Vita Pavlyš
Wikipedia
Viktorija "Vita" Pavlyš (ukr. Віта Павлиш, s. 15. tammikuuta 1969 Harkovassa) on ukrainalainen entinen kuulantyöntäjä.
Pavlyš voitti EM-kultaa Helsingissä 1994. Pariisin MM-hallikisoissa 1997 hän voitti kultaa ja saman vuoden Ateenan ulkoratojen MM-kisoissa Pavlyš oli hopealla. Budapestin EM-kisoissa 1998 Pavlyš voitti jälleen EM-kultaa. 1999 Maebashin MM-hallikisoissa hän työnsi finaalin pisimmän työnnön, mutta menetti kultamitalinsa jäätyään doping-testissä kiinni stanozolol-nimisen anabolisen steroidin käytöstä ja sai kahden vuoden kilpailukiellon.
Kilpailukiellosta vapauduttuaan Pavlyš sijoittui pronssille 2001 Edmontonin MM-kisoissa. Vuonna 2002 hän voitti Wienin EM-hallikisoista kultaa ja samana vuonna Münchenin ulkoratojen EM-kisoissa hopeaa.
2004 Budapestin MM-hallikisojen finaalissa Pavlyš työnsi jälleen finaalissa kaikkein pisimmälle, mutta jäi jälleen doping-testissä kiinni saman aineen käytöstä kuin viisi vuotta aikaisemmin Maebashissa ja menetti kultamitalinsa. Toisen doping-rikkeensä seurauksena hänet langetettiin elinikäiseen kilpailukieltoon.