliitto

Wikipedia

Suomen kommunistinen nuorisoliitto (SKNL) oli vuodet 1925–1936 toiminut Suomen kommunistisen puolueen (SKP) nuorisojärjestö. SKNL oli Suomessa perustamisestaan lähtien kielletty ja se joutui toimimaan "maan alla", mutta sillä oli koko sen olemassaolon ajan vaikutusta myös julkisiin toimintamuotoihin. SKNL oli Kommunistisen nuorisointernationaalin (KNI) jäsenjärjestö.

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Perustaminen 1.2 Välikohtaus Lapualla 1929 1.3 Lakkauttaminen 2 Organisaatio 3 Yhteydet julkiseen toimintaan 4 Tiedotus 5 Viitteet

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Perustaminen

Jo SKP:n perustavassa kokouksessa syksyllä 1918 muodostettiin puolueen nuorisotoiminnan ohjaamiseksi Suomen työläisnuorison ulkomainen toimeenpaneva komitea. Suomalaiset kommunistinuoret toimivat kuitenkin 1920-luvun alussa (SKP:n lisäksi) pääosin julkisissa järjestöissä, sillä keskitettyä nuorison maanalaista verkostoa ei vielä tuolloin muodostettu.^[1] Aluksi toiminta järjestyi Suomen sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa (SSN), ja sen tultua lakkautetuksi 1923 Sosialistisessa nuorisoliitossa (SNL). Samanaikaisesti esiintyi kuitenkin myös nuorten omaa järjestäytymistä salaisiin soluihin, joissa käsiteltiin varsinkin toimintaa julkisissa järjestöissä.^[2] SKNL perustettiin helmikuussa^[3] 1925 olemassa olleiden salaisten solujen pohjalta. Vasemmistonuorten julkinen toiminta alkoi tuohon aikaan hankaloitua, kun kommunistien hallitsema SNL joutui viranomaisten hampaisiin ja sen aktiiveja alettiin pidättää kiihtyvää tahtia. Oikeudenkäynnit ja vankeustuomiot hankaloittivat SKNL:n toiminnan aloittamista. Ensimmäinen edustajakokous pidettiin vasta elokuussa 1929 Tukholmassa^[4].

[muokkaa] Välikohtaus Lapualla 1929

Marraskuussa 1929 kommunistinuoret järjestivät Lapuan työväentalolla kokoontumisen, joka tuli saamaan runsaasti julkisuutta. Työläis- ja maalaisnuorison juhlat loppuivat väkivaltaisesti, kun satoja tapahtumasta provosoituneita oikeistolaisia hyökkäsi sunnuntaina 24. päivä työväentalolle hajottaen tapahtuman paikallisen poliisin avustamana. Muun nujakoinnin lisäksi hyökkääjät, joukossaan mm. Vihtori Kosola, yrittivät riisua vasemmistonuorilta näiden päällä olleita punaisia paitoja. Välikohtauksella oli historiansa paikkakunnalla, sillä suojeluskunta-aktiivit toteuttivat vastaavan provokaation jo vuotta aiemmin, mitä kommunistit eivät olleet unohtaneet.^[5]

Lapuan liikkeestä väitelleen Tapio Huttulan mukaan marraskuun tapahtumat olivat alkusysäys koko kyseiselle liikkeelle. Jo 1. joulukuuta Lapualla kokoontui kansalaiskokous, joka vaati loppua kommunistien julkisille esiintymisille ja Lapuan esimerkkiä – "nauloilla laadittu laki" – seurattiin pian ympäri maata. Myös virkavalta tehosti toimiaan kommunisteiksi epäiltyjä vastaan.^[6]

[muokkaa] Lakkauttaminen

Kominternin (ja KNI:n) vaihdettua politiikkaansa kansanrintama-taktiikkaan 1930-luvun puolivälissä alettiin SKNL:n jäseniä ohjata liittymään Sosialidemokraattiseen työläisnuorisoliittoon ja SKNL lakkautettiin 1936.^[3] Nuoret kommunistit jatkoivat toimintaansa "SKP:n nuorisolinjalla".^[4]

[muokkaa] Organisaatio

SKNL:n jäsenet toimivat piirijärjestöjen ohjaamissa pienissä paikallisissa soluissa, mutta sillä oli myös esimerkiksi työpaikkaosastoja. Konspiratiivisen luonteensa vuoksi SKNL:sta ei koskaan kehittynyt lukumääräisesti kovin suurta, Tuija Vanamon ja Jouko Grönholmin arvion mukaan jäsenistön koko oli "suurimmillaan koko maassa noin 2 000"^[7] Useimmat järjestäytyneet työläiset vain tiesivät salaisen nuorisoliiton olemassaolosta, eivät sitä, miten se toimi, tai ketä siihen kuului.^[8]

SKNL:n korkeimmat päättävät elimet olivat liittokokous ja keskuskomitea, joka toimi Helsingissä vuodesta 1925 lähtien. Vuonna 1928 keskusjohdon alaisuudessa toimi seitsemän piirikomiteaa (Helsinki, Tampere, Vaasa, Viipuri, Kuopio, Oulu ja Turku) ja vuodenvaihteessa 1928–1929 järjestöön kuului 74 paikallisjärjestöä ja 110 solua.^[1]

Etsivä keskuspoliisi oli koko SKNL:n toiminnan ajan erittäin kiinnostunut järjestöstä ja sen jäseniä pidätettiin usein, monesti syytettynä "valtiopetoksen valmistelusta"^[3].

Monet SKNL:n riveissä ja johdossa toimineet kommunistit nousivat sotien jälkeen SKP:n johtoon – kuten mm. Ville Pessi, Inkeri Lehtinen, Armas Äikiä, Aili Mäkinen –, eduskuntaan – Pessin lisäksi mm. Eino Tainio ja Esa Hietanen – tai muihin kansandemokraattisen liikkeen keskeisille paikoille.

Vasemmiston varhaisnuorisotyötä hoidettiin 1920-luvulla Työväen järjestönuorten liitossa, mutta sen tultua lakkautetuksi 1930 tuli tästäkin SKNL:n vastuualuetta.^[3]

[muokkaa] Yhteydet julkiseen toimintaan

SKNL:n jäsenten vaikutus ulottui monenlaiseen julkiseen toimintaan, jota vuoden 1925 jälkeen ei kuitenkaan enää voitu harjoittaa keskitetysti. 1920-luvun jälkimmäisen puoliskon ajan julkinen järjestötoiminta hoidettiin paikallisissa opintoyhdistyksissä, joiden (epäviralliseksi) kokoavaksi elimeksi tosin nousi Helsingissä toiminut Opintotyön neuvontayhdistys. Yhdistyksen sihteereinä toimivat, aikajärjestyksessä, Nestori Parkkari, Toivo Karvonen ja Paavo Kivikoski. Karvosen mukaan opintoyhdistyksiä oli vuoden 1928 lopulla "320 ja niissä oli n. 20,000 jäsentä". Opiskelun kohteena yhdistyksissä oli varsinkin marxilainen teoria. Yhdistysten yhteydessä toimi myös erityisiä propagandakeskuksia, jotka sittemmin irtaantuivat itsenäisiksi toimintaryhmiksi ja, joiden yhteistyötä alkoi koordinoida Ludvig Kososen johtama Helsingin propagandakeskus (Helsprokeskus). Opintoyhdistysten toiminta estettiin kesästä 1930 lähtien, mutta niiden oikeudellinen lakkauttaminen kesti hajautetun organisaation johdosta vuosikausia.^[9]

Julkisten järjestöjen lisäksi kommunistinuoret osallistuivat omalaatuisen, tilapäisiin komiteoihin perustuneen, poliittisen liikkeen rakentamiseen. Komiteamuoto hankaloitti viranomaisten aikeita puuttua toimintaan, sillä "nuorison yleisissä kokouksissa" valitut komiteat olivat tilapäisiä eikä niille yritetty muodostaa varsinaista keskusjohtoa. Komiteat selostivat toimintaansa ja saivat vapautuksen tehtävästään, Karvosen mukaan useimmiten haukkujen kera, uusissa kokouksissa, jotka niiden tuli kutsua koolle saatuaan tehtävänsä suoritetuiksi. Maaliskuussa 1929 pidettiin Tampereella komiteain neuvottelukokous, jossa haettiin yhdenmukaista toimintalinjaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Kokouksen päätökset ja alustukset julkaistiin kirjasena, jota ehdittiin levittää varsin laajasti, vaikka viranomaiset yrittivät takavarikoida sen kopiot heti saatuaan asiasta tietää.^[10]

SKNL:n aktiivit kannattivat nuorison omaa järjestäymistä ammattiyhdistysliikkeessä ja keväällä 1929 perustettiin Suomen ammattijärjestöön kampanjoinnin seurauksena nuorisojaostoja johtava elin.

[muokkaa] Tiedotus

SKNL:n äänenkannattaja oli salainen Nuori kommunisti, jota toimitettiin ja monistettiin Helsingissä. Lehtityöhön osallistuneiden säännöllisistä pidätyksistä huolimatta se ilmestyi lähes joka kuukausi. Äänenkannattajan lisäksi SKNL julkaisi KNI:n päätöksiä suomeksi erillisissä tiedotuslehdissä. SKNL:n salainen lehdistö levisi joka puolelle Suomea.^[11]

Julkisille paikoille seiniin kiinnitetyt lehdet olivat yksi SKNL:n tapa saada äänensä kuuluviin. Liitolla oli vaikutusta myös julkiseen Liekkiin (1923–1930), joka "kaunokirjallisena viikkolehtenä" sai ilmestyä vielä 1925 jälkeenkin. Vuoden 1929 alussa Liekki muutettiin "poliittiseksi viikkolehdeksi". Liekki, kuten muukin julkinen toiminta lakkautettiin viranomaisten toimesta 1930.^[12]

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ ^{1,0 1,1} Ilkka Hakalehto: SKP ja sen vaikutus poliittiseen ja ammatilliseen työväenliikkeeseen 1918–1928 (WSOY 1966), s. 131-132.
2. ↑ Tuija Vanamo & Jouko Grönholm: Punaiset liput. SKP:n Turun piirijärjestön historiaa (SKP:n Turun piirijärjestö 1977), s. 39.
3. ↑ ^{3,0 3,1 3,2 3,3} Kansan Arkisto. linkki
4. ↑ ^{4,0 4,1} Toivo Karvonen: Suomen kommunistisen nuorisoliiton tie. Teoksessa SKP taistelujen tiellä (Kansankulttuuri/SKP:n puoluetoimikunta 1945), s. 47.
5. ↑ Lapuanliike ja IKL kahdellakymmenellä "A4-arkilla" (www.vapaamielistenklubi.fi). linkki; ks. Oiva Jäätteenmäen haastattelu (Lapualla Hirvijoen kylässä 16.6.1970) linkki
6. ↑ Väitös: Lapuan liike kosketti liki 400 työväentaloa (Huttula) (Jyväskylän yliopiston tiedote) linkki
7. ↑ Tuija Vanamo & Jouko Grönholm: Punaiset liput. SKP:n Turun piirijärjestön historiaa (SKP:n Turun piirijärjestö 1977), sivut 40–41. Grönholm ja Vanamo mahdollisesti perustavat arvionsa Karvosen vuonna 1948 esittämään lukuun, johon on syytä suhtautua varauksin. Toivo Karvonen: Salaista ja julkista nuorisotoimintaa. Teoksessa SKP taistelujen tiellä III (SKP:n puoluetoimikunta 1947), s. 109.
8. ↑ Toivo Karvonen: Salaista ja julkista nuorisotoimintaa. Teoksessa SKP taistelujen tiellä III (SKP:n puoluetoimikunta 1947), s. 100.
9. ↑ Toivo Karvonen: Salaista ja julkista nuorisotoimintaa. Teoksessa SKP taistelujen tiellä III (SKP:n puoluetoimikunta 1947), s. 101–103,108.
10. ↑ Toivo Karvonen: Salaista ja julkista nuorisotoimintaa. Teoksessa SKP taistelujen tiellä III (SKP:n puoluetoimikunta 1947), s. 103–105.
11. ↑ Toivo Karvonen: Salaista ja julkista nuorisotoimintaa. Teoksessa SKP taistelujen tiellä III (SKP:n puoluetoimikunta 1947), s. 106–107.
12. ↑ Toivo Karvonen: Salaista ja julkista nuorisotoimintaa. Teoksessa SKP taistelujen tiellä III (SKP:n puoluetoimikunta 1947), s. 104–106.