Ukraina

Ukraina on suuri, väestöltään ja pinta-alaltaan noin Ranskan kokoinen maa Itä-Euroopassa. Ukrainan rajanaapureita ovat idässä Venäjä, pohjoisessa Valko-Venäjä ja lännessä Puola, Slovakia, Unkari, Romania ja Moldova. Etelässä maa rajoittuu Mustaanmereen. Ukrainan pääkaupunki on Kiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitseva Harkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaan Odessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.

Sisällysluettelo

1 Historia
- 1.1 Poliittisesta kriisistä toiseen
2 Politiikka
3 Alueet
- 3.1 Ukrainan eri osat pääpiirteittäin
- 3.2 Ukrainan hallinnollinen jako
4 Maantiede ja ilmasto
5 Talous
6 Väestö
- 6.1 Uskonto
7 Kulttuuri
8 Turismi - ohjeita matkustajalle
9 Lisätietoja
10 Lähteet
11 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli Ukrainan historia

Nykyisen Ukrainan alueella ovat antiikin aikana asuneet vuorotellen muun muassa kimmerilaiset, skyytit, sarmaatit ja gootit. Hunnien ajettua gootit Ukrainasta 300-luvulla, sinne asettui muun muassa avaareja, kasaareja ja bolgaareja, mutta myös itäslaaveja. Itäslaavien ja viikinkien perustama Kiovan suuriruhtinaskunta taisteli alueelle tulleita turkinsukuisia petšenegejä ja kumaaneja vastaan ja loi Mustaltamereltä Itämerelle ulottuneen valtakunnan jonka perinnöstä syntyivät Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina.

Mongolien vallattua Kiovan 1240, Ukraina jäi osin näiden valtaan ja ajautui osin Puola-Liettuan hallintaan. Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostui kasakkayhteisöjä, jotka 1648–1654 kapinoivat Puolaa vastaan ja tukeutuivat Venäjään.

Bohdan Hmelnitski Tuhaj Bejin kanssa Lvivin seudulla

Atamaani Bohdan Hmelnitskin johtama kapina Puolaa vastaa johti siihen, että Puola-Liettuasta, puolalaisen aatelin vallasta itsenäistymään 1648–1654 pyrkivät ukrainalaiset kasakat tukeutuivat Venäjän tsaariin 1654 tunnustaen tämän muodollisen ylivallan saadakseen suojelijan katolista länttä, Puola-Liettuaa, vastaan tilanteessa, missä myös turkkilainen ja islaminuskoinen Osmanien valtakunta asetti paineitaan etelästä.

Andrusovin rauhassa 1667 Itä-Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjän yhteyteen ja länsiosa katolista länttä edustavaan Puola-Liettuaan. Suuren Pohjan sodan yhteydessä hetmanni Ivan Mazepa pyrki Ruotsin tuella itsenäisyyteen Venäjästä, mutta Pultavan taistelun seurauksena kasakkojen Ukraina liitettiin entistä tiiviimmin Venäjään. Puolan vaikutus Ukrainaan lakkasi Puolan jaoissa 1772, 1793 ja 1795, kun Puola-Liettuan aatelistasavallan muodostanut Puolan kuningaskunta jaettiin lopulta kolmannen jaon jälkeen kokonaan Preussin (sittemmin Saksa), Itävallan (sittemmin Itävalta-Unkari) ja Venäjän kesken. Pääosa Länsi-Ukrainaa liitettiin Venäjään, joskin Itä-Galitsia ja Bukovina joutuivat osaksi Itävalta-Unkaria. Aleksanteri II lakkautti alun perin puolalaisen aatelin voimaansaattama ja vasta Venäjän Katariina II:n lopullisesti vahvistamana maaorjuuden vasta 1861.

Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi nousta 1840-luvulta alkaen, mutta joutui Venäjän hallinnon tukahduttamistoimien kohteeksi 1870-luvulta alkaen. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen yhteydessä alkoi Ukrainan itsenäistyminen. Länsi-Ukrainassa ukrainalaiset kokevat kansallisen herätyksen 1800-luvun lopun tapaan puolalaisten kanssa, mutta vastustavat myös puolalaisten kaupunkien dominanssia Galitsiassa ukrainalaiseen maaseutuun nähden.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa sekä Itävalta-Unkari onnistuivat valloittamaan suuren osan Ukrainaa Venäjältä pyrkien muodostamaan siitä Neuvosto-Venäjästä riippumattoman protektoraatin sen itsenäisyyspyrkimyksiä muodollisesti tukien niin Venäjän väliaikaisen hallituksen politikkaa jatkaneita valkoisia, tässä tapauksessa Krimiltä toimivaa Etelä-Venäjän armeijaa, kuin Neuvosto-Venäjääkin, tässä tapauksessa Harkovan bolševikkihallitusta vastaan. Simon Petljura julisti Ukrainan itsenäiseksi joulukuussa 1917, mutta maa joutui Saksan keisarikunnan joukkojen miehittämäksi ja Petljuran kansantasavaltalainen hallinto korvattiin keväällä 1918 saksalaismielisellä Pavlo Skoropadskilla, minkä tehtävänä oli turvata ukrainalaisen viljan kerääminen Saksan elintarvikehuoltoon.

Saksalaisten antauduttua ententélle ensimmäisessä maailmansodassa oli Pavlo Skoropadskin paettava ja Petljuran johtama kansallismielinen hallitus nousi jälleen valtaan Kiovassa sosialistipuolueen Petljuran ja Vinnitšenkon julistettua Beloi Tšerkvissä kapinan 13. marraskuuta 1918 hetmanni Skoropadskin hallitusta vastaan Saksan solmittua aselevon 11. marraskuuta 1918 ententen kanssa ja Venäjän kansankomissaarien sanottua irti Brest-Litovskin rauhansopimuksen, mikä tarjosi kansankomissaareille mahdollisuuden siirtyä saksalaisten tilalle näiden alkaessa vetäytyä Baltiasta ja Ukrainasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.

Itä-Ukraina oli vuorotellen Nestor Mahnon johtamien anarkistien, Denikinin ja Wrangelin johtaman Etelä-Venäjän armeijan ja sitä ja kansallisia ukrainalaisia sosialisteja vastustavien bolševikkien hallussa. Puna-armeijan vahvistettua asemiaan Ukrainassa, Petljuran kansallismielinen hallitus liittoutui Puolan kanssa, mutta hävisi lopulta bolševikeille Puolan solmittua rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa, jolloin Ukrainan kansalliset sosialistiset joukot jäivät ilman tukea.

Vuosina 1930–1932 Ukrainan maatalous kollektivisoitiin Stalinin määräysten mukaisesti ja suuret viljan pakkoluovutukset aiheuttivat nälänhädän johon jopa kolmen miljoonan ukrainalaisen arvioidaan kuolleen. Toisessa maailmansodassa Ukraina joutui natsi-Saksan miehittämäksi 1941–1944 ja Ukrainan kansallismieliset pyrkivät itsenäisyyteen Neuvostoliitosta. Toisen maailmansodan aikana ei Saksa kuitenkaan ollut valmis enää myöntämään Ukrainalle edes muodollista itsenäisyyttä, vaan saksalaisten aluksi vapauttama, sitä yrittänyt Stepan Bandera lopulta vangittiin. Saksan miehityshallinto alisti kuitenkin Ukrainan suoraan Saksan valtaan. Kansallismielisten aseellinen toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui kuitenkin vielä sodan jälkeisinä vuosinakin Länsi-Ukrainassa.

Vuonna 1986 Tšernobylin kaupungissa tapahtui historian vakavin ydinvoimaonnettomuus.

Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Leonid Kravtšuk, jonka kaudella kuitenkin huikea inflaatio ja levottomuudet pakottivat ennenaikaiset vaalit järjestettäviksi. Vuonna 1992 pääministerinä aloittanut Leonid Kutšma nousi Ukrainan ja presidentiksi 1994. Kutšmankin kausi on ollut täynnä skandaaleita vaikka talous on hieman parantunut hänen aikanaan.

[muokkaa] Poliittisesta kriisistä toiseen

[muokkaa] Oranssivallankumous

Pääartikkeli: Ukrainan presidentinvaalit 2004

Vuonna 2004 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit, joissa istuva presidentti, Leonid Kutšma, ei enää ollut ehdokkaana. 31.10. järjestetyillä vaalien ensimmäisellä kierroksella kumpikaan pääehdokkaista, ei länsimielinen Viktor Juštšenko eikä Venäjän tukema Viktor Janukovytš onnistunut keräämään yli puolta annetuista äänistä.

Vaalien toinen kierros kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä käytiin 21.11.2004. Vaalien järjestelyissä ilmenneiden epäselvyyksien aiheuttamien joukkoprotestien vuoksi, joita ryhdyttiin kutsumaan oranssiksi vallankumoukseksi, Ukrainan korkein oikeus päätyi vaalien toisen kierroksen uusimiseen sillä perusteella, ettei ole mahdollista varmuudella todeta, mikä vaalitulos oli. Mikäli korkein oikeus olisi ottanut kantaa siihen, ettei vaalitulos olisi ollut oikea, olisi se pitänyt todistaa riittävässä laajuudessa.

Vaalien toinen kierros uusittiin 26.12.2004 ja niiden voittajaksi tuli opposition ehdokas Juštšenko saaden yli 52 prosenttia äänistä. Ukrainan pääministeriksi nimitettiin vaalien jälkeen Juštšenkon näkyvä liittolainen Julija Tymošenko. Perustuslakia muutettiin poliittisessa kompromississa 10.1.2006 lähtien entistä enemmän parlamentaariseen suuntaan, jossa presidentin valtaoikeuksia vähennettiin ja pääministerin lisättiin. Tämä oli Oleksandr Morozin vaatimus kompromissille.

Oranssivoimat ajautuivat kuitenkin pian keskinäisiin riitoihin lähinnä siksi, että hänen hallituksensa ministereistä suurin osa oli presidentti Viktor Juštšenkon luotettuja eikä Tymošenko kyennyt käymään korruption vastaisella ohjelmalla tekemään oranssikoalition sisäisiä puhdistuksia hallinnossa asemaansa vahvistaakseen. Objektiivisesti Tymošenkon aseman pääministerinä teki vaikeaksi kysymys maakaasun hinnasta sekä suhden Venäjään. Moskovan sotilassyyttäjä piti voimassa Tymošenkoa koskevan kansainvälisen etsintäkuulutuksen venäläisen virkamiehen lahjonnasta epäiltynä eikä Tymošenko pääministeriaikanaan tehnyt ainuttakaan Venäjän vierailua. Myöhemmin etsintäkuulutus peruttiin.

Lopulta Tymošenkon hallitus erotettiin korkeimman hallinnon lahjusepäilyjen vuoksi syyskuussa 2005. Tymošenkon yhtä lyhytaikaiseksi seuraajaksi tuli Juri Jehanurov, joka sai parlamentilta epäluottamuslauseen 10.1.2006, mutta jatkoi virkaatekevänä pääministerinä uuden hallituksen muodostamiseen asti.

[muokkaa] Oranssit voittavat - sininen enemmistöhallitus

Pääartikkeli: Ukrainan parlamenttivaalit 2006

Maaliskuun parlamenttivaaleissa Janukovitš johti Alueiden puolueen vaalivoittoon ja suurimmaksi puolueeksi. Maaliskuun vaalien jälkeen jouduttiin kuukausien pattitilanteeseen, jossa toimivaa hallitusta ei saatu muodostettua.

Oranssien Meidän Ukrainamme ja Julija Tymošenkon ryhmittymän yhteishallitus Ukrainan sosialistipuolueen kanssa hajosi sosialistien esitettyä puheenjohtajaansa Oleksandr Morozia Radan puhemieheksi, mikä ei sopinut Meidän Ukrainallemme. Kun hallituksen muodostaminen viivästyi ensiksi lähinnä vaalit hävinneen Meidän Ukrainamme ja vaaleissa menestyneen Julija Tymošenkon ryhmittymän uutta poliittista tasapainoa etsittäessä, vaihtoi Ukrainan sosialistinen puolue Alueiden puolueen puolelle "antikriisikoalitiohallituksen" muodostamiseksi ja hänestä tuli radan puhemies.

Aluksi Viktor Juštšenko kieltäytyi nimittämästä kilpakumppaniaan pääministeriksi, kunnes uusi vaalien järjestämisen mahdollistava aikaraja tuli vastaan. Tällöin Alueiden puolue liittolaisineen uhkasi presidentin viraltapanolla. Myös edeltävää pääministeriä Juri Jehanurovia, joka erotettiin tammikuussa, ja joka johti siitä lähtien toimitusministeriöä, pyrittiin nostamaan takaisin asemaansa peruuttamalla tammikuun erottaminen.

Huolimatta siitä että Viktor Juštšenko oli julkisesti kieltäytynyt yhteistyöstä Janukovitšin kanssa, Juštšenko nimitti viimein hänet pääministeriksi ja muodostamaan "kansallisen yhtenäisyyden koalitiohallituksen" Meidän Ukrainamme kanssa 3.8.2006. Parlamentti hyväksyi Janukovitšin pääministeriksi äänin 271–9 opposition boikotoidessa äänestystä. Kolmen puolueen hallituskoalitio sai 239 paikkaa 450-jäseniseen Radaan.

[muokkaa] Presidentin ministerit ahtaalla

1.12.2006 rada erotti presidentin nimittämän ulkoministeri Borys Tarasjukin asemastaan.^[1] Presidentti Juštšenko ei hyväksynyt tätä ja väitti ministerin erottamisen olevan presidentin vastuulla. Hallitus esti Tarasjukia osallistumasta kokouksiinsa, jonka jälkeen Tarasjuk haastoi alueiden puolueen edustajat oikeuteen huliganismista. Ševtšenkon piirinoikeus kumosi radan päätöksen, mutta radan mukaan alioikeuden päätös ei voi muuttaa sen päätöksiä. ^[2]

[muokkaa] Yksinkertaisesta kohti määräenemmistöä

Janukovitšin hallitus keräsi vähitellen lisävoimia opposition jäsenten loikatessa sen riveihin. Erityisesti Juštšenkoa huolestutti hänen entisen tukijansa Anatoli Kinahin nimitys valtiovarainministeriksi, mikä sai 23.3.2007 kymmenen opposition edustajaa loikkaamaan hallituksen tukijoiksi ja Juštšenkon peruuttamaan Moskovan-vierailunsa. Janukovitš ja puhemies Moroz lupasivat koalition kasvavan kesään mennessä kahteen kolmaosaan tai 300 edustajan suuruiseksi, joka mahdollistaisi presidentin veto-oikeuden kumoamisen tai perustuslain lisäykset.

[muokkaa] Tymošenko vaati ja sai uudet parlamenttivaalit

Pääartikkeli: Ukrainan parlamenttivaalit 2007

Presidentti Viktor Juštšenko antoi 2.4.2007 asetuksen radan hajottamisesta, joka hallitus ja parlamentin enemmistö pitivät perustuslain vastaisena ja jatkoivat työskentelyään. Ukrainan perustuslain mukaan parlamentin saa hajottaa vain kolmesta syystä, jotka liittyvät sen kykenemättömyyteen kokoontua tai muodostaa hallitusta. Juštšenkon mukaan hajotuksen peruste on se, että parlamentti on toiminut yli kuukauden ilman enemmistökoalitiota, joka on kansanedustajien oppositiosta hallitusrintamaan siirtymisen myötä muuttunut laittomaksi. Vastustajien mukaan enemmistökoalitio on edelleen perustuslaillinen, koska sen muodostivat parlamenttiryhmät. Imperatiivisen mandaatin kiellon vuoksi ei voida parlamenttiryhmän vaihtamista kieltää tai rajoittaa Julija Tymošenkon ryhmittymän laiksi esittämällä tavalla. Tätä mieltä on myös radan puhemies Oleksandr Moroz.

[muokkaa] Politiikka

Viktor Juštšenko

[muokkaa] Hallinto

Ukraina on perustuslaillinen demokratia jota johtaa presidentti, vuonna 2004 valittu Viktor Juštšenko. Valtaa käyttää 450-paikkainen parlamentti, Verhovna rada. Pääministerinä toimi aluksi 4.2.2005 alkaen Julija Tymošenko, jonka Juštšenko kuitenkin erotti jo syyskuussa entisten liittolaisten välien katkeamisen vuoksi. Ukraina on pyrkinyt varovaisesti lähestymään NATOa ja Euroopan unionia saavuttaakseen riippumattomamman aseman Venäjään nähden. Länsimielisten mielestä Ukrainan tulisi Puolan tapaan pyrkiä EU:n ja NATO:n jäseniksi, kun taas historiallista yhteyttä Venäjään vaalivien mielestä taloudellisesti tärkeintä on erityisesti raskaan teollisuuden näkökulmasta olla taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa. Puola kannattaa Ukrainaa EU:n jäseneksi Bulgarian ja Romanian jälkeen. Tällä ei olisi merkitystä pelkästään turvallisuuspoliittisesti Itä-Euroopassa, vaan myös EU:n maatalouspolitiikan kannalta, koska Ukraina on Ranskan kokoinen etelässä sijaitseva mustanmullan maa.

[muokkaa] Ukraina hakee paikkaansa idän ja lännen välistä

Itsenäisyyden aukio (Maidan Nezależnosti) Kiovassa

Ukrainassa tasapainottelu yleensä venäläismyönteisen ja raskasteollistetun Itä-Ukrainan, (Dneprin) "vasemman rannan" (ven. Levoberežnaja), ja jo Andrusovin rauhassa "lännelle", Puolalle joutuneen (Dneprin) "oikean rannan" (ven. Pravoberežnajan) välillä jatkuu. Taloudellisesti tarkastellen Itä-Ukrainan ja Länsi-Ukrainan jako on osittain pohjois-etelä-jako, missä pohjoiset levoberežnaja-alueet kannattavat kansallisempia ja läntisempiä linjauksia ja eteläisemmät pravoberežnaja-alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjän kanssa. Taloudellisesti Itä-Ukraina on riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta kaivosteollisuuden ja terästeollisuuden vuoksi samoin kuin Neuvostoliiton ajalta periytyvän sotateollisen kompleksin vuoksi. Ukrainassa yritetään toimeenpanna teollisuuspolitiikkaa naapurivaltioitaan alhaisemmin energianhinnoin.

EU ja Yhdysvallat yrittävät vahvistaa Ukrainan demokratisoitumisprosesseja löyhentääkseen Ukrainan ja Venäjän välistä yhteyttä, kun taas Venäjä yrittää pitää kiinni historiallisesta yhteydestään Ukrainaan. EU:n myötä on virinnyt Puolassa ajatus Ukrainan EU-jäsenyydestä, mihin saattaisi liittyä myös NATO-jäsenyys.

Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko ilmoitti määräävänsä uudet parlamenttivaalit. Radan enemmistö vastustaa asiaa, ja siitä kehkeytyi perustuslaillinen oikeuskysymys. Välittömänä syynä oli Julija Tymošenkon vaatimus sillä uhalla, että hänen vaaliryhmittymänsä lakkaa tukemasta Viktor Juštšenkoa.

[muokkaa] Turvallisuuspolitiikka

Venäjän näkökulmasta Ukrainan NATO-jäsenyys saartaisi sen liittolaisen, Valko-Venäjän pohjoisen Baltian, Viron, Latvian ja Liettuan, lisäksi myös etelästä, mikä vaikuttaisi tilanteeseen myös Mustallamerellä. Ukrainalle Hruštšovin aikana vuonna 1954, jolloin tuli kuluneeksi 300 vuotta Venäjän ja Ukrainan historiallisesta liitosta, Venäjältä siirretty Krimin niemimaa joutuisi näin NATOn piiriin. Yhdysvaltain kannalta voi olla kysymys Zbigniew Brzezinskin opista, minkä mukaan Yhdysvaltain on vahvistettava asemaansa entisissä neuvostotasavalloissa lopullisena tavoitteenaan Persianlahden ja sen reuna-alueiden turvaaminen muilta energian tarvitsijoilta. Venäjän kannalta Ukrainaa ja Valko-Venäjää on pidetty Venäjän itsensä ohella Venäjän valtakunnan perustana.

Georgi Gongadze (1969–2000)

[muokkaa] Joukkotiedotusvälineet vaaralle alttiina

Keinot yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi ovat ainakin edellisen presidentin Leonid Kutšman aikana olleet kovia, joskaan Valko-Venäjän kaltaista valtiojohtoista vakauttamista ei ole suoritettu ja hallituksen sekä opposition vuoropuhelu on jatkunut. Opposition lehtimiehen Ukrainska Pravdan 2. marraskuuta 2000 kuolleena löytyneen Georgi Gongadzen murhaa syksyllä 2000 pidetään sisäministeriön Orly-joukkojen tekemänä. Toimittaja oli tutkinut ennen kuolemaansa vallanpitäjien korruptiota ja rahanpesua. Syytöksista seurasi presidentin vastaisia mielenosoituksia Kiovassa ja muilla paikkakunnilla. Myös muita joukkotiedotusvälineiden palveluksessa olevia on kuollut. Itsenäisen Juta-radioaseman johtaja Heorhi Tšetšek kuoli keväällä 2004 auto-onnettomuudessa. Televisioaseman johtaja Ihor Aleksandrov murhattiin 2001 ja toimittaja Volodymyr Karatševtsev 2003 sekä muita.

[muokkaa] Koltšuga-tutkakaupat ja YK:n Irak-vientikielto

Kansainvälistä huomiota sai myös Yhdysvaltain epäily, että Ukraina olisi myynyt Donetskissa sijaitsevan Topazin valmistamia Koltšuga-kaukovalvontatutkajärjestelmiä YK:n kauppasaarrossa Kuwaitin miehityksen ja Persianlahden sodan vuoksi olleelle Irakille. Ukrainan presidentin arvovaltaa horjuttanutta tapahtumasarjaa on kutsuttu myös Kutšmagateksi siksi, että nauhoitettu puhelu osoitti hänen tienneen valtiollisen aseidenvientiyrityksen Ukrspetseksportin aikomuksista. Lentokieltovyöhykkeitä Britannian kanssa valvonut ja samalla Irakin sotaan valmistautunut Yhdysvallat reagoi voimakkaasti tapahtuneeseen.

[muokkaa] Neuvostoliiton Mustanmerenlaivaston aiheuttama kiista

Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston jakaminen, sijainti ja rahoitus ovat hiertäneet Venäjän ja Ukrainan välejä, samoin Sevastopolin laivastotukikohdan asema Venäjän laivaston tukikohtana jälleen itsenäistyneessä Ukrainassa. Vuosia kestäneen kiistan tuloksena Neuvostoliiton alukset jaettiin Venäjän ja Ukrainan laivastojen kesken ja Venäjän laivastolle myönnettiin 1997 oikeus edelleen käyttää määräaikaisesti Sevastopolin laivastotukikohtaa Krimillä vuoteen 2017. Venäjän ulkoasiainministeri Sergei Lavrovin mukaan neuvotteluja pidennyksestä kannattaa jatkaa, kun sen päättymiseen on neljä vuotta eli 2013. Ukrainan mahdollinen Nato-jäsenyys saattaa muuttaa tilannetta.

Ukrainan hallintojärjestelmässä Sevastopolin oblast on ainoa autonominen oblast ja Sevastopol on oblastin veroinen aluehallinnon yksikkö pääkaupunki Kiovan tapaan. Näillä autonomiaa korostavilla ratkaisuilla on pyritty takaamaan venäjänkielisen väestön ja samalla laivastotukikohdan autonomiaa Ukrainan keskushallinnosta.

pääartikkeli Ukrainan ulkopolitiikka

[muokkaa] Ukrainan maakaasukysymys

Ukraina on energian nettotuojana riippuvainen Venäjän Gazpromin pääasiassa Turkmeniasta toimittamasta kaasusta. Venäläisen kaasu osalta käytiin 9 kuukauden ajan neuvotteluja, ja kun sopimukseen ei päästy, Gazprom ilmoitti vuoden 2005 lopulla, että vuoden 2006 alusta venäläisen kaasun toimitukset katkaistaisiin. Gazprom katkaisi maakaasun toimitukset Ukrainalta 1.1.2006 kello 10.

Maailmanmarkkinahinta merkitsi Ukrainan osalta 48 dollarin maakaasukuution hinnan sijasta 230 dollarin tuhannenmaakaasukuution hintaa. Noin kolmannes Ukrainan käyttämästä kaasusta tuli Venäjältä, ja Turkmenistan, Kazakstan ja Uzbekistan toimittavat edullisempaa 95 dollarin kaasua samojen putkistojen kautta. Venäjän kaasun hinnaksi jäi aluksi 140-160 dollaria ja myöhemmin 220-230, mutta Ukraina ilmoitti, ettei se osta yhtään kaasua Venäjältä. Venäläinen toimittaja on kuitenkin syyttänyt ukrainalaisia keski-Eurooppaan menevän kaasun varastamisesta.

[muokkaa] Alueet

Ukrainan aluejako (oblastit)

Ukrainan kartta

[muokkaa] Ukrainan eri osat pääpiirteittäin

Ukrainaa voi tarkastella kymmenenä enemmän tai vähemmän kulttuurillisesti yhdenmukaisena alueena; Pääkaupunki Kiova ja sen ympäristö, lähinnä Valko-Venäjään rajoittuva Polissja pohjoisessa, Podillja Moldovan rajalla, Galitsia ja Volynia eli Luoteis-Ukraina, monien kansallisuuksien asuttama vuoristoinen Karpaattien alue, merellinen Mustanmeren rannikko etelässä, missä on venäläisautonominen Krimin niemimaa, kasakkaperinteestään kuuluisa ja raskasteollinen Dnipron alajuoksun seutu, Sloboda koillisessa Venäjän rajalla sekä hyvin raskaasti teollistunut sekä venäläinen Donbas maan itäisimmässä kolkassa.

[muokkaa] Ukrainan hallinnollinen jako

Virallisemmin ja tarkemmin, Ukraina jakautuu 24 hallinnolliseen alueeseen (oblast), yhteen autonomiseen tasavaltaan Krimillä ja kahteen kaupunkiin (місто): Sevastopol ja Kiova. Alueiden nimet joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ukrainankielisissä muodoissaan.

Kiova* (Київ; Kyjiv)
Sevastopol* (Севастополь)
Krimin autonominen tasavalta (Автономна Республіка Крим; Krym)
Dnipropetrovskin alue (Дніпропетровська область)
Donetskin alue (Донецька область)
Harkovan alue (Харківська область)
H'ersonin alue (Херсонська область)
H'melnytskyin alue(Хмельницька область)
Kiovan alue (Київська область)
Kirovohradin alue (Кіровоградська область)
Ivano-Frankivskin alue (Івано-Франківська область)
Luhanskin alue (Луганська область)
Lvivin alue (Львівська область)
Mykolajivin alue (Миколаївська область)

Odessan alue (Одеська область)
Pultavan alue (Полтавська область)
Rivnen alue (Рівненська область)
Sumyn alue (Сумська область)
Ternopilin alue (Тернопільська область)
Tšerkasyn alue (Черкаська область)
Tšernihivin alue (Чернігівська область)
Tšernivtsin alue (Чернівецька область)
Vinnytsjan alue (Вінницька область)
Volynin alue (Волинська область)
Zakarpattian alue (Закарпатська область)
Zaporižžjan alue (Запорізька область)
Žitomirin alue (Житомирська область)

[muokkaa] Maantiede ja ilmasto

Už-joki (Уж) aivan läntisellä rajalla.

Välimeren ilmastosta nauttivaa eteläistä Krimiä lukuun ottamatta Ukrainassa vallitsee lauhkea mannermainen ilmasto. Sademäärä ei jakaudu tasaisesti vaan on runsaampaa valtakunnan länsi- ja pohjoisosissa ja vähenee kohti kaakkoa. Talvet ovat Mustanmeren rannikolla viileitä, sisämaassa kylmiä. Kesät ovat suurimmassa osassa maata lämpimiä, aivan etelässä kuumia.

Ukraina on enimmäkseen tasankoa ja ylänköä, vain Karpaateilla ja Krimillä on vuoristoa. Pohjoisessa on metsää, joka muuttuu aroksi ja Mustameren rannikolla subtrooppiseksi. Korkein huippu on Karpaateilla, Hora Hoverla, 2061 m. Krimin korkein huippu on Roman-Koš, 1545 m. Jopa 58 % pinta-alasta on viljelykelpoista.

Suurimmat joet ovat Dnepr (Dnipro), Donets, Dnister ja Bug, jotka virtaavat Mustaanmereen tai Asovanmereen. Tonavan suisto muodostaa rajan Romanian kanssa.

[muokkaa] Talous

Viiden karbovanetsin (entinen rahayksikkö) seteli vuodelta 1991.

Neuvostoliitossa tasavallat pidettiin hajauttamispolitiikalla riippuvaisina toisistaan ja eritoten Venäjästä, eikä Ukraina ole poikkeus. Ukraina tuotti mm. raakaa teollisuusmateriaalia ja viljaa, saaden Venäjältä ja muilta tasavalloilta mm. kulutushyödykkeitä sekä energiaa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen siirtyminen vapaaseen markkinatalouteen on ollut tuskaista, mutta 1990-luvun alun vaikeat vuodet ovat jo takanapäin. Tuolloin puolitiehen jätetyt rakenteelliset uudistukset johtivat laajaan työttömyyteen. Työssäkäyvienkin palkanmaksu saattoi olla poikki kuukausikaupalla. Valtion ratkaisu painaa lisää rahaa käynnisti hurjan inflaation ja Ukraina oli kaikista entisistä neuvostotasavalloista köyhin. Kuten esimerkiksi Venäjällä, valtion yritysten yksityistäminen käytännössä merkitsi pienen vähemmistön rikastumista ja tuloerojen räjähdysmäistä nousua. Myös korruptio on ollut suurongelma; monet ulkomaiset sijoittajat ovat ajoittain täysin lopettaneet liiketoiminnan Ukrainassa tarpeettoman byrokratian, korruption ja muun rikollisen toiminnan takia. Tilanne on noista ajoista parantunut ja uuden johdon tehtävälistalla korruption kitkemistä on painotettu. Euroopan unioni myönsi Ukrainalle markkinatalouden aseman joulukuussa 2005 ja Yhdysvallat helmikuussa 2006. Tunnustus avaa ukrainalaisille tuotteille uudet markkinat EU:n ja Yhdysvaltain alueella ja on oleellinen maan WTO-jäsenyyttä varten.

Ukrainan bruttokansantuote kasvoi vientivetoisesti vuonna 2000 6%, ensimmäisen kerran Ukrainan itsenäistymisen jälkeen. Teollinen tuotanto kasvoi samana vuonna 12,9%. Tämän jälkeen Ukrainan talous on jatkanut tasaista kasvuaan ja vuosien 2002–2004 aikana merkittävänä tekijänä on ollut terästeollisuuden viennin kasvu Kiinaan. Oranssikoalition valtaanpääsyn jälkeen talous alkoi kuitenkin yskiä ja kasvu hidastui huomattavasti, mikä heikensi hallituksen kannatusta. Vuonna 2005 kasvulukemat olivat 2,4%. Tavoitteena on bruttokansantuotteen kaksinkertaistaminen vuoteen 2012 mennessä, mutta vuodelle 2006 kasvun on ennustettu jäävän nollaan.

Kymmenen hryvnjan seteli vuodelta 2003.

Uusi rahayksikkö Ukrainan hryvnia (lyhenne UAH) otettiin käyttöön syyskuussa 1996, josta lähtien se on pystytty pitämään suhteellisen vakaana. Tärkeä uudistus on ollut yksityisyritysten verolainsäädännön yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen. Uusia yrityksiä on syntynyt kuin sieniä sateella koska yksityisyrittäjien ei enää tarvitse kärsiä satunnaisista ja mielivaltaisista veroista.

Ukraina on riippuvainen energiantuonnista Venäjältä. Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti sen, ettei mustanmullan maa Ukrainan, entisen Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton "leipäkorin", maataloustuotanto mene enää Venäjälle ilman kaupallista kilpailua. Venäjän konepaja- ja puolustusvälineteollisuuden romahdettua Ukrainan on myös täytynyt hakea Itä-Ukrainassa tuotetulle teräkselle uudet markkinat Aasiasta, missä talouskasvu ylläpitää rakentamista ja teräksen kysyntää. Se on edelleen merkittävä lentokoneiden ja rakettien valmistaja. Antonovin lentokonetehdas toimii Ukrainassa. Sea Launch -kantorakettijärjestelmä on amerikkalaisen Boeingin ja ukrainalaisen Južnojen yhteisyritys – kantoraketteja laukaistaan muunnetulta porauslautalta Tyyneltä valtamereltä ukrainalaisella Zenit-kantoraketilla. Zenitin osista kuitenkin valmistetaan yli puolet Venäjällä. Ks. Ukrainan avaruusjärjestö.

Miljoonakaupunki Donetsk on raskaan teollisuuden mekka.

Merkittävimmät luonnonvarat:

Merkittävimmät vientituotteet:

[muokkaa] Väestö

Väestötiedot vuonna 2005
Ikärakenne	0–14-vuotiaita 15,6 % 15–64-vuotiaita 68,8 % yli 64-vuotiaita 15,6 %
Mediaani-ikä	38,22 vuotta
Väestönkasvu	-0,63 %
Syntyvyys	10,49 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus	16,42 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus	20,34 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto	-0,38 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote	keskiarvo: 66,85 vuotta miehet: 61,6 vuotta naiset: 72,38 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä	1,4 %
Lukutaitoisia	99,7 % väestöstä

Ukrainan suurimmat etniset ryhmät ovat: ukrainalaiset (77,8 %), venäläiset (17,3%%), valkovenäläiset (0,6%), moldovalaiset (0,5%), Krimin tataarit (0,5)%, bulgaarit (0,4%), unkarilaiset (0,3%), romanialaiset (0,3%), puolalaiset (0,3%), juutalaiset (0,2%) ja muita 1,8% (v. 2001). Varsinkin Krimin niemimaa on etnisesti monivärinen. Ukrainassa puhutaan pääasiassa ukrainaa ja venäjää, mutta myös useita vähemmistökieliä. Näistä eniten puhujia on puolalla (1,1 milj.), ruteenilla (560 000), valkovenäjällä (440 000), romanialla (250 000), bulgarialla (234 000), turkilla (200 000) ja unkarilla (176 000).

Virallinen työttömyysprosentti on 3,5%, mutta suurin osa työttömyydestä arvellaan olevan piilotyöttömyyttä. Maailman työjärjestön arvion mukaan todellinen työttömyysprosentti oli vuonna 2004 9 - 10%. 29% väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

[muokkaa] Uskonto

Ukrainan pääasiallinen uskonto on ortodoksisuus, joka on jakaantunut tällä hetkellä kolmeen kilpailevaan kirkkoon. Jaon taustalla on Ukrainalainen nationalismi ja halu irrottautua myös kirkollisesti Moskovan vaikutusvallasta. Ukrainan ortodoksinen kirkko on Moskovan patriarkaatin alainen kirkko, joka vuodesta 1990 on ollut autonominen. Ukrainan autokefalinen kirkko syntyi Ukrainan lyhyen itsenäisyyden aikana 1920-luvulla ja selvisi Neuvostoliiton aikana diasporassa ulkomailla. Ukrainan itsenäistymisen jälkeen se on aloittanut uudelleen toiminnan Ukrainan alueella. Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti on vuonna 1991 perustettu kirkkokunta, jota johtaa patriarkka Filaret (alun perin Mihailo Denisenko). Filaret oli vuoteen 1991 asti Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta, mutta menetti pappisvihkimuksen ja suljettiin ehtoollisyhteydestä vuonna 1997 "skismaattisesta toiminnasta". Filaretin johtama kirkko ei ole muiden ortodoksisten kirkkojen tunnustama.

Ukrainassa on myös merkittävä määrä uniaatteja, jotka noudattavat ortodoksista jumalanpalvelusperinnettä, mutta tunnustavat paavin aseman ja kuuluvat katoliseen kirkkoon.

Protestanttisista uskonsuunnista suurimpia ovat baptistit ja helluntailiike, joilla molemmilla on satojatuhansia jäseniä eri seurakuntaliitoissa. Protestantismi on keskittynyt maan länsiosaan, josta käsin on myös harjoitettu laajaa lähetystyötä eri puolilla Neuvostoliittoa.

Katolisen kirkon osuus on samoin suurin maan länsiosassa, joka ennen toista maailmansotaa kuului Puolalle, erityisesti Lvivin (Lvovin) aluella. Maassa on myös juutalaisia ja muslimivähemmistöjä, jälkimmäisistä merkittävän osan muodostavat Krimin tataarit.

[muokkaa] Kulttuuri

Koristeellinen veistos Lvivin oopperatalon katolla.

[muokkaa] Ruoka

Borssikeittoa, tässä kasvisversiona

Ruoka on merkittävä osa ukrainalaista kulttuuria ja hedelmällisellä maaperällä siunatun maan eri kolkista löytyy paljon alueellisia erikoisuuksia. Tunnetuimpia ukrainalaisia ruokalajeja ovat borssi (punajuurista valmistettu keitto), varenyky (raviolin tapainen ruokalaji), holubtsi (täytettyjä kaalikääryleitä) ja deruny (raastetusta perunasta valmistettuja pannukakkuja). Joulun ja pääsiäisen viettoon liittyy monia ruokalajeja, joita ei valmisteta muulloin. Ukrainalainen tumma ruisleipä on myös tunnettua.

[muokkaa] Musiikki

Monet ukrainalaiset ovat kansallismielisiä, ja erityisesti syrjäseuduilla vanhat perinteet ja kansanmusiikki ovat voimissaan. Taidemusiikin säveltäjistä Dmitri Bortnjanski ja Sergei Prokofjev ovat ukrainalaissyntyisiä, vaikka elivät ja sävelsivät pääasiassa Venäjällä. Ukrainalaisista taidemusiikin esittäjistään kuuluisimpia ovat viulistit David ja Igor Oistrah ja pianisti Sviatoslav Richter.

Ukrainan Ruslana Lyžytško voitti Euroviisut vuonna 2004 Istanbulissa Turkissa kappaleellaan Wild Dances. Ruslana toivoo vuonna 2005 Ukrainan Kiovassa järjestettyjen Euroviisujen parantavan Ukrainan imagoa, jota yhä synkentää vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Euroviisut toivat Ukrainalle joka tapauksessa huomiota kansainvälisenä musiikkitapahtumana. Tuorein ukrainalainen musiikkimenestys maailmalla on Nu Virgos[1] , joka saavutti singlellään Stop! Stop! Stop! kuudennen sijan Suomen Top20 -listalla viikolla 23/2004. Nu Virgos, aiemmin nimeltään ViaGra, laulaa venäjäksi.

[muokkaa] Kirjallisuus

Kuuluisimpia ukrainalaisia kirjailijoita ovat 1800-luvulla elänyt runoilija Taras Ševtšenko ja vuonna 1916 kuollut kirjailija Ivan Franko. Ivan Franko oli merkittävä kirjailija ja poliitikko, joka perusti Ukrainan sosialistisen liikeen. Oman kirjallisen tuotannon lisäksi hän käänsi muun muassa Victor Hugon, William Shakespearen ja Goethen teoksia ukrainan kielelle. Taras Ševtšenkoa pidetään modernin ukrainalaisen kirjallisuuden isänä. Hän kirjoitti myös venäjäksi ja kirjallisen tuotannon lisäksi oli myös taitava taidemaalari. Hänet tuomittiin maanpakoon vuonna 1847 johtuen hänen venäläisten ukrainalaisiin kohdistuvia sortotoimia kuvaavista satiirisista runoistaan.

[muokkaa] Urheilu

Vaikka tarvittava urheiluinfrastruktuuri ei ole monien Euroopan maiden tasolla, Ukraina on menestynyt hyvin kansainvälisessä huippu-urheilussa, erityisesti yleisurheilussa, voimistelussa, purjehduksessa, nyrkkeilyssä, painissa, uinnissa sekä shakissa. Kuten niin monessa maailmankolkassa, Ukrainankin suosituin urheilulaji on jalkapallo, jossa urheiluseurat Kiovan Dynamo, Donestkin Shakhtar ja Dnipropetrovskin Dnipro ovat saavuttaneet kansainvälistäkin menestystä. Maan jalkapallojoukkue selviytyi vaikeasta karsintalohkosta (mm. Turkki, Kreikka ja Tanska) ykkösenä jatkoon vuoden vuoden 2006 MM-kilpailuihin. Kiovan Sokol on maan tunnetuin jääkiekkojoukkue ja ukrainan jääkiekkomaajoukkue on pelannut viime aikoina jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa.

[muokkaa] Juhlapäivät

Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1.1.	uusivuosi	Новий рік
27.1.	joulu	Різдво	joulun ajankohta johtuu ortodoksien juliaanisesta kalenterista
8.3.	kansainvälinen naistenpäivä	Міжнародний день жінки
1. – 2.5.	vappu
9.5.	voitonpäivä	День перемоги	Kansallissosialistisen Saksan antautuminen 1945 Neuvostoliitolle
24.8.	itsenäisyyspäivä	День незалежності України	Ukrainan itsenäistyminen Neuvostoliitosta 1991

[muokkaa] Turismi - ohjeita matkustajalle

Ukrainassa ei ole matkustajille suuria turvallisuusriskejä, suurin riski on liikenne. Rahanvaihto onnistuu ainoastaan Ukrainassa, mutta vaihtopisteitä on ainakin Kiovassa joka paikassa. Matkavaluutaksi kannattaa ottaa euroja tai USA:n dollareita. Passi ja viisumi (yli 90 päivän matkoilla) tulee pitää mukana kaupungilla liikuttaessa. Mukana kannattaa pitää kopioita molemmista. Kiovassa liikkuminen onnistuu helpoiten metrolla, joka maksaa 50 kopeekkaa (sisältää vaihdot) eli noin 8 senttiä. Taksit ovat myös halpoja, mutta matkan hinta kannattaa sopia etukäteen. Pääkaupungissa sijaitsevissa ravintoloissa on usein englanninkielinen ruokalista. Mikäli noudattaa jotakin ruokavaliota, kannattaa varata mukaan venäjäksi tai ukrainaksi kirjoitettu paperi, jossa asia selitetään.

[muokkaa] Lisätietoja

Ukrainan Suomen suurlähetystö

Vähäniityntie, 9 Kulosaari, 00570, Helsinki, Finland

Tel.: +358 9 2289000

Fax: +358 9 2289001

Trade and Economic Mission