USS Indianapolis (CA-35)
Wikipedia
 |
|
 |
|
|---|---|
| Kölinlasku: | 31. maaliskuuta 1930 |
| Vesillelasku: | 7. lokakuuta 1931 |
| Käyttöönotto: | 15. lokakuuta 1932 |
| Kohtalo: | Uppoaminen 30. heinäkuuta 1945 japanilaisen sukellusveneen torpedoimana |
| Ominaisuudet | |
| Uppouma: | 9800 tonnia |
| Mitat: | Pituus 186 m, leveys 20 m, syväys 5,28 m |
| Aseistus: | 8 tuumaisia (200 mm) tykkejä kolmessa tykkitornissa 3 tykkiä rinnakkain, 8 kpl 5 tuumaista (120 mm) tykkiä, ilmatorjunta-aseistusta ja konekiväärejä |
| Koneisto: | Höyryturbiinimoottorit,
8 kattilaa, 4 potkuria |
| Lentokoneet: | 4 |
| Miehistö: | Rauhan aikana: 629
Sota-aikana 1269 |
USS Indianapolis (CA-35) oli Yhdysvaltain laivaston toinen Portland-luokan raskas risteilijä. Laiva muistetaan ennen kaikkea uppoamisestaan ja miehistön kohtalosta, ja uppoamista edeltäneestä atomipommien kuljettamisesta Tinianin saarelle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Toiminta
Käyttöönoton jälkeen 1932 aluksen kotisatamaksi määrättiin Amerikan itärannikolla sijaitseva Philadelphia.
Yhdysvaltain liityttyä toiseen maailmansotaan Pearl Harborin iskun jälkeen joulukuussa 1941 alus toimi eteläisellä Tyynellämerellä. 1942 kesästä seuraavan vuoden kesään USS Indianapolis toimi Aleuttien saarien alueella. Syksyllä 1943 aluksesta tuli 5th Fleet -yksikön lippulaiva Pearl Harborissa. Helmikuussa 1945 risteilijä oli mukana lentotukialusryhmässä joka teki iskun Tokiota vastaan, toinen isku huhtikuun 1942 jälkeen. Alus osallistui Iwo Jiman ja Okinawan taisteluihin keväällä 1945.
Raskaan risteilijän tehtäviä olivat tyypillisesti mm. maihinnousuoperaatioiden tykistövalmistelut ja alusryhmien suojeleminen laivoilta ja lentokoneilta.
[muokkaa] Atomipommit
Välittömästi viimeisen määräaikaishuollon jälkeen USS Indianapolis lähti 16. kesäkuuta 1945 San Franciscosta mukanaan huippusalainen lasti, ensimmäisten taisteluissa käytettävien atomipommien osat ja radioaktiivinen materiaali. Alus purjehti ilman saattuealuksia Pearl Harborin kautta Tinianin saarelle, jonne se saapui 26. päivä kesäkuuta. Tinianin jälkeen alus määrättiin siirtymään Guamin saarelle.
[muokkaa] Uppoaminen
28. heinäkuuta 1945 alus määrättiin purjehtimaan Leyten saarelle Filippiineillä, jonne sen arvioitiin saapuvan 31. päivä.
Puolivälissä matkaa Filippiinien merellä aikaisin aamulla 30. päivä 00:15 laivan tyyrpuuriin etuosaan osui kaksi japanilaisen I-58 sukellusveneen ampumaa torpedoa. Alus kääntyi ylösalaisin ja upposi 12 minuutissa. Arviolta 300 henkeä 1196:sta kuoli varsinaisessa hyökkäyksessä.
[muokkaa] Miehistön kohtalo
Melkein 900 iskusta selvinnyttä miestä, pieni osa pelastuslautoilla ja suurimmalla osalla pelastusliivit, joutuivat olemaan yli 4 päivää meressä haiden, polttavan auringon ja kylmän yön, nälän ja janon armoilla.
Aluksen satamaan saapumisen puuttumista ei jostain syystä huomattu, ja vasta 2. päivä elokuuta rutiinilennolla ollut lentokone huomasi miehet. Alue tutkittiin 160 km säteellä ja 316 miehistön jäsentä onnistuttiin pelastamaan, suurimman osan miehistöstä menehdyttyä haiden hyökkäyksissä.
[muokkaa] Seuraukset
Laivan tuho oli Yhdysvaltain laivaston kaikkien aikojen suurin yksittäinen ihmishenkiä aiheuttanut tapahtuma. Laivan tuhosta ilmoitettiin julkisuudessa vasta 2 viikon päästä tapahtuneen Japanin antautumisen jälkeen. USS Indianapolis oli viimeisiä toisessa maailmansodassa upotettuja aluksia.
Laivan kapteeni Charles Butler McVay III pelastui ja hänet tuomittiin myöhemmin sotaoikeudessa siitä, että hän vaaransi laivan koska ei vaihdellut reittiään (suorittanut väistelykuvioita). Vaikka Yhdysvaltain laivasto menetti 700 alusta toisessa maailmansodassa McVay oli ainoa sotaoikeudessa tuomittu laivan kapteeni. Tuomio päätti McVayn laivastouran ja hän teki itsemurhan vuonna 1968.
Lokakuussa 2000 Yhdysvaltain kongessin käsiteltyä McVayn tapausta uudestaan, kongressi vapautti McVayn syyllisyydestä USS Indianapolisin uppoamiseen.
