Welthauptstadt Germania
Wikipedia
Welthauptstadt Germania (Maailmanpääkaupunki Germania) oli Kolmannen valtakunnan tarkoitus antaa nimeksi uudelleenrakennetulle Berliinille. Valtakunnan pääarkkitehdin Albert Speerin oli tarkoitus toimia hankkeen johtajana, ja hän tekikin useita suunnitelmia, joista vain harvat toteutettiin.
Speer sai tammikuussa 1937 viran Generalbauinspektor für die Reichshauptstadt Berlin hanketta varten. Ensimmäinen askel maailmanpääkaupungin luomiseksi oli jo otettu, kun Berliinin olympiastadion oli rakennettu vuoden 1936 kesäolympialaisia varten.
Valmiina "maailmanpääkaupungin" tuli olla pääosin vuonna 1950.
Muita suunniteltuja rakennuksia ei juurikaan ehditty rakentaa. Berliinin keskellä olisi kulkenut 50 kilometrin mittainen, yli sadan metrin levyinen puistokatu Nord-Süd-Achse, jonka pohjoispäähän Speer suunnitteli valtavaa kupolirakennusta esikuvanaan Vatikaanin Pietarinkirkko. Toiseen päähän olisi rakennettu noin sata metriä korkea riemukaari.
[muokkaa] Lähteet
- Eero Kuparinen: Tavoitteena loistava menneisyys (teoksessa Kivettyneet ihanteet)