Ruotsin kieli

Wikipedia

Ruotsi
Muu nimi
Omakielinen nimi	svenska
Englanti	Swedish
Ranska	suédois
Tiedot
Alue	Ruotsi, Suomi
Virallinen kieli	(Ruotsi), Suomi, Euroopan unioni
Puhujia	9 miljoonaa
Sija	89.
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmät	germaaniset kielet pohjoisgermaaniset kielet skandinaaviset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	sv
ISO 639-2	swe
SIL	SWD
Ohje

Ruotsi on germaanisten kielten skandinaaviseen kieliryhmään kuuluva kieli, jota puhuu maailmanlaajuisesti noin 9 miljoonaa ihmistä. Ruotsin kieli on Ruotsin kansalliskieli ja yksi Suomen virallisista kielistä. Suomalaisista noin viisi prosenttia puhuu ruotsia äidinkielenään (ks. suomenruotsi). Ruotsissa sillä on käytännössä virallisen kielen asema, vaikka maan lainsäädäntö ei käsitettä tunne. Ruotsi on myös yksi Euroopan unionin virallisista kielistä.

Ruotsi on sukua norjalle, tanskalle, islannille ja fäärille. Yhdessä Tanskan sekä Norjan ns. bokmål-muodon kanssa Ruotsi muodostaa skandinaavisten kielten itäisen ryhmän. Ruotsille – ja yleensä skandinaavisille kielille – ovat ominaisia enkliittiset määräiset artikkelit (epämääräinen: ett ord; määräinen: ordet). Kieliopillisia sukuja on kirjakielessä kaksi. Riikinruotsia, eli Ruotsissa puhuttavaa ruotsia puhuttaessa painollisella tavulla on laskeva tai nouseva korko (esim. áksel 'olkapää', àksel 'akseli').

Ruotsin ensimmäiset kirjalliset muistomerkit ovat riimukiviä viikinkiajalta, jolloin skandinaaviset kielet olivat vielä saman kielen murteita. Lopullisesti ruotsi ja tanska lähtivät omille teilleen vasta uskonpuhdistusten ja erillisten raamatunkäännösten myötä. Vielä nytkin rajanveto muihin skandinaavisiin kieliin on vaikeaa – Skånessa käytettävä murre Etelä-Ruotsissa lasketaan Tanskan murremaantieteessä erääksi tanskan muodoksi.

Sisällysluettelo 1 Aakkoset 2 Ruotsin kielen kehitys 3 Vanha ruotsi 4 Uusi ruotsi 5 Nykyruotsi 6 Maantieteellinen jakautuminen 7 Virallinen asema 8 Kielenhuolto 9 Fonologia 10 Murteet 11 Ruotsin lainasanoja suomeen 12 Suomen lainasanoja ruotsiin 13 Lähteet 14 Katso myös 15 Aiheesta muualla 15.1 Ruotsin kielen käännöspalveluita

[muokkaa] Aakkoset

Ruotsia kirjoitetaan latinalaisin aakkosin. Svenska Akademiens Ordlista alkoi erotella v- ja w-kirjaimet vuoden 2006 painoksessa. Ruotsin kielen aakkoset ovat:

• pienaakkoset: a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z å ä ö
• suuraakkoset: A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

[muokkaa] Ruotsin kielen kehitys

800-luvulla muinaisnorja alkoi erota Tanskassa ja Islannissa puhuttavaksi vanhaksi länsinorjaksi ja Ruotsissa ja Tanskassa puhuttavaksi vanhaksi itänorjaksi. Tanskan ja Ruotsin murteet alkoivat eriytyä 1100-luvulla ja niistä kehittyivät muinaisruotsin ja muinaistanskan kielet 1200-luvulla. Kaikkiin kieliin vaikutti voimakkaasti keskialasaksa keskiajan aikana.

800-luvulla Skandinavian yhteinen germaaninen kieli (proto-norja, Urnordiska tai nordgermanska) oli kehittynyt muinaisnorjaksi (fornnordiska). Kielen muuttuessa edelleen muutokset eivät levinneet koko Skandinaviaan, vaan Tanskan ja Ruotsin itä- ja Norjan ja Islannin länsimurteet eriytyivät.

Ruotsissa puhuttua tuolloista muinaisnorjaa kutsutaan riimuruotsiksi (runsvenska) erotukseksi Tanskan riimutanskasta (rundanska), vaikka ne olivat vielä sama murre 1100-luvulle, lukuun ottamassa Tanskan vokaalimuunnosta. Myös Gotlannilla puhuttiin omaa murrettaan (gutniska). "Riimu"-nimitys tulee siitä että suurin osa tekstistä on kirjoitettu riimukirjaimin. Urnordiskan vanhempi furhark oli tuolloin jo kehittynyt nuoremmaksi furharkiksi, jossa oli vain 16 kirjainta. Kirjainten määrän vähyyden vuoksi joillain riimuilla ilmaistiin useita foneemeja, esimerkiksi u:ta tarkoittavalla riimulla myös vokaaleja o, ø ja y ja i-riimulla myös e:tä.

1100-luvun vaihteesta ja eteenpäin Tanskan murre alkoi eriytyä Ruotsin murteesta. Kehityksen tulokset levisivät rajoitetusti Tanskasta ja syntyi useita murrerajoja lähtien Själlannista Norrlantiin, Österbotteniin ja Kaakkois-Suomeen.

Varhainen muutos, joka erotti riimutanskan muista itämuinaisnorjan murteista, oli diftongin æi muutos é:ksi, kuten sanassa stæinn -> sténn. Riimuissa tämä näkyi kirjoitetun muodon muuttumisensa stain -> stin. Myös au muuttui pitkäksi avoimeksi ø:ksi, kuten sanassa dauðr -> døðr ja kirjoitettu muoto tauþr -> tuþr. øy-diftongi muuttui pitkäksi suljetuksi ø:ksi, kuten muinaisnorjan sanassa 'saari'. Nämä muutokset tapahtuivat pääasiassa myös riimuruotsissa, paitsi Mälarinlaakson pohjoispuoleisissa ja itäpuoleisissa murteissa, joissa diftongeja edelleen esiintyy eristyneillä alueilla.

[muokkaa] Vanha ruotsi

Keskiaikaisesta Ruotsin kielestä vuodesta 1225 lähtien käytetään nimeä fornsvenska. Yksi tämän ajan dokumenteista tärkeimpiä on latinalaisilla aakkosille kirjoitettu lakikokoelma Västgötalagen, josta on säilynyt osia vuodelta 1250. Kieleen vaikuttivat tänä etenkin katolisen kirkon vankka vakiintuminen ja luostarit, jotka toivat mukanaan kreikan ja latinan lainasanoja. Hansaliiton nousu 1200- ja 1300-luvuilla vahvisti alasaksin vaikutusta edelleen. Hansakaupan myötä Ruotsiin saapui runsaasti saksan puhujia, jotka toivat mukaan äidinkielensä sanastoa. Sodankäyntiä, kauppaa ja hallintoa koskevien lainasanojen lisäksi kieleen tuli kieliopillisia päätteitä ja jopa konjunktioita. Lähes kaikki merenkulkusanasto lainattiin hollannista.

Varhaisessa keskiaikaisessa ruotsissa oli monimutkaisempi sijarakenne, eikä kieliopillinen suku ollut vielä hävinnyt. Substantiivit, adjektiivit, pronomit ja osa numeraaleista sai nykyisten nominatiivin ja genetiivin lisäksi datiivin ja akkusatiivimuodon. Kieliopillinen suku muistutti nykysaksan vastaavaa, siinä oli maskuliini, feminiini ja neutri. Suurin osa maskuliinisista ja feminiineistä yhdistyi myöhemmin yhdeksi ryhmäksi. Verbeillä oli subjunktiivi ja imperatiivi, ja niitä taivutettiin persoonissa. 1500-luvulle mennessä sijat ja suku olivat puhutussa kielessä ja maallisessa kirjallisuudessa supistuneet nykyruotsin kahteen sijaan ja kahteen sukuun. Vanhat taivutukset säilyivät korkealentoisessa proosassa 1700-luvulla ja joissain murteissa 1800-luvulle.

Kirjoituksessa siirryttiin kirjoittamaan ae -> æ, joka joskus kirjoitettiin a', vaikka tämä vaihteli alueittain ja kirjoittajan mukaan. Aa:sta tuli a^a ja oe:sta o^e. Näistä kehittyivät myöhemmin kirjaimet ä, å ja ö.

[muokkaa] Uusi ruotsi

Uusi ruotsi (nysvenska) kehittyi kirjapainotaidon ja uskonpuhdistuksen myötä. Saatuaan vallan kuningas Kustaa Vaasa määräsi Raamatun kääntämisestä ruotsiksi. Uusi testamentti julkaistiin 1526 ja koko Raamattu 1541. Tämä ns. Gustav Vasas bibel oli niin menestyksekäs ja vaikutusvaltainen, että se säilyi korjailujen myötä käytössä vuoteen 1917. Kääntäjät olivat Laurentius Andreæ ja veljekset Laurentius ja Olaus Petri.

Kustaa Vaasan Raamattu oli kompromissi vanhan ja uuden kielen välillä. Vaikka se ei seurannutkaan puhekieltä, se ei käyttänyt myöskään arkaaista kieltä. Ruotsin kielen ortografiassa se oli merkittävä askel. Se otti käyttöön kirjaimet å, ä ja ö ja siinä kirjoitettiin ck kk:n sijaan eron tekemiseksi Tanskan Raamatun kanssa, mahdollisesti maiden välisten vihamielisyyksien vuoksi. Kaikki kääntäjät olivat Keski-Ruotsista, minkä nähdään antaneen kieleen keskiruotsalaisen leiman.

Vaikka Raamatun oikeinkirjoitus oli vahva esikuva asemassa ortografisia käytäntöjä, oikeinkirjoitus itse asiassa muuttui vielä hajanaisemmaksi vuosisadan loppuun mennessä. Vasta 1600-luvulla alettiin keskustella oikeinkirjoituksesta ensimmäisten kielioppien laatimisen myötä. Oikeinkirjoitustaistelu jatkui 1800-luvun alkuun asti ja vasta sen jälkipuolella vakiintui hyväksytyksi standardiksi.

Isojen kirjainten käyttöä ei ollut vakiintunut ja se riippui kirjoittajasta. Ne joihin vaikutti saksan oikeinkirjoitus, kirjoittivat kaikki substantiivit isolla, muut käyttivät isoja kirjaimia harvemmin. Se mikä kirjain oli kirjoitettu isolla, ei aina ollut selvää Raamatun käyttämän fraktuuran vuoksi. Tämä kirjaimisto oli käytössä 1700-luvun puoliväliin asti, jolloin se vähitellen korvattiin latinalaisella.

Uuden ruotsin aikana tapahtui muutamia tärkeitä muutoksia, kuten monien konsonanttiklusterien muuttuminen hankausäänteiksi /ʃ/ ja myöhemmin /ɧ/. /g/ ja /k/ pehmenivät /j/:ksi ja /ɕ/:ksi ennen etuvokaaleja. /ɣ/ muuttui /g/:ksi.

[muokkaa] Nykyruotsi

Nykyruotsi (nusvenska) on 1900-luvun alusta puhuttua ruotsia. Teollistuminen ja kaupungistuminen oli hyvässä vauhdissa 1800-luvun loppuvuosikymmeninä ja uudet kirjailivat jättivät jälkensä Ruotsin kirjallisuuteen. Monilla kirjailijoilla, poliitikoilla ja julkisuuden henkilöillä oli suuri vaikutus kansalliseen kieleen. Näitä merkittävin oli August Strindberg (1849–1912).

Vasta 1900-luvulla yhteinen ja vakioitu kieli tuli kaikkien ruotsalaisten käyttöön. Oikeinkirjoitus oli viimein standardoitu ja lähes yhdenmukainen vuoden 1906 uudistuksen myötä. Lukuun ottamatta verbien monikkomuotoja (kuten: vi gingo, me menimme, nyk. vi gick) ja kirjoitetun kielen pieniä syntaksieroja kieli oli sama kuin nykyään puhuttava ruotsin kieli. Verbien monikkomuotojen käyttö harveni muodollisessa kirjoitetussa kielessä 1950-luvulle saakka, jolloin ne poistettiin viimein virallisista suosituksista.

Merkittävä muutos kielessä tapahtui 1960-luvulla, ns. du-reformen. Ennen oikea tapa puhutella korkeammassa asemassa olevaa oli titteli ja sukunimi. Puhuttelujen herr, fru tai fröken käyttö oli hyväksyttyä vain tuntematonta ammattia, akateemisen oppiarvoa tai sotilasarvoa käyttävän henkilön kanssa keskustelua avatessa. Kuuntelijaan oli myös viitattava kolmannessa persoonassa, kuten saksassa. 1900-luvun alussa tehtiin yritys korvata tittelien käyttö puhuttelulla ni, kuten suomen (Te) ja ranskan (Vous) teitittelyssä. Teitittelystä tuli kuitenkin vähemmän suorasukainen puhuttelu alemmassa asemassa olevaa henkilöä puhutellessa. 1950- ja 1960-luvun liberalisoitumisen ja radikalisoitumisen myötä entiset luokkaerot kuitenkin vähensivät merkitystään ja sinuttelusta tuli käytäntö jopa virallisissa yhteyksissä. Vaikka uudistusta ei ajanut mikään virallinen taho, se levisi käyttöön uusien asenteiden myötä muutamassa vuodessa 1960-luvun lopusta 1970-luvun alkuun.

[muokkaa] Maantieteellinen jakautuminen

Ruotsi on Ruotsin kansallinen kieli ja noin kahdeksan miljoonan Ruotsissa syntyneen ruotsalaisen ja miljoonan maahanmuuttajan ensimmäinen kieli. Suomessa ruotsia puhuu äidinkielinenään 5,5 % väestöstä tai noin 300 000 henkeä. Suomenruotsalainen vähemmistö sijoittuu rannikoille ja Etelä- ja Länsi-Suomen saaristoihin. Näillä alueilla ruotsi on usein hallitseva kieli. Kolmessa kunnassa, Korsnäsissä, Närpiössä ja Luodolla se on ainut virallinen kieli. Monissa muissa se on enemmistökieli ja vielä useammissa virallinen vähemmistökieli.

Yhdysvalloissa (2004 väestönlaskennan mukaan) on 67 000 yli viisivuotiasta ruotsinpuhujaa, tosin heidän kielitaidostaan ei ole tietoa. Pieniä määriä ruotsinpuhujia asuu muissa maissa, kuten Argentiinassa ja Brasiliassa, jossa he ovat säilyttäneet kielensä ja nimensä.

Virossa oli ennen ruotsinpuhujia, etenkin Hiidenmaan, Saaremaan ja Vorsmin saarilla Itämeren rannikolla. Ruotsin menetettyä Viron Venäjälle 1700-luvulla, tuhatkunta ruotsinpuhujaa marssitettiin Ukrainaan, jossa he perustivat Gammalsvenskbyn Krimin pohjoispuolelle. Muutama vanhus puhuu vielä kylässä ruotsia ja noudattaa ruotsalaista kalenteria, vaikka murre onkin kuolemassa sukupuuttoon.

Virossa pientä vähemmistöä kohdeltiin hyvin sotien välisen ajan, mutta suurin osa puhujista pakeni Ruotsiin Viron tultua liitetyksi Neuvostoliittoon.

[muokkaa] Virallinen asema

Ruotsi on Ruotsissa "pääkieli" ja sen käyttöä suositellaan paikallis- ja valtionhallinnossa, vaikka laki ei tätä määrää. Lakiesitys ruotsin nimittämiseksi viralliseksi kieleksi kaatui parlamentissa äänin 145–147 kokonaisen lakipaketin jäädessä hyväksymättä. Suomessa ruotsi on toinen kansallinen kieli ja Ahvenanmaalla ainut virallinen. Ruotsi on myös Euroopan unionin virallinen kieli.

[muokkaa] Kielenhuolto

Ruotsin kielellä ei ole virallista kielenhuoltajaa. Ruotsin Språkrådet on puolivirallinen ja Ruotsin hallituksen rahoittama, mutta sillä ei ole valtaa tehdä pakottavia suosituksia. Monesta Språkrådetin muodostavasta organisaatiosta Ruotsin akatemia (Svenska Akademien) on varmasti nimekkäin. Akatemia julkaisee sanakirjoja Svenska Akademiens Ordlista (SAOL, nykyinen on 13. painos) ja Svenska Akademiens Ordbok. Språkrådet on julkaissut neljännesvuosittaista lehteä Språkvård vuodesta 1965.

Suomessa Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on virallinen kielenhuoltaja. Sen tavoitteisiin kuuluu pitää kieli ymmärrettävänä Ruotsin ruotsin kanssa. Kotus on julkaissut Finlandssvensk ordbokin, joka on sanakirja suomenruotsin ja Ruotsin ruotsin eroista.

[muokkaa] Fonologia

Ruotsissa on suhteellisen suuri määrä vokaaleja: yhdeksän, joista muodostuu 17 foneemia useimmissa murteissa (lyhyt /e/ ja /ɛ/ ovat päällekkäiset). Kahdeksastatoista konsonanttifoneemista /ɧ/ ja /r/ vaihtelevat huomattavasti sosiaalisen ja eri keskusteluyhteyksissä.

Ruotsin merkittävä piirre on prosodia, jossa on merkittäviä eroja eri murteissa. Prosodiaa nimitetään usein melodiaksi, mutta tämä termi ei ole kielitieteellinen ja sitä käytetään usein kuvaavana, mutta epämääräisenä terminä tästä ruotsin ja norjan piirteestä. Äidinkielinään ruotsia puhuvat muuttavat vaihtavat usein uuden ympäristön äänteisiin, mutta säilyttävät oman murteensa prosodian. Usein se on myös ensimmäinen vaihdettava, ehkä koska se on eniten ymmärtämistä häiritsevä elementti tai sitten helpoin muuttaa.

[muokkaa] Murteet

Ruotsilla on monia murteita, jotka eroavat toisistaan paljon ääntämisen ja jopa kieliopin suhteen: joissakin murteissa verbeillä näkyy monikkomuotoja tai nomineilla sijamuotoja. Monet murteet ovatkin muunmurteisille ruotsalaisille mahdottomia ymmärtää, ja siksi kaikki ruotsalaiset osaavatkin myös yleiskieltä. Murteita voi esiintyä niinkin pienillä alueilla, että eri pitäjillä saattaa olla omia murteita. Murteet kuitenkin jaetaan yleisesti kuuteen pääryhmään, joilla on selviä yhtäläisyyksiä ääntämisessä ja kieliopissa. Alla joka ryhmästä on annettu joitakin esimerkkejä; murteiden lukumäärä lienee yhteensä useita satoja. Ruotsissa murreryhmien nimissä esiintyy sana mål, joka tarkoittaa puhetyyliä.

• Norrländska mål — Norrlanti, Ruotsin pohjoisosa

1. Ylikainuu, Norrbotten; nuori nainen

2. Burträsk, Västerbotten; vanha nainen

3. Aspås, Jämtland; nuori nainen

4. Färila, Hälsingland; vanha mies

• Sveamål — Sveanmaa

5. Älvdalen, Taalainmaa; vanha nainen

6. Gräsö, Upplanti; vanha mies

7. Sorunda, Södermanland; nuori mies

8. Köla, Värmlanti nuori nainen

9. Viby, Närke; vanha mies

• Gotländska mål — Gotlanti

10. Sproge, Gotlanti; nuori nainen

• Östsvenska mål — Ahvenanmaa ja Manner-Suomi

11. Närpiö, Pohjanmaa; nuori nainen

12. Dragsfjärd, Varsinais-Suomi; vanha mies

13. Porvoo, Uusimaa; nuori mies

• Götamål — läntinen ja pohjoinen Götanmaa, perinteisesti keskittyen Länsi-Göötanmaalle

14. Orust, Bohuslän; vanha mies

15. Floby, Länsi-Götanmaa; vanha nainen

16. Rimforsa, Itä-Götanmaa; vanha nainen

17. Årstad-Hedberg, Hallanti; nuori mies

18. Stenberga, Småland; nuori nainen

• Sydsvenska mål — Ruotsin eteläkärki, sisältäen Blekingen, eteläisen Hallannin ja eteläisen Smålandin

19. Jämshög, Blekinge; vanha nainen

20. Bara, Skoone; vanha mies

[muokkaa] Ruotsin lainasanoja suomeen

• skruv – ruuvi
• stol – tuoli
• krut – ruuti
• bank – pankki
• post – posti
• boll – pallo
• motor – moottori
• kort – kortti
• vakt – vahti (jakt - jahti, makt - mahti)
• murteellisia sanoja: lekti, hantuuki, nästuuki, vylli, rekkooli, resnekka, papperstokka, kööki, ookata...

Professori Kaisa Häkkisen mukaan ruotsalaisia lainasanoja on suomen kielessä ainakin 4 000. Suomalaisia lainasanoja taas on ruotsin kielessä vain n. 10.^[1]

Usein varsinkin vanhemmat erikoisterminologiat saattavat koostua melkein kokonaisuudessaan lainasanoista. Kaiketi englannin kielen yleistymisen myötä on uudempien erikoisalojen sanasto enenevässä määrin kuitenkin englanti-vaikutteista. Esimerkin ruotsin kielen voimakkaista vaikutteista antaa (harraste)veneilyssä, erityisesti purjehduksessa, käytössä oleva terminologia (josta on tosin eräitä sanoja varten annettu suosituksia suomenkielisiksi vastineiksi).

• kompass – kompassi
• roder – ruori
• ankare – ankkuri
• kajuta – kajuutta
• rigg – riki
• durk – turkki (eli laivan tai veneen "lattia")
• schackel – sakkeli
• styrbord – tyyrpuuri (laivan oikea puoli, se puoli laivaa jolta laivaa ohjataan "styra=ohjata)
• babord – paapuuri (laivan vasen puoli)
• lä – lee, suositus: "suojanpuoli",
• lovart – luuvartti, suositus: "tuulenpuoli" eli se puoli jolta tuuli tulee
• båtshake – puoshaka
• fall – falli, suositus: "nostin"
• skot – skuutti
• stag – staagi (staaki), suositus: harus, eli mastoa pituussuunnassa tukevat köydet
• vant – vantit suositus: sivuharus, eli mastoa sivusuunnissa tukevat köydet
• fock – fokka (eräs yleinen keulapurjelaji)
• kryss – kryssi, suositus: luoviminen

Lisäksi suomen kieleen on lainattu virheellisesti:

• tio – tiu, joka virheellisesti suomen kielessä tarkoittaa kahtakymmentä, vaikka oikeasti tarkoittaa kymmentä

[muokkaa] Suomen lainasanoja ruotsiin

• poika – pojke
• kenkä – känga (stövel – saapas)
• pieksu – pjäxa
• kuolla – kola, kola vippen; slangia, lausutaan "kuula" (dö)
• rapakalja - rappakalja; jos joku puhuu rapakaljaa, hän puhuu pötyä. Rappakalja-niminen seurapelikin on.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY 2004.

[muokkaa] Katso myös

• Suomenruotsi
• Pakkoruotsi

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Swedish 101 (englanniksi)

[muokkaa] Ruotsin kielen käännöspalveluita

• Svensk-finskt lexikon (ruotsi-suomi sanakirja)
• SYSTRANet (ruotsi-englanti käännin, vaatii rekisteröitymisen)
• Sanakirja (ruotsi-suomi-ruotsi sanakirja)

Germaaniset kielet

afrikaans | alasaksa | englanti | friisi | fääri | gootti | hollanti | islanti | jiddiš | luxemburg | norja | ruotsi | saksa | tanska | yola

	Euroopan unionin viralliset kielet
	englanti | espanja | hollanti | iiri | italia | kreikka | latvia | liettua | malta | portugali | puola | ranska | ruotsi | saksa | slovakki | sloveeni | suomi | tanska | tšekki | unkari | viro