Virtsanmuodostus

Wikipedia

	Tämän artikkelin määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu.
	Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Virtsanmuodostus on

Hiussuonikeränen on kahden valtimon välissä, ja siinä on lähes sama paine kuin suurissa valtimoissa. Paine puristaa-suodattaa eli filtroi-kapillaarien seinämien läpi keräsen koteloon plasmasuodosta eli primaarivirtsaaa. Aineosien suhde on siinä plasman suurimolekyylisiä valkuaisaineita lukuun ottamatta suunnilleen sama kuin plasmassa. Verisolut ja suurin osa plasman proteiineista jäävät verisuoniin. Vuorokauden aikana proteiiniakin silti siirtyy suodokseen yhteensä kolmisenkymmentä grammaa. Glomerulussuodoksen määrä on vuorokaudessa noin 160 litraa, mutta siitä imeytyy takaisin niin paljon, että vain 0,5-2 litraa erittyy lopullisesti virtsana. Glomerulusten suodatustoiminta on verenpaineesta riippuvaista. Jos suurien valtimoiden paine sokissa laskee noin 60 mmHg:iin, lakkaa virtsaneritys glomerulusten filtraatiotoiminnan loppumisen takia. Glomerulussuodos siirtyy keräsestä proksimaaliseen tubulukseen. Tupuluksen verisuonituksesta huolehtii munuaiskeräsestä lähtevä vas efferens. Sen sisältämä veri on luovuttanut glomerulussuodokseen vettä ja tähän liuenneita pienimolekyylisiä aineita ja väkevöitynyt siksi erittäin suuresti. Nyt siihen imeytyy takaisin eli reabsorboituu hyvin suuri osa samoista aineista, jotka poistuivat verestä glomeruluksessa. Esimerkiksi vedestä imeytyy proksimaalisen tubuluksen alueella takaisin 75-85%. Samoin imeytyy takaisin natrium-, ja kalium-, kloridi- ja fosfaatti-ioneja. Osittain aktiivisen, osittain passiivisen imeytymisen johdosta suodoksesta siirtyy vereen myös glukoosia, aminohappoja ja useita muita orgaanisia aineita. Proteiinimolekyylit poistuvat suodoksesta tubulussolujen pinosytoimina. Munuaisten kyky säädellä virtsan väkevyyttä perustuu Henlen lingon ja kokoojaputken toimintaan. Henlen Lingon nousevan osan seinämäsolut siirtävät natriumioneja aktiivisesti tubuluksesta kudosnesteeseen. Kloridi-ioni seuraa passiivisesti natriumia. Vettä sen sijaan nuosevan osan seinämä läpäisee huonosti. Kudosnesteeseen näin tuleva natriumkloridi siirtyy suureksi osaksi takaisin tubulukseen Henlen lingon laskevan osan seinämien läpi. Se saattaa kiertää useita kertoja tubuluksen laskevasta osasta nuosevaan ja kudosnesteen kautta takaisin. Munuaisten ydinkerroksessa, jossa Henlen lingon mutka sijaitsee, natriumkloridipitoisuus ja siten myös osmoottinen paine on sekä tubuluksen sisällä että sen ulkopuolella moninkertainen kuorikerrokseen verrattuna. Henlen lingon nuosevan osan sisällä osmoottinen paine pienenee lähestyttäessä munuaisen kuorikerrosta, koska natriumkloridia poistuu ja vesi jää jäljelle. Distaalisen kiemuratiehyen alussa virtsa onkin hyvin laimeaa. Se väkevöityy uudestaan distaalisessa kiemuratiehyessä ja kokoojaputkessa, jossa vettä poistuu seinämien läpi kudosten korkeamman osmoottisen paineen imemänä. Edellytyksenä on aivolisäkkeen takalohkon antidiureettisen hormonin eli ADH:n vaikutus, sillä vain ADH:n läsnä ollessa distaalisen kiemuratiehyen ja kokoojaputken seinämät läpäisevät mainittavasti vettä. ADH:n puutteessa vesi ei pääse seinämien läpi, joten virtsa pysyy runsaana ja laimeana. Diabetes insipidus-taudissa, joka johtuu ADH:n vajauksesta, voi vuorokaudessa erittyä jopa 20 litraa hyvin laimeaa virtsaa. Distaalinen tubulus osallistuu natrium- kalium -tasapainon sekä happo-emäs -tasapainon ylläpitoon. Sen solut voivat vaihtaa suodoksen natriumioneja solunsisäisiin kaliumioneihin tai vetyioneihin. Distaalinen tubulussolukko pystyy lisäksi muodostamaan ammoniakkia glutamiinista ja eräistä muista aminohapoista. Ammoniakista muodostuneet ammoniumionit neutraloivat happoja ja säästävät näin elimistöön natrium- ja kaliumioneja, joita muuten kuluisi virtsan happojen neutraloimiseen. Munuaistubuluksen solut pystyvät erittämään aktiivisesti muitakin yhdisteitä. Niinpä jotkut elimistölle vieraat aineet poistuvat sekä glomerulusten että tubulusten kautta (penisilliini, virtsateiden kuvauksessa käytettävät röntgenvarjoaineet).