Wulfila
Wikipedia
Piispa Wulfila (myös Ulfila tai kreik. Ulfilas) (noin 311 – 383 Konstantinopoli) oli areiolainen visigoottien hengellinen johtaja. Piispa Wulfila oli areiolaiseksi luokiteltu lähetyssaarnaaja. 300-luvun puolivälin paikkeilla Piispa Wulfila käänsi koko Raamatun goottien puhumalle itägermaaniselle kielelle. Hän kehitti sitä varten goottilaisen aakkoston.
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Wulfilan vanhemmat olivat kappadokialaisia, jotka gootit olivat ottaneet sotavangiksi. Heistä tuli siten goottilaisten orjia. Wulfila kasvoi Kappadokian uskovaisten keskuudessa nykyisen Turkin sisäosissa.
[muokkaa] Piispantyö
Vuonna 341 Eusebius Nikomedialainen vihki Wulfilan kristittyjen goottien piispaksi. Hänet lähetettiin Tonavan pohjoispuolelle goottien keskuuteen. Uskonvainojen ajamana gootit joutuivat siirtymään Tonavan eteläpuolelle. Wulfila käänsi monia germaaneja areiolaiseen kristinuskoon.
Gootit omaksuivat Wulfilan opit hyvin. Kun hunnit ajoivat heidät länteen Mustanmeren pohjoispuolelta, gootit katsoivat itsensä kristityiksi.
Kun vuonna 381 areiolaisuus julistettiin harhaopiksi eli kerettiläisyydeksi, lähti piispa Wulfila neuvottelemaan Konstantinopoliin. Kaksi vuotta myöhemmin (383) hän kuoli Konstantinopolissa.
[muokkaa] Lähteet
- Otavan iso tietosanakirja, Encyclopaedia Fennica (Otava 1965)
- Gummeruksen uusi tietosanakirja (Gummerus 1987)
- Osmo Pöysti: Vanhimmat Raamatunkäännökset
- Kauppa- ja teollisuusministeriö: Joulupukin oletettu alkuhistoria