Risteilijä
Wikipedia
Risteilijä on suuri sota-alus, joka pystyy toimimaan samanaikaisesti useita kohteita vastaan. Historiallisesti niitä on pidetty pienimpänä laivatyyppinä, joka pystyy toimimaan itsenäisesti — hävittäjät vaativat yleensä ulkopuolista apua huoltoaluksilta — mutta nykyisin tällainen erottelu on poistunut. Suurista matkustajalaivoista käytetään myös nimitystä risteilijä tai loistoristeilijä.
[muokkaa] Historia
"Risteilijä" nimitys keksittiin 1800-luvun puolivälissä. Purjelaivojen aikakautena fregatit olivat pieniä, nopeita, pitkänmatkan kevyesti aseistettuja (yksi tykkikansi) laivoja, joita käytettiin partio- ja viestialuksina. Laivaston pääosa koostui paljon suuremmista ja hitaammista linjalaivoista, joita käytettiin laivastojen välisiin taisteluihin, joita fregattien oli syytä välttää. Ensimmäisissä panssarilaivoissa oli vain yksi tykkikansi panssaroinnin painon takia vaikka ne olivat suuria ja raskailla tykeillä varustettua. Niitä pidettiin fregattityyppisinä, mutta käytettiin linjalaivoina. Näin fregatin määritelmä muuttui, joten tätä nimitystä käyttäneet pienemmät alukset määriteltiin "risteilyaluksiksi", mikä nopeasti lyheni risteilijäksi.
Vuosien ajan risteilijät täyttivät aukon pienten ja kevyiden alusten, kuten torpedoveneiden, ja suurten laivastotaisteluihin tarkoittettujen, kuten taistelulaiva, välissä. Risteilijät olivat tarpeeksi suuria torjuakseen pienempien pinta-alusten hyökkäykset ja kykeneviä operoimaan kaukana kotitukikohdista. Taistelulaivat olivat tulivoimaisimpia taistelussa, mutta hitaita ja niiden suuri polttoaineenkulutus aiheutti ongelmia kaukotoiminnalle. Suurimman osan 1800-lukua ja 1900-luvun alkupuoliskon ajan risteilijät olivat laivaston pitkänmatkan voimannäyttöaseita ja suuremmat laivat pysyttelivät lähellä kotimaata. Risteilijöiden päätarkoitus oli hyökätä vihollisen kauppalaivastoa vastaan. Tämä taktiikka nimettiin "risteilijäsodankäynniksi." Risteilijät toimivat myös taistelulaivastossa tiedustelutehtävissä, purjehtien laivaston edellä etsimässä vihollista.
Kehitys johti pian siihen, että uudemmat risteilijät olivat aina suurempia kuin edeltäjänsä. Siirryttäessä purjeista höyryyn syntyi panssariristeilijä, joka käytännössä oli pieni, nopea taistelulaiva. Kehitys oli niin nopeaa, että 1800-luvun lopulla uusimmat risteilijät olivat tehokkaampia kuin vain muutaman vuoden ikäiset taistelulaivat.
Risteilijät jaettiin raskaisiin ja kevyihin risteilijöihin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen nämä termit määriteltiin tarkasti useissa sopimuksissa, joilla pyrittiin hillitsemään kilpavarustelua. Kevyen risteilijän aseistuksen määriteltiin olevan 6,1 tuumaa (155 mm) tai pienemmät tykit ja raskaan risteilijän aseistukseksi tuli 8 tuumaa (203 mm), mikä oli suurin Washingtonin laivastosopimuksen sallima raskaan risteilijän tykkikoko. Vain viisi risteilijää on rakennettu tätä suuremmilla tykeillä: kolme saksalaista Deutschland-luokan taskutaistelulaivaa ja kaksi yhdysvaltalaista Alaska-luokan "suurta risteilijää".
Noin vuodesta 1880 vuoteen 1910 rakennettiin pienempiä aluksia, heikommalla varustuksella risteilijätyyppisesti, mutta koska niissä oli vähemmän panssarointia, niin se oli pääasiassa kannessa laivan sisällä kun normaalisti panssarointi oli laivan kyljissä. Vielä heikompi oli ns. apuristeilijä, sodan puhjetessa pikaisesti varustettu ja aseistettu kauppalaivaston alus jossa oli pienet tykit eikä lähes lainkaan panssarointia. Apuristeilijöiden tarkoitus oli toimia kauppalaivaston pitkillä reiteillä suojaus- ja saattuetehtävissä muille rahtialuksille, vaikka ne yleensä olivat hyödyttömiä hitautensa, tulivoimattomuutensa ja panssaroinnin puutteen vuoksi. Molemmissa maailmansodissa saksalaiset käyttivät myös pieniä kauppalaivaston aluksia aseistettuna risteilijäluokan tykeillä yllättääkseen liittoutuneiden kauppa-aluksia. Muutamia suuria linjalaivoja aseistettiin samalla tavalla ja niitä nimitettiin aseistetuiksi kaupparisteilijöiksi (AMC). Britit, saksalaisen ja ranskalaiset käyttivät niitä ensimmäisessä maailmansodassa kaappareina niiden korkean nopeuden takia (noin 30 solmua tai 56 km/h) ja toisessa maailmansodassa saksalaiset ja japanilaiset käyttivät niitä jälleen kaappareina sekä britit sodan alussa saattuetehtävissä.
[muokkaa] 1900-luvun loppupuolisko
Ilma-ase muutti toisessa maailmansodassa täydellisesti merisodankäynnin luonteen. Nopeinkaan risteilijä ei pystynyt pakenemaan lentokonetta, joiden kyky hyökätä yli aavan meren parani. Tämä muutos johti itsenäisesti toimivien laivojen tai pienten alusryhmien operaatioiden loppumiseen ja 1900-luvun toisella puoliskolla laivasto-operaatiot perustuivat erittäin suuriin laivastoihin, jotka pystyivät torjumaan lähes kaiken kokoiset ilmahyökkäykset. Tämän takia useimmat merivoimat muuttivat laivastojensa kokoonpanoa yleiskäyttöön tarkoitetuista sotalaivoista, tiettyyn tarkoitukseen suunniteltujen alusten suuntaan, kuten esimerkiksi sukellusveneiden torjuntaan tai ilmatorjuntaan. Vain Yhdysvaltain, Venäjän ja Perun laivastot operoivat vielä risteilijöillä. Näistä kaksi ensimmäistä maata ovat varustaneet ydinkäyttöisiä risteilijöitä.
Neuvostoliiton laivastossa risteilijät muodostivat taisteluryhmien perustan. Sodan jälkeen neuvostoliittolaiset rakensivat suurilla tykeillä aseistettuja laivoja, mutta korvasivat nämä hyvin pian monilla merimaali- ja ilmatorjuntaohjuksilla varustetuilla laivoilla. Uusimmat tällaiset laivat olivat neljä Kirov-luokan ohjusristeilijää, jotka rakennettiin 1970-luvulla ja 1980-luvulla, mutta suurin osa on poistettu käytöstä. Viimeinen palveluksessa olevan Kirov-luokan risteilijä "Pjotr Veliki" palasi satamaan maaliskuussa 2004 ydinreaktoriongelmien takia.
Yhdysvaltain laivaston taisteluryhmät keskittyivät lentotukialuksien ympärille toisen maailmansodan jälkeen. Aikaisemmin jokaista lentotukialusta oli tarkoitus seurata ydinkäyttöinen risteilijä, joka kykeni samaan nopeuteen eikä ollut riippuvainen huoltoaluksista, mutta näistä risteilijöistä on luovuttu virallisesti niiden korkeiden käyttökustannusten takia. Nykyiset Ticonderoga-luokan ohjusristeilijät, jotka on rakennettu 1980-luvulla, olivat alun perin suunniteltu ja tarkoitettu hävittäjä-luokan aluksiksi tarkoituksena mahdollistaa hyvin tehokas ilmatorjunta lentotukialusryhmälle. Alun perin luokka nimettiin väärin julkisuuskuvan vuoksi, mutta nykyään kun laivoja on nykyaikaistettu ja niiden sukellusveneen torjuntakykyä on parannettu sekä niihin on asennettu maamaaleja vastaan BGM-109 Tomahawk -ohjukset, joten ne ovat risteilijäluokkaa. Kuten venäläiset vastinkappaleensa, niin nykyisiä Ticonderoga-luokan aluksia voi käyttää kokonaisen taisteluryhmän perustana.
