Vakuutus

Wikipedia

Vakuutus on menettely jolla tietyn riskin alaiset henkilöt tai yritykset sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen kanssa siitä, että laitos riskin toteutuessa korvaa aiheutuneen vahingon. Näin syntyvää sopimusta kutsutaan vakuutukseksi.^[1]

Liiketaloudellisesti vakuutus voidaan määritellä keinoksi, jolla sattumanvaraisesti toteutuvasta vahingosta aiheutuvat kustannukset voidaan muuntaa tasaisesti vuosittain jatkuvaksi vuosikustannukseksi.^[2]

Sisällysluettelo 1 Vakuutuksen ominaisuudet 2 Vakuutuslajit 3 Vakuutuksen peruskäsitteitä 4 Vakuutustoiminta Suomessa 4.1 Suomalaisia vakuutusyhtiöitä 5 Kritiikkiä vakuutusalaa kohtaan 5.1 Tiedon puute vakuutetuilla 5.2 Alleviivaus 5.3 Sairausvakuutus 6 Lähteet 7 Kirjallisuutta

[muokkaa] Vakuutuksen ominaisuudet

Vakuutuksen keskeisiä ominaisuuksia ovat

• Sattumanvaraisuus. Vakuutuksen kohteena olevan riskin (esimerkiksi tulipalon tai sairastumisen) toteutumisen tulee olla ennalta arvaamaton.
• Vahingonmahdollisuus. Vakuutus voi koskea vain ennalta sovittua korvausta taloudellisesta vahingosta.
• Vakuutusmaksun ja riskin vastaavuus. Vakuutuksesta perittävä maksun tulee lähtökohtaisesti vastata riskin suuruutta.
• Tasaus suuren joukon kesken. Yleensä vakuutettava riski on samankaltainen suurella joukolla vakuutuksenottajia.
• Vakuutuksenantaja on vakuutuksenottajista riippumaton taho.^[3]

[muokkaa] Vakuutuslajit

Vakuutukset jaotellaan yksityisvakuutukseen ja sosiaalivakuutukseen^[4]

Yksityisvakuutus

• Henkilövakuutus
  • Henkivakuutus
  • Vapaaehtoinen eläkevakuutus
  • Muu henkilövakuutus
• Vahinkovakuutus
  • Esinevakuutus
  • Varallisuusvakuutus

Sosiaalivakuutus

• Eläkevakuutus
  • Kansaneläkevakuutus
  • Työeläkevakuutus
• Sairausvakuutus
• Työtapaturmavakuutus (lakisääteinen tapaturmavakuutus)
• Työttömyysvakuutus
• Työntekijöiden ryhmähenkivakuutus

[muokkaa] Vakuutuksen peruskäsitteitä

Vakuutustapahtumalla tarkoitetaan vakuutussopimuksessa määriteltyä tapahtumaa, esimerkiksi tulipaloa, merivahinkoa, sairautta tai määräiän täyttämistä.

Vakuutuksenantajalla tarkoitetaan sitä, joka myöntää vakuutuksia. Vakuutuksenantajia ovat vakuutusyhtiöt, vakuutusyhdistykset, vakuutuskassat ja muut vakuutuslaitokset.

Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan vakuutussopimuksen tehnyttä vakuutuslaitoksen asiakasta.^[5]

Vakuutuksensaaja on se, jonka riski on vakuutettu vahingon varalta. Vakuutuksensaaja on useimmiten sama kuin vakuutuksenottaja mutta eräissä tapauksissa vakuutus voi sopimuksen tai lainsäädännön perusteella olla voimassa muunkin tahon hyväksi.

Edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä jolla vakuutuksenottajan sijaan on oikeus vakuutuksesta maksettavaan korvaukseen. Esimerkiksi henkivakuutuksessa edunsaaja on se henkilö joka vakuutuksenottajan kuoltua saa korvauksen.

[muokkaa] Vakuutustoiminta Suomessa

Suomessa vahinkovakuutusyhtiöt ovat tehneet vakuutustoiminnassa tappiota, ihan muutamaa viime vuotta lukuun ottamatta. Positiiviset tulokset ovat johtuneet lähinnä onnistuneesta sijoitustoiminnasta. Vakuutusyhtiön vakuutustoiminnan kannattavuutta seurataan vertaamalla yhdistettyä kulusuhdetta. Jos yhdistetty kulusuhde on alle 100%, niin vakuutustoiminta on ollut kannattavaa. Osa vakuutusyhtiöistä on keskinäisiä, eli niillä ei ole ulkopuolista omistajatahoa, vaan sen omistavat vakuutuksenottajat vakuutusmaksujensa suhteessa.

[muokkaa] Suomalaisia vakuutusyhtiöitä

• A-Vakuutus
• Fennia
• Henki-Sampo
• If
• Ilmarinen
• Kaleva
• Lähivakuutus
• Nordea
• Pohjantähti
• Pohjola
• Sampo Oyj
• Tapiola
• Turva
• Varma
• Veritas
• Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag

[muokkaa] Kritiikkiä vakuutusalaa kohtaan

[muokkaa] Tiedon puute vakuutetuilla

Vakuutussäännöt voivat olla monimutkaisia, ja monet vakuutuksenottajat, erityisesti köyhemmät sellaiset, eivät ymmärrä kaikkia vakuutukseen liittyviä kuluja. Tuloksena ihmiset voivat ostaa vakuutuksia epäsuotuisilla ehdoilla. Vastauksena tähän hallitukset tekevät usein tarkkoja säännöksiä, jotka asettavat minimistandardit vakuutuksille ja antavat vaatimuksia niiden mainostamisesta ja myynnistä.^lähde?

[muokkaa] Alleviivaus

Sijainti on yksi määräävä tekijä maksuissa. Monien ihmisten mielestä tämä käytäntö on epäreilu. Vakuutusyhtiöt myös ovat alkaneet käyttää "bonuksia" vakuutusmaksujen määrittelemiseksi.^lähde?

[muokkaa] Sairausvakuutus

Sairausvakuutus on yksi kiistanalaisimpia vakuutuskohteita^lähde?, koska on olemassa konflikti, koska vakuutusyhtiö haluaa pysyä tuottavana ja asiakkaat tahtovat olla terveitä, joka on monien mielestä ihmisen perusoikeus. Tämä konflikti on liberaalissa terveydenhuollossa esimerkiksi Yhdysvalloissa, koska ei voida tietää miten potilaat reagoivat hoitoon. Oletetaan, että suuri määrä tietyn vakuutusyhtiön asiakkaita sairastuisi harvinaiseen sairauteen, jonka hoitaminen maksaisi 100 miljoonaa dollaria jokaista potilasta kohden. Vakuutusyhtiön pitäisi valita, pyytääkö se kaikilta tulevilta asiakkailtaan tähtitieteellisiä vakuutusmaksuja (täten menettäen asiakkaat ja joutuen pois markkinoilta), maksamalla kaikki vaaditut korvaukset ilman valituksia (jonka johdosta lopettaa toiminnan) tai yrittämällä kiistellä asiakkaiden kanssa ja yrittää välttää suuri korvausvelvollisuus (joka suututtaa hoidettavat ja heidän perheensä, ja aiheuttaa haasteita ja lainsäädännöllisiä seurauksia).

Monet valtiot ovat tehneet yhteisöllisen valinnan välttääkseen tällaisen tilanteen kansallistamalla terveydenhuollon, joten lääkäreistä, sairaanhoitajista ja muista hoitoalan työntekijöistä tulee julkisen sektorin työntekijöitä, joiden palkka maksetaan verovaroin tai vaihtoehtoisesti kansallisella verovaroilla rahoitettavalla sairausvakuutuksella, joka maksaa yksityislääkärien hoidon. Myös kansallisella terveydenhuollolla on ongelmansa. Monissa maissa on kansanjoukkoja, jotka protestoivat byrokratiaa ja kulujenleikkauksia, jotka viivyttävät terveydenhuollon toimenpiteitä.

Yhdysvalloissa terveydenhuolto on tehty monimutkaisemmaksi liittovaltion Medicare/Medicaid-ohjelmilla, joilla on tahtomaton sivuvaikutus, joka määrittelee lääketieteellisten operaatioiden hinnat. Monet arvelevat, että nämä hinnat asetetaan itsenäisesti ja ne eivät liity lääketieteelliseen tarpeeseen tai varsinaisiin kuluihin. Lääkäri, joka kieltäytyy hyväksymästä Medicare/Medicair-maksua, joutuu monen vuoden kieltoon, eikä voi vastaanottaa kyseisenkaltaisia suorituksia. Tämä ei riipu millään tavoin siitä, miksi hän kieltäytyi hyväksymästä maksua tai tarjottua rahamäärää. Kummassakin tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että yksityisillä vakuutusyhtiöillä ei ole halua maksaa enempää kuin hallitus maksaa.

Eräät yleiset kritiikit yksityisiä sairausvakuutusyhtiöitä kohtaan sisältävät:^lähde?

1. Vakuutusyhtiöt eivät normaalisti julkaise sairauskuluvakuutuksiensa vakuutusmaksuja enempää kuin vuoden etukäteen. Tämä tarkoittaa, että jos sairastut, voit huomata vakuutusmaksujesi nousseen reilusti. Tämä vähentää vakuuttamisen järkevyyttä ensi tilassa.
2. Jos vakuutusyhtiöt yrittävät veloittaa eri henkilöiltä eri maksuja terveyteen perustuen, ihmisistä tuntuu että heitä kohdellaan epäreilusti. Jotkut valtiot vaativat, että kaikilta otetaan sama summa; tällä on vaikutusta siihen että terveet ihmiset rahoittavat sairaita, ja täten vain erittäin sairaat ihmiset ottavat vakuutuksen ja vakuutusmaksut ovat hyvin korkeita.
3. Kun vaatimus korvauksesta on tehty, on vakuutusyhtiön intresseissä käyttää paljon paperitöitä ja byrokratiaa, että korvausvaatimus hylättäisiin. Tietty prosentti ihmisistä luovuttaa tässä vaiheessa, joka johtaa pienempiin kustannuksiin vakuutusyhtiölle.
4. Sairausvakuutus on saatavilla siedettävin kustannuksin ainoastaan työnantajan sponsoroimasta ryhmävakuutuksesta. Tämä tarkoittaa, että työttömät ihmiset ja yrittäjät eivät saa samaa turvaa.
5. Kokeilukäytössä olevia hoitoja ei yleensä korvata. Tätä käytäntöä kritisoivat erityisesti ne, jotka ovat valmiiksi kokeilleet kaikkia "normaaleja" lääketieteellisiä hoitoja, eivätkä ole hyötyneet niistä.
6. Terveydenhuolto-organisaatio -pohjaisia sairausvakuutuksia on kritisoitu liian pitkälle menevistä kustannussäästöjen etsinnästä. Vähiten suosittu kustannussäästöistä on se, että johtoporras tekee päätöksiä asiakkaiden puolesta siitä, minkä tyyppinen hoito korvataan ja mitä ei.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Rantala-Pentikäinen, sivu 61
2. ↑ Rantala-Pentikäinen, sivu 61
3. ↑ Rantala-Pentikäinen, sivut 64-65
4. ↑ Rantala-Pentikäinen, sivu 70
5. ↑ Rantala-Pentikäinen, sivu 71

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Jukka Rantala, Teivo Pentikäinen (2003): Vakuutusoppi. Suomen Vakuutusalan Koulutus ja Kustannus. ISBN 952-9770-71-5.