Turun akatemia
Wikipedia
Turun Akatemia (lat. Academia Aboënsis, ruots. Åbo Akademi) on Turussa vuosina 1640–1828 toiminut Suomen vanhin yliopisto, jonka toiminta siirrettiin Helsinkiin vuonna 1827. Suomen itsenäistyttyä Helsingissä toimineen yliopiston nimeksi vakiintui Helsingin yliopisto, ja Turkuun perustettiin suomenkielinen Turun yliopisto ja ruotsinkielinen Åbo Akademi.
Turun akatemiaa edelsivät Turun katedraalikoulu (n. 1276–1630) ja Turun kymnaasi (1630–1640). Lisäksi jo aiemmin keskiajalla oli suomalaisia kouluttautunut Pariisissa ja muissa ulkomaisissa yliopistoissa, mutta Turun Akatemia liitti Suomen osaksi eurooppalaista yliopistojärjestelmää ja mahdollisti korkeimman sivistyksen hankkimisen myös kotimaassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Turun akatemian perustaminen
Kuninkaallisen Turun Akatemian perusti Ruotsin kuningatar Kristiina Suomen kenraalikuvernöörin Pietari Brahen ja Turun piispan Isaacus Rothoviuksen tuella. Suurvaltakaudella koulutukseen ja sivistykseen alettiin kiinnittää Ruotsissa aiempaa enemmän huomiota. Turun Akatemia oli Ruotsi-Suomen kolmas yliopisto. Pohjoismaiden vanhinta, Uppsalan yliopistoa kehitettiin, ja kruunun toimesta perustettiin uusia yliopistoja Turun ohella Tartoon (1632) ja Lundiin (1666). Turussa yliopiston perustaminen toteutettiin käytännössä muuttamalla Turun kymnaasi yliopistoksi ja nimittämällä useimmat sen opettajat professoreiksi. Uuden yliopiston avajaiset pidettiin 15. heinäkuuta 1640.
[muokkaa] Suurvaltakausi (1611–1718)
Turun Akatemian toimintaa leimasivat 1600-luvulla luterilainen puhdasoppisuus ja Ruotsin asema eurooppalaisena suurvaltana. Latinaa käytettiin tieteellisten julkaisujen kielenä. Turun Akatemiassa oli neljä tiedekuntaa: filosofinen, teologinen, oikeustieteellinen ja lääketieteellinen. Kruunun näkökulmasta akatemian tehtävänä oli ennen kaikkea uusien pappien, lääkärien, virkamiesten ja upseerien kouluttaminen valtion palvelukseen. Opetus- ja tutkimustyön lähtökohtina olivat suurvaltakaudella eurooppalainen humanismi ja skolastissävytteinen luterilainen teologia. Teologian professorit osallistuivat myös ajan uskontopoliittiseen keskusteluun, minkä ohella akatemiassa tutkittiin myös Suomen muinaishistoriaa ja suomen kieltä. Suurvaltakaudella akatemiassa vaikuttaneista oppineista mainittakoon ennen kaikkea Daniel Juslenius (1676–1752). Hän aloitti opintonsa Turussa 1691 ja 1713 hänet nimitettiin itämaisten kielten professoriksi. Daniel Jusleniusta voidaan pitää suurvaltakauden gööttiläisen ja myös fennofiilisen aatesuuntauksen edustajana. Jusleniuksen teoksista on tunnetuin Aboa vetus et nova (1700), jossa hän käsittelee Suomen kansan muinaisia vaiheita ja Turun kaupunkia.
[muokkaa] Vapauden aika (1719–1772)
Isonvihan aikana 1713–1721 Turun Akatemia oli evakuoituna Tukholmaan, ja sen toiminta oli pysähdyksissä. Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen yliopiston toiminta käynnistyi uudelleen. Luonnontieteiden merkitys kasvoi Ruotsissa ja tämä heijastui myös Turun akatemian toimintaan, jota alkoi leimata vapauden ajalle tyypillinen fysiokraattinen hyödyn korostaminen. Tutkimuksen painopisteet sijaitsivat kasvinjalostuksen ja maatalouden kehittämisen aloilla. Luonnontutkijoista mainittakoon Carl von Linnén oppilas Pehr Kalm (1716–1779), joka toimi Turun Akatemian luonnonhistorian ja taloustieteen professorina. Hänen toimestaan perustettiin akatemiaan Suomen oloissa ainutlaatuinen kasvitieteellinen puutarha. Kalmin tunnetuin teos on hänen Pohjois-Amerikkaan suuntautuneesta tutkimusmatkastaan kirjoittama matkakuvaus En resa till Norra Amerika. Kalmin ohella akatemiassa vaikuttaneista luonnontutkijoista on mainittava lisäksi kemian professori Pehr Adrian Gadd (1727–1797) sekä lääketieteen professori ja rehtori Johan Leche (1704–1764).
[muokkaa] Kustavilainen aika ja Ruotsin vallan loppu (1772–1809)
Kustavilaisella ajalla Turun Akatemian toimintaan vaikutti edelleen luonnontieteiden kehitys. Tässä vaiheessa Ruotsissa alkoi saada aiempaa enemmän sijaa myös Englannista ja Ranskasta levinnyt valistus. Turun Akatemian kansainväliset yhteydet lisääntyivät ja akatemia eli kustavilaisella ajalla kukoistuskauttaan. Tunnetuin Turussa 1700-luvulla vaikuttaneista tiedemiehistä oli monipuolinen humanisti, kielentutkija ja historioitsija Henrik Gabriel Porthan (1739–1804), joka toimi Turun akatemian kirjastonhoitajana ja kaunopuheisuuden professorina. Hänen merkityksensä Suomen historiantutkimuksen synnylle ja suomalaisen kulttuurin tutkimukselle on ollut huomattava. Porthanin johdolla perustettiin Turussa Aurora-seura, jonka puitteissa julkaistiin Suomen ensimmäistä sanomalehteä Tidningar utgifne af ett sällskap i Åbo. Hän aloitti lisäksi suomalaisen kansanrunouden harrastuksen. Porthanin ohella Turun akatemiassa vaikuttivat kustavilaisella ajalla huomattava oikeustieteilijä, oikeustieteen professori Matthias Calonius (1738–1817) ja ja kemisti Johan Gadolin (1760–1852).
Turun akatemia toimi pitkään useissa Tuomiokirkon ympäristössä sijainneissa rakennuksissa, kunnes Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Aadolfin hallituskaudella vuonna 1802 aloitettiin Akatemiatalon rakennustyöt arkkitehti Carl Christoffer Gjörwellin laatimien suunnitelmien mukaan. Rakennustöiden johtamisesta vastasi italialaissyntyinen Charles Bassi. Vuonna 1815 valmistunut rakennus edustaa yleiseurooppalaista uusklassistista empiretyyliä, joka levisi 1700-luvun lopulla myös Ruotsiin ja Suomeen. Akatemiantalon rakentaminen oli huomattava hanke koko valtakunnan mittakaavassa ja se kuvasti osaltaan Turun Akatemian merkitystä. Nykyisin Vanhana Akatemiantalona tunnettu rakennus lukeutuu Suomen arvokkaimpien kulttuurihistoriallisten muistomerkkien joukkoon ja Turussa toimivat yliopistot käyttävät sitä edelleen akateemisiin juhlamenoihin.
Ruotsiin ja myös Turkuun levisi 1700-luvun lopulla erityisesti Saksassa voimakkaasti vaikuttanut romantiikka. Tämän seurauksena 1800-luvun alussa Turun akatemian piirissä syntyi poliittis-kirjallinen liike Turun romantiikka, jossa romantiikka yhdistyi Porthanin aateperintö. Liike tähtäsi suomalaisen kansallistunnon herättämiseen ja se keskittyi Adolf Ivar Arwidssonin ympärille. Arwidssonin jouduttua myöhemmin venäläisten toimesta karkotetuksi Ruotsiin liikkeen toiminta vaikeutui. Seuraavan sukupolven, johon kuuluivat mm. Lönnrot, Snellman, Topelius ja Runeberg, toiminta tapahtuikin jo pääasiallisesti Helsingissä.
[muokkaa] Keisarillinen Turun Akatemia (1808–1827)
Venäjän hyökättyä Suomeen 1808 syttyi Suomen sota, minkä päättäneessä Ruotsin ja Venäjän välisessä Haminan rauhassa vuonna 1809 keisari Aleksanteri I päätti Suomen liittämisestä Venäjään autonomisena Suuriruhtinaskuntana. Tähän päättyi samalla Kuninkaallisen Turun Akatemian aika, sillä yliopiston nimi muutettiin Keisarilliseksi Turun Akatemiaksi. Yliopisto toimi Venäjän keisarin alaisuudessa, ja sen toimintaa laajennettiin. Turkuun rakennettiin esimerkiksi tähtitorni akatemian käyttöön saksalaisen arkkitehti Johann Carl Ludwig Engelin suunnitelmien mukaan.
Turun palo 1827 tuhosi suuren osan yliopiston kokoelmista ja tiloista. Niinpä keisarin käskykirjeellä 25. lokakuuta 1827 määrättiin Turun akatemia siirrettäväksi suuriruhtinaskunnan uuteen hallintokaupunkiin Helsinkiin lähemmäs Pietaria. Yliopiston nimeksi tuli Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto Suomessa.
Suomen itsenäistyttyä yliopiston nimeksi tuli Helsingin yliopisto. Oppilaitos on koko historiansa ajan ollut Suomen suurin ja monialaisin, ja se on jatkanut laajentumistaan 1900- ja 2000-luvuilla. Nykyään Helsingin yliopistossa on 11 tiedekuntaa ja opiskelijoita lähes 40 000.
[muokkaa] Myöhempi yliopistokoulutus Turussa
Turussa ei annettu yliopistollista opetusta vuosina 1828–1917, mutta Suomen itsenäistyttyä syntyi Turkuun suomenkielinen ja ruotsinkielinen yliopisto jatkamaan yliopistokaupungin perinteitä. Åbo Akademi perustettiin kansalaiskeräyksen turvin vuonna 1918 varmistamaan, että ruotsinkielinen ylin opetus Suomessa säilyisi, vaikka Helsingin yliopisto olisi suomalaistettu. Turun yliopiston perustivat puolestaan suomenmieliset maailman ensimmäiseksi täysin suomenkieliseksi yliopistoksi 1920, niin ikään kansalaiskeräyksen turvin. Vaikka nykyiset Turun yliopistot onkin perustettu 1910–1920-lukujen taitteessa, ulottuu Turun historia yliopistokaupunkina 1640-luvulle saakka.
